Sormiruokailun synkät hetket
Olette varmasti nähneet kuvia, joissa lapsi istuu syöttötuolissa parsakaalia nakertaen tai juo itse vettä nokkamukista tai poimii suuhunsa mustikoita pinsettiotteella? Hyvä. Nyt voin tunnustaa teille, että ne kuvat käsittävät suunnilleen 5 % sormiruokailuhetkistämme. Lopun aikaa tilanne on aika synkkää. Synkkää ja sotkuista. Voin tuntea, kuinka harmaat hiukset puskevat läpi ohimoiltani ja pulssini kohoaa. Tuijotan turhautuneena eteeni. Ei, taas pitää kylvettää vauva. Ei, jälleenkö minun vuoroni hinkata syöttötuoli puhtaaksi? Ei, ei tuo kastike voinut lentää seinään asti!
Näitä kärsivällisyyttä rankasti koettelevia sormiruokailutilanteita on oikeastaan vain kaksi. Ja kertoo jotakin siitä tuskailusta sekin, että tätä postausideaa päivällä miettiessäni teksti oli päässäni hyvinkin turhautunutta, mutta nyt tämä aihe lähinnä naurattaa. Yksittäiset tilanteet ovatkin lähinnä pöhköjä, mutta kun ne toistuvat viidesti päivässä ja joka päivä, sitä aikaa, kun lapsi syö itse ja siististi, odottaa kuin kuuta nousevaa. Tasapainon löytäminen tuntuu joskus ydinfysiikalta, kun pitäisi kasvattaa ja ohjata, mutta ei saisi liikaa rajoittaa ja komentaa. Eikä ainakaan hermostua. Kivaakin pitäisi olla, mutta ei niin hassua, että menee ihan pelleilyksi.
TILANNE 1:
“No niin, siitä napsit ruokaa suuhusi. Perunassa on vähän voitakin seassa, kun niin tykkäsit mummulassakin. Ja oikein jauhelihakastiketta! Tämähän sujuu kivasti, tulepa isi katsomaan.
Hienosti, kulta! Vähän vaan tippuu tarjottimelle kastiketta, ei haittaa mitään. Oijoi, nyt valuu kyllä hihaan. Pitääkin kääriä ne… Ei, älä äitiin pyyhi käsiä! Noin. Nyt menee taas hienosti. Oho, kyllä nyt tippui syöttötuolin istuimelle ja näköjään alatasolle myös. Kunhan ei nyt ihan lattiaan asti kuitenkaan. Hups! Hei, varo siinä kädessä on ruokaa, älä sillä pyyhi silmää. Äläkä korvaa! Ai, sulla kutiaa nenäkin ja hiukset kutittavat kasvoja. Kivasti myös näköjään pursuaa se ruoka pienestä nyrkistä ulos, kun oikein puristaa. Älä heitä lautasta lattialle, rakas. Et halua siis syödä enää? Kiitos. Älä nyt huuda, haluatko vielä tätä? Nyt on kastiketta kasvoissa joka puolella. Ja missäs välissä sitä tuonne lattiallekin meni?! Ääh…“
TILANNE 2:
“Hei, sähän syöt hienosti tätä lempiruokaasi. Äiti vähän tässä samalla juttelee isille, laitan oikein kuvankin meistä syömässä. Siinä on kymmenen palaa avokadoa, kulta. Alapa popsia.
