Päiväni murmelina
On aika startata jälleen yksi “päiväni murmelina”. Kahvikuppi käteen, lattialla leikkimistä, ulos vaunuilemaan, ruokailuhetki, päiväunet sisällä, leikkimistä, toinen vaunulenkki, jälkimmäinen ruokahetki, leikkimistä ja unille. Joka aamu päätän, että tänään ynnään päiväjärjestykseen jotakin itseäni innostavaa, mutta en kuitenkaan tee sitä. Niinä päivinä, joina päätän, että saan aikaiseksi edes meikata, onnistun noin 25 prosentin todennäköisyydellä. Tänään skippasin aamulenkin ja ruokailun lykkäämällä vauvan hoitoon ja vaan nukuin. Kroppa ei pystynyt muuhun, tämä väsymys on tappavaa laatua. Onneksi tämä on kuulemma lyhyt vaihe elämässä. Jumiuttava, mutta ihana vaihe, jota viisaampien mukaan tulee vielä joskus ikävä… Ai, näitä silmäpusseja? Ihan oikeastiko?! Epäilenpä. 🙁
Äni
Kyllä, nyt aion olla se ärsyttävä tyyppi, joka sanoo että odotas pari vuotta. Kummasti se silmäpussien ja koomapäivien muisto vain himmenee. Hämärästi muistaa hajanaisia kamaliakin hetkiä, mm. itsestään itkemässä keskellä yötä ja toivomassa unta. Silti noita muistoja ei oikein tahdo uskoa. Ei kai se nyt _niin_ kamalaa voinut olla? Kyllähän vauvan suloinen hymy on ollut kaiken sen valvomisen arvoista? Oikeastihan vastaukset ovat että KYLLÄ, se oli juuri niin kamalaa ja vielä kamalampaakin ja EI, pelkkä vauvan hymy (niiiiiin suloinen kuin se onkin) ei riitä äidille avuksi unenpuutteeseen. Ja silti, silti aika kultaa nuo muistot ja viimeistään uusi vauvakuume deletoi nuo muistot äidin mielestä. 😉
Iina / Bebe au Lait
Uskon! Koska nyt jo muistelen, että sattuiko se imetys muka aluksi niin paljon. (SATTUI!) Ihmisen muisti on pelottava tapaus! 😀
Irene
Tiedän niin tuon tunteen. Oma vauvani on pian kolmekuinen. Onhan tämä omalla tavallaan ihanaa ja rauhallista aikaa. Varsinkin, kun vauva on alusta alkaen nukkunut kunnon yöunet, joten sen takia ei ole tarvinnut kärsiä pahasta väsymyksestä. Mutta täytyy silti sanoa, että ei tämä kotiäitiys ole kutsumukseni. Enkä muuten ymmärrä, miten yksinhuoltajat oikeasti pärjäävät. Itsellä sentään illat ja viikonloput ovat helpompia, kun mies on kotona.
Oletko muuten tekemässä päivitystä “röllykkäsi” tilanteesta? Mulla on edelleen vatsan seudulla löysää nahkaa sekä ylimääräistä rasvaa ja mietityttää, palautuuko vatsa koskaan / millaiseksi se jää. Minkä pituiset vaunulenkkisi ovat? Mun silmään vaikutat selkeästi laihtuneen. Paljonko kiloja on lähtenyt? Ei ole tietenkään pakko vastata. Itsellä jäi sairaalaan 10 kiloa ja sen jälkeen on lähtenyt vain 1-2 kiloa.
Iina / Bebe au Lait
Mietin ihan samaa välillä! Hatunnosto heille, jotka kasvattavat lastaan yksin.
Varmaankin tulee röllykkäpäivitystä taas johonkin väliin. Tällä hetkellä kotona teen kaksi n. 5 kilometrin lenkkiä päivässä, joten senttejäkin lähtee, mutta jouluna tullaan takuulla takapakkia. Vaakaa boikotoin edelleen. 🙂
Tarja
Ohimenevä vaihe, mutta niin raskas juuri tuon väsymyksen vuoksi. Ja niitä ihania hetkiä ihanan vauvan kanssa kaipaa joskus kyllä, silmäpusseja ja tajunnanräjäyttävää väsymystä ei 🙂 Paljon voimia sinne! <3
Iina / Bebe au Lait
Kiitos! Kummasti helpottaa jo yksikin rennompi päivä välissä, mutta kyllä se väsymys koko ajan lymyilee “taustapiruna”. 🙂
Ciara
Tiedän tunteen. Teilläkin alkaa vissiin pikkuinen olla jo kohta siinä iässä että tutut rupeaa kyselemään että mitenkäs se pikkusisarus, joko olette miettineet? Mieli tekee vastata että anteeks mut näätkö tämän naaman?? Ei todellakaan tämä äipykkä ole vielä saanut nukuttua niin paljon että tämän kaiken aloittaisi alusta. Välillä mietin että miten KENELLÄKÄÄN on enempää kuin yksi lapsi….
