Koetan esittää asiani maalailematta piruja seinille. Jos kävisi niin, että meidän pientä perhettämme siunattaisiin vain yhdellä lapsella, toivoisin kovasti, että raskausajasta jäisi paljon muistoja, joihin palata kuvien kautta. Nyt se on sanottu ääneen. Pelko ja huoli, jotka hieman kalvavat mieltäni koko ajan, koska tämänkään raskauden onnistuminen ei ollut helppoa. Siksipä päätin muutama kuukausi sitten, että tahdon raskausvatsani ikuistettavan kauniisiin kuviin ammattilaisen toimesta. Kuvien tyyli on vielä auki, mutta alan olla valmis muutaman erilaisen suunnitelman kanssa. Tässä visioistani ensimmäinen purettuna osiin.

masukuvat_hiukset

Hiukset ja meikki oli ensin tarkoitus tehdä itse, mutta mietin asiaa hieman ja päätin, että tämä on sellainen asia, johon aion uhrata hieman rahaa. Tahdon näihin kuviin hippityyliset hiukset eli sekaisen kampauksen, joka kuvastaakin hyvin minua ihmisenä. Hiukseni eivät ole kovin pitkät, joten jonkinlainen lettikampaus tai otsaa koristava panta tai pääkoru taitaa olla tyyli, johon päädyn. Hiuslisäkkeitä en tahdo käyttää. Meikkini saa olla tumma, mutta sen sävyjen pitäisi olla silti maanläheisiä eli ruskeaa, persikkaa, beigeä ja vaikka mustaakin. Harkitsin ripsipidennyksiä kesäksi, mutta taidan sortua niihin vasta vauva-arjen alkaessa, kun aikaa tai kiinnostusta ei oikeasti riitä ripsivärin sutimiseen.

masukuvat_siluetti

Eräs minua kiinnostava elementti odotuskuvissa on sivuprofiilin tai jopa pelkän siluetin ikuistaminen. Siluettikuvista viehätyn selkeästi eniten sellaisista, joissa on mukana vettä. Olen aina viihtynyt vedessä, mutta en koe sitä mitenkään pääelementikseni. Siksi meri tai järvi mietityttää hieman kuvaustaustana, vaikka ne näyttävätkin kauniilta kuvissa. Tätä kohtaa pitää miettiä vielä, sillä jotenkin tahtoisin, että kuvauspäivän aikana otettujen kuvien sarja olisi yhtenäinen ja noudattaisi keskenään samaa teema.

masukuvat_värimaailma

Värimaailma ja tunnelma on näissä hippihenkisissä kuvissani suurin mysteeri. Toisaalta rakastan noita siluettikuvien tummia sävyjä, mutta tähän hippihenkiseen mielikuvaani sopisi ehkä paremmin vastavalolla leikittely ja muutenkin vaaleampi sävymaailma. Siluettikuvat voisi toteuttaa valoisina versioina ja niin, että niitä olisi kuvasarjassa vain yksi. Tätä kohtaa hion vielä ennen seuraavan kuvausteeman esittelyä. Se on nimittäin aivan päinvastainen kuin tämä luonnonläheinen hippiäissöpöily! Harkitsen myös klassisen selkeitä kuvia, mutta niistä teen oman postauksen, jotta ette mene aivan sekaisin ideoideni kanssa.

Kaikki tämä löytyy muuten inspiraatiokuviin tiivistettynä ensimmäisestä Masukuvainspiraatiota-taulustani Pinterestistä. En käytä tuota palvelua juuri koskaan, mutta nyt koin sen jotenkin käteväksi. Aion luoda vielä muutaman taulun lisää, jotta pääsen vertailemaan, mikä pääni sisällä olevista visioista onkaan lopulta eniten tyyliäni. Jos te olette joskus otattaneet raskauskuvia, arvostaisin hirveästi, jos viitsisitte linkkailla niitä vaikka tuohon kommenttiboksiin. Jos kuvat ovat siis julkisia. Olisi myös mukava kuulla, kenen kuvaajan puoleen olette kääntyneet odotuskuvissanne. Vinkkejä kehiin, kaunottaret! 🙂