Hienosti on kaikki syöty! Äiti ihan pari minuuttia puhui isin kanssa ja söit jo kaiken. Vähän on poskessa vihreää, mutta ei haittaa, kun meni tosi hyvin ruokailu. Nyt on masu täynnä. Oho, kaksi palaa onkin tippunut lattialle, mutta ei se mitään, kyllä varmaan silti olet kylläinen. Paitsi että molemmissa nyrkeissä onkin vielä palat ruokaa, olitpa ovela. Hyi! Astuin johonkin limaiseen… Aah, pala avokadoa. Tulepa syliin, niin pestään kädet. Ai, sun pyllyn alla on kolme liiskaantunutta palasta. Äh, ja hiuksissakin pala. Missä välissä se sinne meni? Ainakin sait sen yhden palan syötyä. Kai.“
Kumpi on tutumpi tilanne? Sotkuinen syöminen vai tuollainen huijaussyöminen? 😉
Anni Jää
Meillä on kai suht siistiä syöminen.. ja koururuokalapun ansiosta lattialle tippuneiden palojen määrä on minimissään. Mut silti mua turhauttaa se hemmetin siivoominen ja lapsen peseminen aina ruuan jälkeen. .. Toisaalta, stressaan mieluummin sotkusta kuin siitä, että “taaskaan tää ruoka ei maistu kun yrittää syöttää, pää vaan kääntyy pois, suu ei aukee”. Omin käsin sentään menee ruokaa suuhun. 😉
Iina M.
Totta. Pienempi murhe on siivoaminen kuin syömättömyys, jos isossa mittakaavassa ajattelee. 🙂
Tuuli
Voi apua, kiitos tästä! 😀 Pelasti tämän illan, nauran täällä kippurassa, ehkä liiankin tuttuja molemmat tilanteet. Ja ehkä vähän väsynytkin olen ja mies usein työmatkoilla, joten välillä alkaa hieman turhauttaa nämä “seesteiset” sormiruokailuhetket!
Puit sanoiksi kaksi ihan klassikkotilannetta, en edes tiedä kumpi pahempi. Ehkä kuitenkin tuo eka, kun sitä ruokaa aletaan hieroa silmiin ja hiuksiiin ja ja ja.. Ja itku yllättää, kun vauvan silmiä kirvelee ja kohta meinaa itkeä äitikin, kun juuri vaihdettu omakin paita on sörsselissä, kuten kaikki muukin irtaimisto. Ihan jäätäviä hetkiä! 😀 “Ihanaa” kuulla, että en ole ainoa. 🙂 Niin ja kiitos myös hauskasta ja elämänmakuisesta blogista! Tunnistan monia tilanteita, kun teidän Nöpsy on hyvin saman ikäinen kuin meidän poju.
Iina M.
Et todellakaan ole! On huojentava tietää, että muillakin sotataan. 🙂 <3
Minttu-Maaria
Just sellanen parsakaalimielikuva mullakin on sormiruokailusta 😀 😀
Voin vaan kuvitella, mitä se sormiruokailu tulee olemaan, kun nyt pelkkä soseiden syöminen on yhtä sottaamista! Meillä maisteltiin eilen kukkakaalia hyvällä menestyksellä, mutta kun nostin vauvan pois sitteristä, niin vauvan selässä ja sitterissä oli valkoinen möhjökasa! Ei aavistustakaan, miten se on sinne joutunut 🙂
Mulle on jäänyt sellainen juttu mieleen, että joku kertoi, että niitten koira oli alkanut lihomaan hirveästi, kun lapsi oli alkanut sormiruokailla! Koira kun söi lattialta kaiken ylimääräisen 🙂 Kätevää kyllä, että lattia pysyy puhtaana, mutta koiran terveyden kannalta ei kovin kivaa 🙂
Iina M.
Haha, voin kuvitella! Koira on taatusti tykännyt ruoka-ajoista. 😉
Petronella
Voimia! Suosittelen lämpimästi ikean “askarteluessuja” kestää vettä ja pysyy vaatteet puhtaana kun essussa myös hihat.
Iina M.
Hankittu! 😀
Eve
Mun mielestä se ei kyllä ole maineensa veroinen. Se hieraantuu pöydän reunan ja tuolin väliin ja loppujen lopuksi kun sen riisuu, niin paita on ruuassa.
Iina M.
