Aloitin kasvisruokaviikon kokkailut eilen aivan perusasioista eli muuntamalla tutun reseptin kasvisversioksi. Sain parikin ehdotusta siitä, kuinka liha-makaronilaatikosta saa herkullista soijarouheella, mutta lopullinen ohje muotoutui puuttuvien mausteiden ja muiden kohtalon oikkujen vuoksi aivan omanlaisekseen. Ruoka sai kehuja kahdelta lihansyöjältä eli en voisi olla itseeni ja kokeiluuni tyytyväisempi.:)

Soija-makaronilaatikko

200 g tummaa makaronia

1 dl tummaa soijarouhetta

1,5 dl vettä

4 dl maitoa

2 munaa

iso sipuli

cayennepippuria, chilijauhetta, grillimaustetta

päälle juustoa ja kirsikkatomaatteja

Laita makaronit kiehumaan. Paloittele sipuli. Kuullota sipuli ja lisää pannulle vesi, soijarouhe ja mausteet. Mausta seosta mieluummin hieman liikaa kuin liian vähän, sillä maku laimenee, kun laatikko kypsyy uunissa. Kaada vesi pois makaroneista ja lisää soijarouheseos joukkoon. Sekoita ja levitä tasaisesti uunivuokaan. Valmista munamaito ja kaada päälle. Ripottele pintaan juustoa ja kirsikkatomaatteja viipaloituina. Paista 200 asteessa noin tunnin verran.

soija-makaronilaatikko

Pahoittelen hieman epäesteettistä kuvaa, lainakeittiön hella ei ollut ihan unelmakuosissa. Mutta mitäkö HC lihansyöjämme piti tästä laatikkoruuasta? RAKASTIN TÄTÄ!:)