Noh tämmöistä lempeää äitihuumoria, ihananhan se pikkuinen on. =)
Rauhaisaa Joulua.
Iina / Bebe au Lait
Haha, onneksi ei vielä. Kamalilla synnytysmuistoilla hyökkäisin varmaankin silmille, jos joku edes vihjailisi toisesta! 😀
Rauhaistaa joulua sinnekin! (Ihana, miten sarkastiselta tuokin kuulostaa, jos sen sanoo äiti toiselle äidille. <3)
nasu86
samaistun! tsemppiä <3
Iina / Bebe au Lait
😀 <3
Veera
Se on vain vaihe, usko pois.
Mutta yhtä varmasti, kuin tämä vaihe menee ohi, tulee uusia vaiheita. Aina vain yksi toisensa perään. Taaperovaihe, jolloin ei haluta istua rattaissa, uhmaikä, jolloin ei haluta tehdä mitään muutakaan. Sitten tulee niitä vaiheita kodin ulkopuolella, jolloin ensin päivähoidon, myöhemmin koulun henkilökunta on vuorollaan huolissaan mistäkin lapseesi liittyvästä. Ja kaverisuhteista niitä vaiheita vasta tuleekin…
Eli viimeistään siinä vaiheessa, kun kesken työpäivän (jolloin olisi siis muutakin tekemistä) yrität ystävällisessä hengessä keskustella lapsesi koulukaverin äidin kanssa aiheesta “teidän lapsemme lähetti meidän lapselle tekstiviestin, jossa on kirosana”, kaipaat vielä tuotakin vaihetta. Nimittäin sitä, jolloin lapset pysyivät kanssasi samassa huoneessa, ihan jalkojesi juuressa. Hetkeä, jolloin pystyit valehtelemasta sanomaa, että tiedät missä lapsesi liikkuvat ja mitä he tekevät.
Vaihe vaiheelta on myös opittava näkemään hyvää ja kaunista, ja keskityttävä niihin. Ei sitä muuten jaksa.
Ps. Ja ne silmäpussit. Älä niistä huoli. Niitä ei ehdi tulla ikävä, sillä eivät ne mihinkään ehdi matkalla kadota 😉
Iina / Bebe au Lait
APUA! Taitaa olla parempi, ettei mieti tulevaa. Onneksi raskaissa päivissä on omat ihanat hetkensä, joina se väsymys ei haittaa yhtään. 🙂 <3
Siiri
Hyvä että saat apua ja osaat nukkua. Minä en saanut tai jos sain en osannut. Kaikki helpottaa kun lapsi kasvaa 🙂 meillä on kohta 11kk vanha ja nyt elämä on ihanaa. Ekat 7kk se oli hirveää. Itse olen liikkunut paljon kerhoissa ja kylässä. Pahinta on jäädä yksin kotiin. Onko sinulla äitikavereita? Vertaistuki auttaa niin paljon! 🙂 tai käy vauvakerhossa tms.
Iina / Bebe au Lait
Auttaa kyllä paljon, kun on tukiverkkoa, mutta päivunia pitäisi opetella nukkumaan. Ne pelastaisivat niin paljon, mutta en vaan osaa.
Vertaistukikin on kova sana, olet aivan oikeassa siinä! 🙂
S
Mua jotenkin ahdistaa lukea näitä kirjoituksia, kun näistä huokuu väsymys ja tietynlainen tyytymättömyys. Tuntuu, että olit paljon tyytyväisempi elämääsi ennen kuin lapsesi syntyi. Uskon kuitenkin, että pieni poikasi tuo paljon iloa sinun elämääsi väsymyksestä huolimatta. Rahahuolet ovat myös ikäviä juttuja, mutta ne eivät kyllä varmasti stressaamalla parane. Nauti pienen poikasi seurasta ja koita löytää muutakin iloa elämään. Olkoon se sitten musiikki, liikunta tai joku ikioma telkkarihetki. Kun äiti on tyytyväinen, niin myös varmasti kaikki muutkin ovat tyytyväisiä.
