Oli ihana tunne, kun tajusin, että selkäkivut saa minimoitua raskauvyöllä. Sen sijaan ei ollut alkuunkaan ihanaa, että sain selkäkivun tilalle aivan uuden oireen. Se, että tämän vatsan kanssa alkaa olla mahdoton nukkua öisin ei suinkaan riitä aiheuttamaan väsyneitä päiviä, vaan nyt vietän illat ja yöt raapien itseäni. Uusi tuttavuuteni raskausihottuma vaivaa kuulemma suunnilleen 0,5 % odottajista raskauden lopulla ja se katoaa sitten itsestään viimeistään synnytyksen jälkeen. Ensin tuli kutina alavatsaan ja reisiin, nyt se on levinnyt myös kylkiin ja pakaroihin. Tarkistettuani, ettei kyseessä ole raskausmyrkytys aloin rasvata ihoani vieläkin useammin, mutta kutiseville alueille ilmestyi silti pieniä, sairaalloisesti kutiavia näppylöitä. Niitä kun raapii, niin näppylät muuttuvat punaisiksia ja isoiksi, minkä lisäksi niiden sekaan ilmestyy välillä myös kunnon hellukoita. Ah, tätä ihanuutta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin “kauniilta” ihottuma näyttää aamuisin (kun en ole raapinut sitä vesikelloille) reisissäni…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

… ja molemmissa kyljissäni.

Olen testaillut ihottuman hoitoon vaikka mitä ja löytänytkin kolme tehokkainta hillitsijää kutinalle. Jostakin syystä rasvaiset voiteet vain pahentavat kutinaa, vaikka rskausarpiin ne auttavat kyllä. Komanneksi paras apu raskausihottuman kutiamiseen on Weledan raskausarpiöljy, jonka sain raskauteni alkupuolella Weledan edustajalta. En tiedä, miten tämä eroaa muista öljyistä, mutta tämä on ainut, joka helpottaa oloa. Toiseksi paras apu on Apobasen kampanjasta minulle jäänyt hydrogeeli, jonka tosin käytin loppuun niin nopeasti, että piti käydä ostamassa apteekista 2,5 kertaa isompi tuubi. Tätä käytän tuulettimeen yhdistettynä, sillä viileä tuuli rasvatulla iholla helpottaa kutinaan todella nopeasti. Saisikohan tätäkin joskus litran pumppupulloissa kuten muutamia muita saman sarjan rasvoja?

Paras ase kutinaan on kuitenkin vanha ja tuttu 1 % kortisonivoide, jota lääkäri antoi luvan käyttää lyhyenä kuurina muutaman kerran päivässä. Tätä levittelen ohueksi kerrokseksi iholleni ihottumakohtiin ennen nukkumaanmenoa ja heti herättyäni, mutta kortisoni auttaa myös täsmähoitona raapimisesta syntyneisiin hellukoihin. Hellukoita syntyy ainakin minulle vain, jos sorrun raapimaan näppylöitä, mutta en tiedä, voiko niitä ilmaantua muutenkin ihottumakohtiin. Tiedän myös sen, että kutisevan ihon raapiminen ei auta yhtään, mutta voi jösses, miten paljon tuo kutiseekaan. Tulee ihan lapsuuden vesirokko mieleen! :/

P1010002

Edit: Terveyskeskuksesta tuli ohje, että koska ihottuman aiheuttaja on hyvin todennäköisesti jokin raskausarpiin käytetty voide, ihottuma-alueelle kannattaisi kokeilla käyttää pelkästään kortisonia. Reaktion aiheuttajaa on kuulemma hankala selvittää, koska sille ei ole välttämättä ollut yliherkkä ennen raskautta. Raskausmyrkytys suljettiin pois, koska siihen ei kuulemma liity ihottumaa ja kutinan pitäisi olla kämmenissä ja/tai jalkapohjissa.