Pitää kokeilla, kuinka meillä käy. 🙂
Veera
Sormilla tai ei, taaperon ruokailukokeilut ovat hyvin sotkuista puuhaa. Niiden hetkien muistelu oli yksi tärkeimpiä vaakakupissa painavia asioita, kun lapsilukuamme mietittiin. Ei enää yhtään puuro-sosemährääjää meidän keittiöön 😉
Meillä lapset söivät kotioloissa usein ilman vaatteita. En jaksanut sitä likaisen vaatteiden vaihtoa joka ruokailun jälkeen, joten usein riisuin vaatteet pois ennen ruokailun aloittamista ja puin taas ruokailun ja pesujen jälkeen takaisin.
Iina M.
Tuo nakuruokailu voisi olla hyvä idea. Vielä kun olisi muovinen syöttötuoli, niin ipanan ja syöttiksen voisi kipata suihkuun samalla! 😀
Jambre
Molemmat on liiankin tuttuja! 😀
siis todellakin odottaa kuin kuuta nousevaa, että ruokailusta tulee siistiä! 😀
Meillä 1v poika ja nuo tilanteet kuulostaa tosi tutuilta… Lähes joka ruokailun jälkeen huokailen kun taas pitää siivota ja se tehdään tosiaan 5 kertaa päivässä! noooooo, kaikki aikanaan! 😉
Iina M.
Aikansa kutakin ja muuta lohduttavaa. 😉
HelKaMa
Sotkusyönti on tuttuakin tutumpaa 😀 Muuttui vielä “ihanemmaksi” kun neiti päätti alle 1,5 vuotiaana että hänhän ei ruokalappu käytä (kun ei isommat sisaruksetkaan käytä)… Lika on hyväksi, se on mun tunnuslause 😉
Iina M.
A-PU-A! 😀 😀 😀
Kastu
Juurikin tänään luulin pojan syöneen tosi hyvin ihan itse kunnes katsoin ruokalapun kaukaloon, siellä ne melkein kaikki tarjolla olleet ruuat oli 😀 Mutta oli poika ainakin yrittänyt niitä syödä.
Iina M.
Se on niin hieno tunne! 😀 😀 😀
Eve
Aaaaah….pakko kommentoida. Meillä samanikäinen poika ja yhtä jäätävää settiä. Oon ollu ihan rikki. Etenkin kun arki alkoi ja jäin kotiin kaksin minityypin kanssa. Ja tyyppi alkoi vaatia lusikkaa (emme juurikaan sormiruokaile, paitsi hedelmiä jne välillä….ja ruualla oon antanut aina jotain pientä eteen, esim. raejuustoa, mut muuten kaikki soseena sisään). Ja omaa lautasta. Ja sitten pelkästään omaa lautasta niin, että äidillä ei saa olla sitä virallista lautasta. Noo…ei siinä mitään. Lasta pitää tietty tukea! Ja kyllä se sen sit jonain päivänä oppii. Joten tyypille ruoka lautaselle ja lusikka käteen. Ja meikäläinen sit siinä samalla koukkii toisella lusikalla niin, että tyyppi sais ihan jotain ravintoakin. Aina, kun lusikka menee suuhun niin äiti hihkuu. Kun se menee oikein päin niin, että siinä on ruokaakin, niin äiti antaa aplodit. Ja näin me sit mentiin pari viikkoa. Ja kyllä se vähän etenikin se homma ja näin. Mutta mun hermot. Enkä edes ole mikään huippusiisti ihminen. Kestänyt kyllä sotkua. Mut viis kertaa päivässä toi sun kuvailema tilanne, että raapin mustikkapuuroa tyypin takahiuksista saakka. Nyt on menossa kompromissivaihe. Tyyppi harjoittelee aamu- ja iltapuurolla, mut muutoin syötän ja hän saa samalla harjoitella vaikka raejuuston ( yllättävän pieni määrä raejuustoa saa muuten aikaan aika hyvän sotkun) jne kanssa. Jonain päivänä….jonain päivänä hän oppii. Sitä odotellessa. Phuuuuh, olen puhunut.
Iina M.
