Äh, pahoittelut monen päivän radiohiljaisuudesta! Tällä kertaa se ei todellakaan ollut tahallista, vaan karatessani maalle, unohdin tietokoneeni kaupunkiin. Läppärini laturin muistin ottaa mukaan, mutta sillä ei valitettavasti voi postata. Nyt pääsen viimein postailemaan viime viikon hellefiiliksiä tänne blogiinkin. Koffarin puistossa ei juurikaan tullut hengailtua niinä aikoina, kun asuin aivan sen vieressä, mutta nyt tuntui siltä, että siellä olisi mukavan väljää viettää aikaa ystävien kanssa. Jonnan ja Nöpsyn kanssa herkuttelimme mansikoilla ja tutkimme, mitä kaikkea hauskaa ruohikosta löytyykään. Taapero konttaa jo sellaista vauhtia, että äidillä alkaa olla vaikeuksia pysyä perässä. Toivottavasti tyyppi ei opi vielä hetkeen kävelemään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAellas kitchenOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

On ihanaa, kun lapsi syö samoja eväitä kuin äiti. Vaikka smoothiepussi on nykyään aina mukana hätävarana, syömme kaupungilla pyöriessämme pojan kanssa banaania, marjoja, herneitä ja kaikkea ihanaa tuoretta, mitä kesätorilta saa. Puhuessani tästä vanhempien tuttujeni kanssa, esille nousee kielto, jonka olen lukenut useista neuvolasta saaduissa ohjelehtisissä. Oman suun bakteereja tulee välttää siirtämästä lapselle esimerkiksi niin, että lapsen kanssa syö samalla lusikalla vuorotellen. Lapsen tuttiakaan ei saa puhdistaa omassa suussa, mistä parisenkymmentä vuotta sitten lapsensa kasvattaneet äidit ovat yllättyneitä. Tätä sääntöä olisi hyvä noudattaa kunnes lapsi on 3-vuotias. Siihen asti kariesbakteeri siirtyy helposti lapselle. Ärsyttää jankata tätä tutuille ihmisille, vaikka pitäisi ymmärtää, että neuvolan ohjeet eivät ole vuodesta toiseen samat. Jotenkin vaan on vaikea ymmärtää, että ohjeiden muuttumisesta kitistään, kun ne muuttuvat kuitenkin uusien tutkimusten valossa ja harvemmin aivan syyttä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA mansikkaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tiedä, miten päädyin miettimään tätä hammashuoltoa, mutta juteltavaa näköjään riittäisi aiheen tiimoilta. Meillä on ensimmäinen hammaslääkäriaika syyskuun alussa ja mielelläni imen siellä itseeni tietoa siitä, miten taaperon hampaat saa pidettyä hyvässä kunnossa. Jos 1-vuotishammastarkastukseen on vinkkejä, niitä otetaan kiitollisina vastaan kommenttiboksin puolella. Erään tuttuni äiti oli muuten aikanaan opettanut, että mansikat ovat epäterveellisiä ja huonoja hampaille. En unohda tuota tarinaa koskaan, sillä mies-raukka ei uskaltanut vuosikausiin syödä mansikoita. Kuten huomaatte, meillä ollaan asiasta toista mieltä! 😀