SYNNYTYSKERTOMUKSEN ENSIMMÄINEN OSA LÖYTYY TÄÄLTÄ, TOINEN OSA TÄÄLTÄ JA KOLMAS OSA TÄÄLTÄ.

Vihdoin synnytys oli ohi ja siirryimme perhehuoneeseen, jota olimme pyytäneet. Olin saanut useammankin neuvon, että jos joku ehdottaa, että vauva otetaan yöksi osastolle ja tuodaan vain imetettäväksi minulle ensimmäisen yön aikana, tähän kannattaa suostua, sillä levännyt äiti on lapselle parempi äiti. Yli kolme vuorokautta 3,5 tunnin katkonaisilla unilla sinnitelleenä nukkuminen kuulosti Jumalan lahjalta, mutta perhehuoneessa vauva laitettiin nukkumaan paitani alle kylkeeni kiinni. Nykyään on kuulemma tapana totuttaa tuore äiti heti valvomiseen. Ymmärrän tämän täysin, mutta en kiellä, ettenkö olisi itkenyt väsymystäni ja pelkoa siitä, että litistän vauvan yöllä nukahtaessani sen päälle. Aamu toi kuitenkin lohdun.

SK10

Koska kirjaimellisesti murjoin vauvan tähän maailmaan, pikkuisen nenä oli aivan poskella (eli vinossa) ja päässä oli kuhmu. Kuhmun kanssa pituutta pojalle mitattiin 50 cm ja syntymäpaino oli onneksi arvioidun 3,7 kilon sijaan vain 3276 grammaa. Isompaa lasta olisin tuskin saanut ponnistettua ulos. Syntymäpäiväksi tuli 20.7. eli rapulapsihan se sieltä putkahti maailmaan. Pienellä pojalla oli syntyessään komea tukka. Luonteeltaan vauva on kiltti kuin mikä. Ei itke turhaan ja kun itkee jotakin, ääni on vielä toistaiseksi vieno ja aika hiljainen. Imetyksen sujumisesta kirjoitinkin jo hieman pidemmin tässä postauksessa, se tosiaan sujui ihan kivasti heti alusta asti.

AIKA TUTUSTUA

Ensimmäinen vuorokausi yhdessä sujui eräänlaisen väsymyskooman kourissa. Hoidimme vauvaa mieheni kanssa, mies toi ruuat huoneeseen ja minä keskityin pitämään itseni sekä jälkeläiseni hengissä. Kipulääkettä kului ja verta valui. Yritin päivän aikana muutamaankin otteeseen nukahtaa, kun vauva nukkui, mutta silloin alkoi synnytyspainajaisen jatko-osa. Havahdui hetki silmien sulkemisen jälkeen siihen, että tunsin jonkun kiinnittävän TNS-laitetta selkääni. Sähköiskut värisyttivät vartaloani ja alkoin itkeä hysteerisesti. Tällainen vainoharhaisuus tuntui todella pelottavalta ja paheni iltaa kohden, kun toista kertaa nukahtaessani heräsin omaan itkuhuutooni. Näin unta, jossa oli edelleen raskaana ja huusin kauhusta, etten tahdo synnyttää. Tunsin jopa vauvan potkivan vatsassani, vaikka kyseessä olivat vain jälkisupistukset. Niistäkin voisi ensisynnyttäjiä varoittaa.

SK12

Hiljalleen elämä alkoi kuitenkin voittaa. Kotiuduimme laitokselta kaksi vuorokautta synnytyksen jälkeen. Kohtu on palautunut hyvin ja jälkivuoto tyssäsi 1,5 viikon jälkeen. Ihmiseksi, joka pyrkii olemaan rehellinen, valehtelin kuitenkin sujuvasti arviointilomakkeeseen, jota kätilö täytti. Kun minulta kysyttiin, kuinka positiivinen kokemus synnytys oli asteikolla 1-10, vastasin 6. Totuus oli, etten kehdannut sanoa 2. En vaan jaksanut puida asiaa siinä vaiheessa, kun halusin äkkiä kotiin pois sairaalaympäristöstä, vaikka siellä olikin hyvä huolenpito ja yllättävän maistuvat ruuat.

Toivottavasti yksityiskohtainen synnytyskertomukseni ei pelästyttänyt ketään liikaa. Koin itse, että kaunisteltujen ja lyhenneltyjen synnytyskertomusten lukeminen antoi synnytyksestä niin “helpon” mielikuvan, etten osannut yhtään varautua siihen, mitä edessä voisi olla. Mieluummin olisin hieman pelännyt ja yllättynyt sitten positiivisesti kuin ollut itsevarma ja ajautunut paniikkiin. Pessimisti kun harvemmin pettyy.