Kyllä, vauvan liikkuminen ja varsinkin se nopeus tulivat yllätyksenä. Ei, en aio alkaa ylisuojelevaiseksi, vaan keskittyä varjelemaan vaaroilta kannustaen samalla kokeilemaan. Niin, muiden muksahduksia on helpompi käsitellä kuin sitä, jonka itse aiheutti. Yritän tässä sanoa, että vaikka en pysty jokaiseen kommenttiin vastaamaan edes tämän vuoden puolella, kun niitä nytkin koko ajan tulvii karmivaan postaukseeni, luen jokaisen tarinanne, tunnustuksenne, tsemppinne, kokemuksenne, ideanne, mestarisyyllistymisenne ja häpeänne ajatuksella. Helpottavaa tietää, millaisista tilanteista muut ovat selvinneet ja että se lapsen itku, joka tekee vanhemman olon surkeaksi, on oikeastaan hyvä merkki. Kaipa tämä ensimmäinen onnettomuus vauvan kanssa on aina se pahin. (Tavallaan jopa toivon niin, jos jatkossakin reagoin yhtä voimakkaasti näihin muksahduksiin.)

Ja silti, vaikka muiden lasten kohdalla voin edelleen todeta, että muksahduksia sattuu ja ne kuuluvat elämään, minun aiheuttamani muksahdus harmittaa. Tässä äitiydessä ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Mutta nyt harmittaa onneksi jo vähän vähemmän, kiitos teidän. Tämä erääseen kommenttiin liitetty kuva kiteyttää kyllä kaiken, mitä muutaman vuorokauden sisään päässäni on liikkunut. 🙂

(kuva täältä)