Raskausarpikuuri on vihdoin ohi! Tuntui, että tuo 28 päivän jakso kesti ikuisuuden. Odottelin jakson päättymisen jälkeen viikon verran, koska mikroneulausohjeissa kerrottiin, että iho jatkaa uudistumistaan vielä neulailujakson jälkeenkin. Mikroneulausta kokeilin raskausvatsani jäänteiden toiselle puolelle ja  välineet mikroneulaamiseen lahjoitti Swiss Clinic. Neulailu tapahtui ihorullan avulla eikä se sattunut. Viikon jälkeen iho alkoi kuitenkin tuntua herkemmältä, sillä onhan jokailtainen neulakäsittely kuitenkin aika radikaali. Ihorullaa rullattiin 3-4 kertaa edestakaisin niin vaaka- kuin pystysuunnassakin, mutta myös kumminkin päin sivuttain. Neulailun lisäksi levitin yöksi iholle (neulakäsittelyn jälkeen) geeliä, joka tuli ihorullan mukana ja jonka tarkoitus on auttaa ihosoluja uudistumaan eli arpikudosta parantumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Neulasin puhdistetun ihon aina iltaisin, ja mennessäni nukkumaan tuo neulailtu ihoalue tuntui hieman hehkuvan. Suunnilleen samalla tavalla kuin olisi ollut päivän auringossa, en osaa oikein selittää tunnetta paremmin. Iho oli myös punakampi kuin normaalisti, mutta aamulla tilanne oli jälleen normaali. Neulaamista ei kannata pelätä yhtään, vaikka se hassulta tuntuukin. Neulaamisen jälkeen olisin kaivannut iholle jotenkin ravitsevampaa voidetta kuin ohutta, läpinäkyvää geeliä, mutta noudatin kiltisti ohjeita enkä lähtenyt sekoittelemaan voiteita keskenään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Naamio, jota levittelin toiselle puolelle vatsaani joka ilta ennen iltatoimia, tuntui iholla todella kosteuttavalta ja ravitsevalta. Mietin, että voisin jatkossa levittää tätä arville aamuisin ja mikroneulata iltaisin, jotta saisin maksimaalisen hyödyn. Naamiolla käsitelty iho on kimmoisaa ja kosteutettua. Alkukuviin verrattuna naamio on vaalentanut arpia ja arvet ovat myös matalampia kuin reilu kuukausi sitten. Naamion sain Kalaharilta, jonne tahtoisin lähettää kiitokset. Toimii! Ja iso plussa voiteen tuoksusta, josta mieskin antoi kehuja.

raskausarvet

Kuurin tulokset yllättivät positiivisesti. (Negatiivinen yllätys oli se, kuinka kamalalta näytän ilman tuota ENNEN-kuvan suihkurusketusta. Voi masennus!) Neulailtu puoli vatsasta on vasen puoli näissä kuvissa. Ainoa miinus on, että sen puolen iho on paljon toisen puolen ihoa kuivempaa. Muuten neulailtu puoli on paremmassa kunnossa, vaikka kosmetologi totesi arpien madaltuneen selkeästi kummallakin puolella. Umpisuoliarpeni on sen verran paha tapaus, että siihen neulaaminenkaan ei auttanut. Olisi pitänyt kokeilla sitä silloin 15-vuotiaana, kun leikkaus suoritettiin ja arpi oli tuore. Neulahoidolla käsitelty puoli on muuten “kiiinteytynyt” niin, että iso roikkuu vähemmän kuin toisella puolella vastaa. Katsokaa vaikka itse! Kuvat voi klikata isommiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voin siis kuvatodisteiden kera sanoa, että mikroneulaamisesta on ollut apua raskausarpiin, mutta jos se tuntuu liian vaivalloiselta/kalliilta/pelottavalta, voitelullakin saavutetaan tuloksia. Kumpainenkin hoito häivyttää arpia madaltaen sekä vaalentaen niitä, mutta vain mikroneulaus kiinteytti ihoa silminnähtävästi. Yllätyittekö tuloksista? Miten teillä, jotka päädyitte kokeilemaan mikroneulausta itsekin, on sujunut? 🙂