Viikon nillityslakko vol. 2
PERJANTAI
Huomenta, ja samoin tein ensimmäisen turhautumisen kimppuun. Viime viikolta tuttu aihe palaa kehiin, kun vilkaisen miehen illalla puhdistamaa syöttötuolia. Uudelleenhan se on putsattava, sillä ruuantähteiden ja pesuaineiden muodostama tahmakerros on ällöttävä. Mikähän siinä on, ettei tätäkään hommaa voi tehdä kunnolla, kun siihen menee vain minuutti aikaa?
Johtopäätös: Ei se nalkuttaminen taida sittenkään tuottaa tulosta, vaan samoista asioista täytyy huomautella aina uudelleen. Turhauttavaa!
LAUANTAI
Jos pitäisi nimetä kolme suurinta aihetta, joista meillä riidellään, yksi niistä olisi tämä. Koko viikon tähän mennessä rankin hetki kuluu aamupalapöydässä, kun mies oikein odottaa, että aloitan perinteisen saarnani aiheesta “etkö nyt vaan voi mennä lääkäriin niin kuin normaalit aikuiset, kun kipu vaikuttaa jaksamiseen, työkykyyn ja meidän perhe-elämään näin negatiivisesti“. Nielen kuitenkin ajatukseni, joudun ihan konkreettisesti puremaan hampaita yhteen, jotta en avaudu aiheesta, kun keittiössä huokailee tuskainen mies. Samalla kuitenkin mietin, pitäisikö varata lääkäriaika toisen puolesta ja huijata tyyppi jotenkin tutkimuksiin. Viikon teeman mukaan annan asian olla.
Johtopäätös: Saman aiheet toistuvat riidoissa kunnes tulehtunut asia on parantunut. Niissä tapauksissa harmittaa, kun se parantuminen ei ole omista tekemisistä kiinni, vaan sen toisen ihmisen.
SUNNUNTAI
Johtopäätös: Mitäs himputtia! Yläpuolella on pelkkää tyhjää tilaa. Voivatko kitinäaiheet siis ihan todella loppua kesken vai loksahtiko jotakin päässäni kohdilleen, kun ei jaksa provosoitua tekemättömistä asioista ja rikotuista lupauksista?!
Nillityslakkoviikon alkupuoliskon tapahtumia voi lukea aiemmaista postauksesta. Näin seitsemän päivän muistiinpanojen perusteella minut on helpoin suututtaa:
a) tekemällä asiat huolimattomasti
b) edellinen kohta + viivytellä/unohtaa
Odotan kumppaniltani paljon ja pulssi nousee jo inhimillisistä unohduksista taivaisiin. Juttelimme tästä asiasta ja toimintamallilleni löytyi aika looginen selitys menneisyydestäni. Kun on asunut yksin niin monta vuotta, on tottunut siihen, että jos jokin on väärässä paikassa, siitä voi syyttää vain itseään. Sama juttu, jos jotakin pitää saada tehtyä, sen tekee itse ja HETI, jotta tekeminen ei veny tai unohdu. Miehelle taas on tärkeämpää, että asia saadaan tehdyksi jossakin vaiheessa. Oletan myös helposti, että mies lukee ajatuksiani ja asiat jotenkin “tapahtuvat itsestään” siinä arjen lomassa. Minä lupasin pitää mölyt useammin masussani ja kiitokseksi sain muutaman tunnin yhteisen siivoussession, jotta seuraava viikko sujuisi vähemmällä sekaisuuskitinällä. Puhtaassa kodissa tunnelmakin oli heti keveämpi eikä mikään ärsyttänyt.
Ai niin, kysyin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä myös ihmiskokeen toiselta osapuolelta, huomasiko hän, että olin viikon verran koettanut olla mukavampi enkä turhaan roikkunut lillukanjuurissa. Huomasi hän. Kysyi kuitenkin uteliaisuuttaan heti, että miksi niin. Vastaukseni hänelle on tämän koko hassun kokeilun ydin:
“Yritin olla huomauttelematta, jotta olisin itsekin paremmalla tuulella.”
ddd
mikä toi karkkipussi on!
Iina M.