Omakohtaisen kokemuksen voisin jakaa; viime syksynä olin väsynyt ja en saanut yhtään mitään aikaiseksi. Kaikki ahdisti, ärsytti ja itketti päivittäin. Elämä tuntui junnaavan paikoillaan ja ajattelin, että ei tämä lopu koskaan. Kaikki päivät olivat tismalleen samanlaisia. Yksi asia piti minut kuitenkin järjissäni ja se oli juokseminen! Kävin joka ilta juoksemassa n. 5km ja se olikin päiväni kohokohta, vaikka en siitä sen suurempaa iloa saanut. Ehkä se oli kuitenkin se ulkoilma, hyvä musiikki ja omat ajatukset, jotka kuitenkin toivat jollain tasolla hyvää mieltä. Koita etsiä itsellesi joku asia, mistä todella nautit ja toteuta se päivittäin. Lapsella on kuitenkin isä, joka varmasti mielellään jälkeläistään hoitaa.
Jaksamisia, kyllä se tästä helpottaa 🙂
Iina / Bebe au Lait
Et usko (tai oikeastaan varmaan uskot, kun tunne on tuttu), että sellainen oma hetki tekisikin hyvää! Harvoin vaan on mahdollisuutta saada sitä lyhyttä hetkeä itselleen, jona ehtii selvittää päänsä.
Ja olet ihan oikeassa vaistoinesi, että olin aikaisemmin paljon onnellisempi. Jouduin viime vuonna jotenkin sellaiseen myrskynsilmään, että tapahtui liikaa kaikkea samaan aikaan. Kaikkea, minkä jaksaisi, jos ei olisi sitä kaikkea MUUTA kestettävänä. Onneksi on omat vanhemmat ja mies, joista saa tukea niin, että tämäkin vaihe on toivottavasti pian ohi. Tavoitteena on, että kesällä saa keskittyä olemaan äiti, jonka ei tarvitse “ihan nopeesti tehdä vielä tätä yhtä juttua ja selvittää tuota toista, joka piti oikeastaan jo selvittää eilen”. <3
dolla
Olen suht uusi lukijasi, aloitin lukemaan blogia kun odotin itsekin esikoistani joka on nyt 2kk ikäinen. Viime postauksistasi oon huomannut että olet ehkä väsynyt, tai masentunut? Tai paljon samoja tunteita käyt läpi mitä itsekin kokenut vauvan kanssa. Onko sulla vauvallisia ystäviä? Käytkö jossain kerhoissa? Niistä saa kivaa energiaa kun saa purkaa ihmisille jotka oikeesti ymmärtää mitä tää pikkuvauva-arki on 😀 Ja vaikka tuntuu ettei sinne vauvatreffeille jaksa lähteä niin joka kerta paremmalla mielen sieltä lähtee kotiin ja jaksaa taas sitä “tylsää” vaipanvaihto-yöherätys-kitinä-arkea paremmin. Ja kun siellä treffeillä ei kukaan kato vaikka ilman meikkiä pieruleggareissa menee koska kaikki tietää ettei aina jaksa panostaa. T. Susta huolissaan oleva lukija
Iina / Bebe au Lait
Ei tarpeeksi. Tai ei ehkä tarpeeksi tässä samassa tilanteessa olevia, kun niiden vanhempien lasten äitien muistelut eivät ole sama asia kuin jonkun kanssa juttelu, jolla on juuri NYT tämä sama tilanne. 🙁
dolla
Jos haluat niin voidaan joskus treffata kahvikupposen äärellä lasten kanssa? Laita vaikka sähköpostia mulle. Asutaan Vantaan puolella mut käydään usein stadissakin vaunulenkeillä 😉
Iina / Bebe au Lait
Mäpä otan sun mailing talteen. <3
annina
Ihanaa että sulla on mahdollisuus saada poika hoitoon hetkeksi. Okei kaipa täälläkin onnistuisi mutta en vain vielä ole siihen valmis. Isänsä kanssa toki ollut muutaman tunnin kaksin. Teidän rutiinit kuulostaa aika hyvältä. Meillä vielä matkaa siihen kun lähes joka päivä jotain ekstraa ohjelmassa. Perhekahviloita, kirppareita yms. Ilta ja aamu rutiinit onneksi löytyy. Ja kyllähän ne perus ruokailut ja unet tulee riippumatta siitä missä seikkaillaan 🙂
Iina / Bebe au Lait
Hoitohetki auttaa jo paljon. Meillä se on “vain” sitä, että mummi (eli äitinä) tekee päivän toisen vaunulenkin puolestani ja leikkii hetken pojan kanssa, mutta jo muutaman tunti enemmän unta tekee ihmeitä.
