Vähän olisi vielä landejuttuja luvassa, jaksatteko? Törmäsin verkkokauppoja selaillessani vaunujenhuolto-oppaaseen ja tajusin, etten ole puhdistanut meidän vaunujamme kertaakaan. Kun saan päähäni jotakin, idea pitää toteuttaa heti, joten rynnin pihalle Stokkelta saatuja Xplory-vaunujamme puhdistamaan. Renkaiden huoltaminen eli öljyäminen olisi vielä edessä jossakin vaiheessa, mutta sain muuten puhdistettua sekä rungon että kopan aika hyvin. Puhdistusaineena toimi laimennettu Fairy-vesi. Kotona olisin varmaankin kääntynyt Mummi ja minä -sarjan yleispuhdistusaineen puoleen, koska polkkakarkintuoksuinen pesuvesi vaan motivoi siivoamaan tehokkaammin kuin Fairyn.

IMG_20150411_102848putsausIMG_20150411_103737IMG_20150411_104549

Vaunuhuollon yhteydessä Nöppis tutustui mummolan takapihaan hieman lähemmin. Pappa toimi lastenvahtina pesuoperaation ajan ja mummi käytti kameraa (kuten tuon yllä olevan kuvan varjosta huomaa, hehe). Pikkumies nuuhki kevätilmaa innoissaan ja hinkui kovasti terassille mönkimään. Hän mönki hieman myös nurmikolla. Yllään pikkumiehellä oli uudet Reima-välikausihaalarit, jotka löydettiin Tori.fi-sivustolta edullisesti. Joku jo kyseli, mistä noita voi ostaa, mutta tämä taitaa olla jotakin vanhempaa mallistoa.

papansylissäIMG_20150411_105351IMG_20150411_105344

En kestä, miten söpöjä noista leskenlehtikuvista tuli! Rassukka yritti rukkasellaan koskea kukkaan, mutta päätyi lopulta kiemurtelun päätteeksi istumaan kukan päälle. Voi toista! 🙂