Sama juttu! En ole siisteysfriikki, mutta jopa minä ahdistun tästä ruokailusotkusta. :/
Stiina
Hihhih, tutulta kuulostaa versio 1 neiti 11k kohdalla 😀 😀 Sormiruokailtu 6kk lähtien ja kausittain on enempi vähempi testattu painovoiman vaikutusta eri ruuan paloilla 😉 Meillä toimivia kikkoja on ollut Ikean hihallinen essu, Stokken tabletop (yksi imukuppi lautasen kiinnitykseen) sekä Ikean muovinen lattiasuoja. Lisäksi se, että itse keskittyy omaan ruokailuun eikä anna huomiota näille “testauksille” vaan antaa lapsen rauhassa nauttia ja tutustua ruokaan.. Ruokailun jälkeen lapsi-pöytä-syöttötuoli-lattia puhdistetaan harsosta leikatulla rätillä, näppärästi kaikki menee kerralla, enkä ole pitänyt tätä puhdistusta mitenkään vaivalloisena 🙂
Iina M.
LATTIASUOJA! Kuulostaa viisaalta! 😀
susu
Mietin tässä miten kommentoida. Mitäs JOS lapsi ei saisi sormiruokailla ollenkaan? Voiko siitä seurata se ettei osata purra ruokaa vaan yritettäisiin niellä kaikki kokonaisena?(kun kaikki on ollut sielänä soseena) Miten opetat yksivuotiaan puremaan ruokaa? Ei kai mitenkään? Jos on aina saanut lusikalla pehmeää ruokaa, niin ei kai sitä tartte purra?
Sitten on toinen ääripää että osataan purra jo ikenillä mitä vaan… 🙂
Sottasta hommaa se on päiväkodissakin. Pääasia on että 1. saa itse kokeilla sormin, 2. joku antaa lusikalla välissä ja 3. kippaa lapsen omaan lusikkaan elämyksiä ja 4. opitaan syömään itse 🙂 Raivostuttavia elämyksiä varmasti, mutta sotkee eka ja sit hienostelee että haluaa että jokainen sotku pyyhitään sormista heti! Heitä on moneksi 🙂
Iina M.
Hyvin tiivistetty! Kyllä tässä ainakin oppii, kun niin kovasti kokeillaan. 🙂
stella
Hui! Mahdan olla onnekas kun meidan 1v syö siististi , ei käännä ikinä päätään, syö kaikkea ( paitsi puuroa…)eikä tarvitse edes ruokalappua. Kun syö sormillaan , syöttää kylläkin koiralle.
. Mistäköhän moiset erotkin lapsilla johtuvat? Herkkupeppu jp syntyessään?
Iina M.
Saattaa olla joku siisteysgeeni! 😀
tiits
Syö itse noin hyvin? Wou! Mulla tosin oli kerran itelläkin yksi vuoden ikäinen hoitolapsi koka söi täysin itsenäisesti, lusikalla tai haarukalla, ja minkään näköistä sotkua ei tullut ympäristöön, pöytään tai naamaan et kai näit ihmeitä aina joskus syntyy:P
Omanihan on jo 1 v 9 kk ja miten sen nyt kauniisti sanoisi… Ei ole motivoitunut syömään…:D …ei myöskään järjettömiä sotkuja…
Iina M.
Tuossa on kyllä tavoiteltavaa! Tänään taas kaavin aamupuurot lattiasta. <3
Anu
kuulostaa niin tutulle! meidän poika on vajaa 8kk, vähän ollaan harjoiteltu sormiruokailua ja kauhulla odotan, kuinka kauan tämä sottaaminen kestää.. 😀
Iina M.
Toivottavasti tämä siivousrumba pian helpottaa sielläkin! 😀
AnneK
Missä vaiheessa aloititte sormiruokailun ja millaisilla ruuilla?
Iina M.
Ääk, ikää en kyllä muista tarkkaan. Suunnilleen 6-7 kk kohdalla ehkä? Munakas taisi olla ensimmäisiä ruokia. 🙂