Välillä tekisi mieli itsekin seikkailla enemmän lapsen kanssa, mutta toisaalta taas ne rutiinit luovat turvaa tällä hetkellä. No, ehtii kai sitä. 🙂
Katri
Hei, tsemppiä ja voimia vauva-arkeen!
Jäin miettimään, että miksi et lähde vauvan kanssa “seikkailemaan”? Väsymyskö on se este? Itselläni on nyt toinen vauva ja “seikkaillaan” enemmän vauvan ja uhmaikäisen kanssa kuin mitä tein esikoisen ollessa vauva. Nyt ihmettelen, miksi en sen yhden vaunuissa/kaukalossa köllöttelijän kanssa enempää käynyt kaupungilla yms. Yhden kanssa olisi helppo lähteä. Ehkä olin myös väsynyt (tosin nyt olen väsyneempi, mutta kotoa on päivittäin päästävä jonnekin) ja ehkä vaan pelkäsin, että vauva itkee julkisella paikalla tms. eli olin epävarma äitinä olemisesta. Jos sinulla on sellaista tunnetta, niin pois se ja anna mennä vaan! Jälkikäteen huomaat, että sen vauvan kanssa olikin helppo tulla ja mennä.
Iina / Bebe au Lait
Jotenkin musta on tullut vauvan myötä kamalan arka. Jo se, että menin rautiovaunuun vaunujen kanssa ensimmäistä kertaa, oli jonkinlainen suoritus. Mitenhän tästä pelosta pääsisi? En edes tiedä, mitä pelkään, mutta kaikki on jotenkin niin uutta ja pelottavaa. Johtuukohan se esikoisesta vaan? 🙂
Annie
Ennen esikoiseni syntymää 2,5 kuukautta sitten pelkäsin, että arkeni tulisi olemaan kuvaamasi kaltaista. Ajattelin, ettei omaa aikaa ole enää koskaan ja jään kotiin neljän seinän sisään, koska en tunne muita äitejä. Nyt voin sanoa, että pelkoni oli täysin turha ja olen nauttinut vauva-arjesta paljon enemmän, kuin osasin unelmoidakaan. Tähän on lähtökohtaisesti kaksi syytä. Ensinnäkin saan halutessani vaikka joka päivä tunnin tai kaksi omaa aikaa, koska lapsen isä haluaa sitä minulle antaa. Vauva on täysimetyksessä, mutta pärjää kyllä pari tuntia isänsä kanssa, kun imetän hänet aina lähtiessä ja kotiin palatessa. Väitän, että tällä on ollut ihan mieletön merkitys oman jaksamisen, mutta myös parisuhteemme kannalta. Minusta on tärkeää, että myös lapsen isä osallistuu vauvanhoitoon ja ottaa vastuuta lapsestaan. Sillä on suuri merkitys myös vauvan ja isän välisen suhteen muodostumisessa, kun isä osallistuu lapsensa arkeen tasavertaisesti, eikä kakkosvanhempana.
Toinen syy on se, että menin heti pojan syntymän jälkeen mukaan kaupungin järjestämään vauvaryhmään. Sitä kautta olen löytänyt uusia ystäviä, jotka ovat samassa elämätilanteessa. Tuolla porukalla nähdään useita kertoja viikossa, kahvitellaan, käydään ostoksilla tai jumpassa. Ketään näistä ihmisistä en tuntenut ennen poikani syntymää. Aina ei ehdi tai jaksa nähdä huonosti nukutun yön jälkeen, mutta onneksi yhteys toimii aktiivisesti myös facebookissa. Lisäksi odotan jo kovasti, että pääsemme aloittamaan mm. vauvamuskaria tai -sirkusta, jossa kivan yhteisen tekemisen lisäksi pääsee tapaamaan muita äitejä.
Paljon on itsesttä kiinni. Rohkeasti vaan mukaan vauvakerhoihin tai harrastuksiin. Ja hoitovastuun jakamista isälle kannattaa todellakin harkita. Alku varmasti jännittää niin äitiä kuin isääkin, mutta on varmasti sen arvoista.
Iina / Bebe au Lait
Mulla olisi haussa joku äiti-vauva -harrastus. Pitäisi ehkä kirjoitella aiheesta postaus ja kysellä vinkkejä aiheesta.
Harmi kyllä, kun meillä isi joutui nyt töihin eikä vapaa-aikaa ole niin paljon kuin silloin, kun mies oli yrittäjä ja työskenteli kotoa. Pitää viikonloppuisin sitten hyödyntää sitä isi-aikaa. Arkisin, kun en suostu lähtemään yksin mihinkään, kun miestä on ollut päivän ikävä! 😀