Jättiläisen hiekkalaatikolla
Olipa kerran leikkipuisto. Kun kävelin sinne lastenrattaiden kanssa ensimmäistä kertaa, ajattelin heti, että löysin isoimman hiekkalaatikon, mitä on mahdollista rakentaa. Laatikko koostuu paristakin eri osasta, neliöitä siinä on varmaankin meidän kaksiomme verran. Vainoharhaisena pöllytin hiekkaa lapiolla, kaivelin ja potkiskelin sitä pieneltä alueelta ja kiertelin laatikkoa vähän aikaa ennen kuin uskaltauduin istumaan sen reunalle vauva sylissäni. Mietin kuumeisesti, kuinka hysteerinen olen, kun kuvittelen tuon aidatun leikkipuiston hiekkalaatikon kätkevän uumeniinsa aivoihin pesiytyviä loisia, jotka ovat kulkeutuneet kulkukissojen ulosteessa hiekkaan, tai huumeneuloja, joita paikalliset hörhöt ovat hiekan sekaan piilotelleet. Mietin, miten nämä muut äidit katselevat hymyillen leikkiviä lapsiaan ja minä olen se sekopää, joka pelkää koko ajan jotakin. Lopulta laskin pojan hiekalle ja ajattelin, että mennään nyt virran mukana. (Ja että onneksi meidän laatikkoomme tulee kansi eikä mummolan lähellä liiku nistejä. Kai.)
Aivan pian pitäisi suunnitella ja rakentaa Nöppikselle oma hiekkalaatikko mummolaan. Muutaman hiekkalaatikkokokeilun perusteella sellaista tarvitaan jo tänä kesänä viihdykeeksi. Maalla kulkee paljon eläimiä, joten kansi tulee olemaan ihan ehdoton. Hiekkalaatikosta tuli jo vähän perheriitaa, kun kerroin alkavani rakentaa sitä, eikä se esitten ollutkaan miehiselle egolle OK, vaan mies halusi piirtää ja rakentaa hiekkiksen itse. No, niin sitten tehdään, ja minun suuri roolini taitaa olla kantaa rakennusmestarille rakennusjuomaa. Ja siinä samalla tietysti vahtia hiekkalaatikon tulevaa VIP-asiakasta.
Mutta kertokaapa nyt kaupunkilaisäidit, onko turvallista luottaa, että leikkipuistot ovat ihan turvallisia paikkoja leikkiä vai kannattaako niihin suhtautuakin näin hieman skeptisesti? Maaseudulla sain kasvaa lapsuuteni niin pumpulissa, että todellisuudentajuni on äitituttujeni kanssa jotenkin ihan eri tasoa. Vai meneekö tämä taas sen piikkiin, että ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki on pelottavaa ja miettii, ettei koskaan vaan voi olla liian varovainen? Koska eihän sitä voi. 🙂
Maikki
En ookaan tiennyt että hiekkiksiäkin voi joku pelätä;) Mutta muksu sinne vaan, enemmän ne pöpöt ym jyllää sisätiloissa! Hiekkalaatikkoilu voi olla yllättävän kivaa kun tutustuu muihin mammoihin ja vaan hyväksyy sen tosiasian että yksikään sun rakentama kakku ei pysy koossa muutamaa sekuntia pidempään. Kun kiertelee eri puistoissa niin muodostuu ne lempparit ja nopsaa näkee mikä on siistissä kunnossa ja mikä ei. Yleisesti ottaen ne missä käydään paljon on paremmassa kunnossa kuin autiot puistot, näin ainakin Helsingissä. Mukavat ulkoiluvaatteet vaan päälle ja etenkin takamuksesta kestävät housut kun siinä reunalla oleva hiekka voi kuluttaa niitä. Mukavaa ulkoilua:)
Iina M.
No niinpä! Minä ja mun kauhumielikuvitus. 🙂
Kaisa
Kuten missä tahansa (maalla, kaupungissa…) pientä lasta kannattaa parhaansa mukaan vahtia, koska niillä on tapana mättää suuhunsa kaikki eteen osuva. Leikkipuistoissa olen törmännyt lähinnä teinien jättämiin tupakantumppeihin, nuuskatyynyihin ja muihin roskiin ja maalla taas saa varoa lisäksi kissankakkaa.
Iina M.
Hyi. On tässä kyllä varjelemista, sen on tämän vauvavuoden aikana oppinut. 🙁
Sisko
Voit olla huoletta! Mitä ruuhkaisempi puisto, sitä paremmin sitä on jo muu porukka haravoinut vaarallisten esineiden varalta. Varsinkin asukaspuistot, joita täällä Espoossa ainakin on, on suosittuja ja turvallisia. 🙂
Iina M.
Totta muuten! Mistähän ihmeestä mulle näitä kauhuajatuksia edes tulee. :/
nasu86
hyvä se on olla varvovainen. myönnettäköön että minä myös luotan sokeasti siihen ettei ketään jemmaa hiekkalaatikkoon siellä käytettäviä leluja enempää.
Iina M.
Se taitaa olla ihmisen keino välttää stressikuolema. Pakko vaan luottaa. 🙂