Rautatieaseman karkkikaupassa on maailman parhaita jättilakuja. Miehen heikkous, joten poikkesin hakemaan hänelle, jotta on herkkua, kun palaa yöllä töistä. <3
Terhi
Tää lakko oli niin hyvää lukemista, ja oot kyllä taitavasti osannut havainnoida omaa toimintaasi! Samaistuin tähän ihan täysillä ja tunnistan itsessäni ihan noita samoja piirteitä, inhoan sitä kun asiat jätetään roikkumaan, enkä ymmärrä miksei niitä voi tehdä kerralla kunnolla ja saman tien. Tiedostan myös, että mahtaa olla suunnattoman ärsyttävää kuunnella huomauttelemistani esim. pitkän työpäivän jälkeen…
Nyt tekee itsekin mieli yrittää hetken aikaa niellä valituksensa, tai edes muotoilla ne kauniimmin, ja katsoa mitä tapahtuu. Tulisiko kaikille vaikka parempi mieli? Facebookistakin bongasin muuten sattumalta Ei valiteta viikkoon -tapahtuman, joka pyörii parhaillaan. Kyllä nämä on nyt selviä merkkejä, että olisi pienen ihmiskokeen paikka 😉
t. Yksi pitkäaikainen, mutta vasta nyt ekaa kertaa kommentoiva lukija 🙂
Iina M.
Huomasin eilen saman tapahtuman! Ehkä sen kunniaksi voisin jatkaa toisen viikon. Ja kolmannen ja … <3
Veera
Meillä tekemättäjättämiset on suureksi osaksi yhteisiä unohduksia, eli ei varsinaisesti kummankaan kontolla (esim pyykit unohtuu koneeseen) joten ei siitä aiheesta kukaan kenellekään nillitäkään. Mutta toisinaan tulee niitä tilanteita, että ukko on luvannut tehdä jotain ja sit se ei perkele saa sitä tapahtumaan. Esimerkkinä astianpesukoneen vieminen huoltoon pari kesää sitten. Mä muistutin ja muistutin ja vittuilin ja vaikka mitä. Loppujen lopuksi väsyin käsin tiskaamiseen ja kaikki astiat käytettyämme aloin käyttää kertakäyttöastioita, sitten lähti astianpesukone vihdoin korjaajalle. 😀
Iina M.
Toi “yhteiset unohdukset” on jotenkin symppis termi. Mutta siis tiedän, mitä tarkoitat! 😀 <3
Jossuh
Kiitos tästä mini-sarjasta! Sain nauraa, tuntea “myötä-ärsytystä” ja huomata miten muillakin asiat tapahtuu samalla kaavalla. Tärkein kuitenkin on tuo viimeinen lauseesi, mielestäni hyvin kypsä, sekä terve huomio.
Olen itsekin muutaman kerran jättänyt asioista sanomatta. Mutta meillä, heti parin päivän jälkeen, mies tulee viereen kyhnäämään ja kysyy “onko kaikki hyvin?” Mitä siinä sitten teet, jos se rakas oikein odottaa, että suutahdat? Varmaan luullut tehneensä jotain todella ikävää, minkä vuoksi olen pitänyt mykkäkoulua (suom. jättänyt “nalkuttamatta”).
Iina M.
Niinpä juuri. Ja kyllä siitä rakkaasta huomaa, kun jokin vaivaa. 🙂
Tiina
Jestas sulla on sana hallussa! 🙂
Meidän perheenä esimerkkinä vois olla se,että mies jättää omia tavaroitaan pitkin poikin. Sukka siellä toinen täällä ja avaimetkin jossain! Raivostun yleensä siinä vaiheessa kun ollaan johonkin lähdössä ja mies alkaa kitisemään, että missä mun vyö on ja missä kaikki puhtaat sukat on! 😀
Iina M.
Oijoi, voin niin kuvitella tuon tilanteen meille! 😀
anna
Heippa. Aivan kuin olisit meidän elämästä kirjoittanut. Olen meidän perheen nalkuttaja. Jaksan katsella tekemättömiä juttuja päivän tai joskus kaksikin mutta sitten tulee räjähdys… voi kun osaisin jotenkin rakentavasti kertoa ärsyttävistä tekemättömistä asioista.. ehkä minunkin pitäisi kokeilla asioiden kirjaamista ylös ja tarkastella omaa käyttäytymistäni. Luulen että minullakin asiaan vaikuttaa että asuin pitkään yksikseni ja totuin hoitamaan asiat omaan tahtiini. Nyt siihen ei ole enää mahdollista kun on lapsi ja mies 😀
Iina M.
Se kirjaaminen auttaa kyllä! Pahimmillaan siinä kirjoitellessa tulee jo sellainen olo, että “voi morjens, tästäkö mä hiillyn”. 🙂