OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on olohuoneemme. Sen keskellä on matto ja kasa peittoja. Peittojen ympärillä ja päällä on leluja. Peiton vieressä on hoitoalusta, seinän viereen on parkkeerattu lasten leluauto. Sohvalla on mytyssä imetystyyny, jonka sisälmykset alkavat olla huolestuttavan lyttääntyneet. Täällä minä vietän suurimman osan päivistäni nykyään.

Tämän omituisen alun jälkeen tahtoisin pyytää anteeksi, että olen laiminlyönyt blogiani viime aikoina. Piti vaan saada kirjoittaa postauksen alkuun hetki tajunnanvirtaa, että pääsen itse asiaan. Äitibloggaajien anteeksipyynnöt ovat yleensä typeriä, sillä tottakai vauva menee blogin edelle ja tietysti äiti voi aina vedota siihen, että ei vaan ole ollut aikaa, koska hoidettavana on vauva. Tunnustan kuitenkin, että tämä laiminlyöntitilanne ei ole johtunut puhtaasti ajanpuutteesta, vaan siihen on toinenkin syy. Olen ajanut itseni umpikujaan, mistä johtuen tämän blogin avaaminen on lähiaikoina tuntunut jotenkin vastenmieliseltä ajatukselta. Olen samalla kammonnut ajatusta siitä, että blogia olisi hyvä päivittää, mutta jotenkin myös kaivannut kommenttejanne, ajatuksianne ja neuvojanne. Olen kaivannut anonyymien äitien seuraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Älkää käsittäkö väärin. Tapaan kyllä muita äitejä vaunulenkkien ja kahvittelun muodossa. Jotenkin vaan blogi on ollut minulle aina paikka, jossa voin vuodattaa ajatuksiani kunnolla ja sensuroimatta. En mieti liikoja, vaan annan sormien juosta näppäimistöllä. Vasta oikolukuvaiheessa (kirjoitus- ja ajatusvirheistäni huolimatta teen kyllä niin, uskokaa pois) karsin joskus pois pahimmat terät, jotka saattavat loukata ihmisiä tai joita ei ymmärretä niin kuin ne pääni sisällä tarkoitan. Useimmiten annan niiden kuitenkin olla. Täällä voin olla oma itseni enkä mieti, millainen ihminen kanssani teksin välityksellä niin sanotusti keskustelee. Kasvokkain kun usein pyrkii välttämään konflikteja tai sanaharkkoja myötäilemällä ihmisiä niissäkin asioissa, joissa on aivan ääripäässä toisen äidin kanssa. Siksi kaipaan äitijoukkoa, jonka kanssa voi hyvillä mielin olla eri mieltä asioista.

Tänne palaaminen oli minulle vaikeaa, koska päähäni on hiipinyt jostakin tunne, etten osaa enää pitää tätä blogia. Vaikka se pieni hetki yöpimeässä, kun herään poikani huokaisuun ja avatessani silmät, poika katsoo minua silmiin hymyillen, on kerrassaan maaginen, tuntuu vaan siltä, etten osaa kirjoittaa noita hetkiä tarpeeksi hyvin tekstiksi. Raskausaikana oli helppo kuvailla oman vartalon kiputiloja, vauvan hentojen liikkeiden aiheuttamia tunteita ja omia ajatuksia äitiydestä. Nyt, kun lapsi on maailmassa, koen muuttuneeni huonoksi bloggaajaksi enkä pääse siitä tunteesta eroon, vaikka kuinka yritän. Kirjoittaessani tätäkin mietin vaan, miten kukaan jaksaa lukea tällaista jaarittelua. Kotiäiti ei uskalla kirjoittaa blogia, jota lukee iso kasa ihmisiä, vaikka hänellä olisi aikaa, koska hän on epävarma. Voi hyvää päivää, onpa taas rankka elämä ja draamaa kerrakseen.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joku näkymätön peikko on istuttanut päähäni ajatuksen siitä, että jos joidenkin vauvablogien sisältö on erilaisten vauvaystävällisten brunssipaikkojen testaamista ja täysin tahrattoman vauvanhuoneen esittelyä, minullakin pitäisi olla niin. Mutta ei pidä. Sitä höpöpöpö-arkea, josta muiden blogeissa niin pidän, saa postata menemään niin paljon kuin sielu sietää eikä se ole yhtään kökköä tai noloa, vaan jopa suotavaa. Ärsyttää, kun näin pääsee aina käymään, sillä tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun saan jostakin päähäni, että blogini on sysip*ska enkä keksi mitään järkevää postattavaa.

Mitäs nyt sitten? Lupaan potkaista liian korkealle asettamani bloggaamisriman lattialle ja avata blogin useammin niiden “turhien ja huonojen juttujen” vuoksi. Tänään täysin turhana aiheena siis meidän olohuoneemme ja leikkipaikkamme esittely. Kuvasta puuttuu vain sitteri, jossa pieni mies ruokailee kolmisen kertaa päivässä. Ensi viikolla on luvassa puolivuotisneuvolakäynti, josta teen postauksen, vaikka se olisi peikkojen mielestä kuinka tylsää. Rima on nyt laskettu, ettäs tiedätte! 🙂