Vaikka suurin osa tämän blogin lukijoista onkin ehkä siirtynyt vanhan blogini puolelta, jokunen teistä saattaa siellä ruudun toisella puolella miettiä, kuka tätä blogia oikein kirjoittaa. Siksipä perinteinen esittelypostaus taitaa olla paikallaan. Kuvituksena on vanhoja ja hieman uudempia otoksia blogihistoriani varrelta toisen blogini puolelta.

Olen kotoisin Tampereen läheltä pieneltä paikkakunnalta nimeltä Kylmäkoski. Muutin ilmaisutaidon lukion käydäkseni Tampereelle 16-vuotiaana ja jatkoin sieltä opintomatkaani Jyväskylään opiskellakseni kemistiksi ja kemian opettajaksi. Mieli kuitenkin muuttui matkalla ja alemman yliopistotutkinnon suoritettuani päätin kuunnella sydäntäni ja antaa akateemisen elämän olla. Koin itseni menevän hukkaan noinkin kuivalla alalla, sillä rakastan olla sosiaalinen, vuorovaikuttaa ja luoda uutta. Siksi perustin opiskeluaikoina lifestyle-blogin, joka nousikin sattumalta yhdeksi Suomen luetuimmista. Hyvinkin avoin blogi etsi rajojaan peräti 6,5 vuotta ja löysi viimein kultaisen keskitien. Se päivittyy nykyään Re:fashion-blogiportaalissa, jonka ystävieni kanssa viime vuonna perustin.

mama_blogiajat

Tärkein asia elämässäni on aina ollut perheeni, johon kuuluu äiti, isä ja pikkusisko sekä kissa nimeltä Finski. Kissojen, joista palaan aina uudelleen kirjoittamaan, lisäksi sydämeni saa sykkimään hyvä musiikki. Soitin vuosikausia pianoa, minkä lisäksi lauloin aikanaan kuorossa. Viisikielinen kantelekin tottelee sormiani. Rakastan myös kirjoittaa ja paljolti sen vuoksi hakeuduin aikanaan luovien aineiden pariin lukioon. Yliopistoaikoina pidin Keskisuomalainen-lehdessä omaa palstaa ja sormeni ovat olleet useammassakin koululehdessä mukana. Kirjoitin jo pienenä runoja ja tarinoita eikä tämä naputteluinto vaan ota laantuakseen. Luonnontieteilijäpuoltani tasapainottaa siis tämä luovempi puoli, jos tässä nyt jotakin persoonallisuusanalyysiä pitäisi antaa.

mama_perhe

Rentoudun yleensä lenkkeilemällä ja kävelemällä luonnossa. Valitettavasti paino on nykyään sanalla yleensä, sillä raskauden alkuaika tuhosi moneksi kuukaudeksi suhteeni lempirentoutumiskeinooni. Selkä ei vaan kestänyt kävelyä, vaan alkoi väkisin vetää sen verran notkolle, että jo kilometrin jälkeen tuli itku ja kotona selkää piti venytellä loppuilta, jotta kivusta pääsi eroon. Muutama viikko sitten jotakin loksahti onneksi (kai kirjaimellisesti) paikoilleen ja huomasin, että pystyn jälleen kävelemään pidempiä matkoja ilman painetta ja kipua selässä. Nyt alkaakin sellainen treenivaatteiden metsästäminen ja lenkkeily, ettei ole toista hetkeen nähty. En malta odottaa, että tämä turvotus helpottaa, kun saan nesteet taas kiertämään.

mama_vapaa_aika

Olen aina ollut kova haalimaan töitä ja tekemistä ympärilleni. Sen huomioiden vauva tulee juuri hyvään saumaan, sillä jos olisin jatkanut samaa rataa syksyllä töiden kanssa, en tiedä, olisinko nyt tässä. Ehkä minusta olisi jäljellä pelkkä kuori. Blogimaailma on opettanut paljon niin hyvässä kuin pahassakin, joten on hyvä, että äitiys palauttaa minun maanpinnalle ja muistuttaa, että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin työ ja menestyminen. En ole koskaan nähnyt itseäni äitini ja haaveillut vauvasta, odotin enemmänkin innolla kohtaloani vanhanapiikana kahdenkymmenen kissan keskellä. Jotakin kuitenkin tapahtui, kun elämääni astui mies, joka oli päättänyt etsiä käsiinsä elämänsä naisen ennen kuin minä olin edes tavannut häntä. Mies toteutti suunnitelmansa ja pitkin hampain päätin kokeilla, mahtuisiko työntäyteiseen elämääni myös ihminen, joka voisi olla elämäni viimeinen rakkaus.

mama_masu

Muista raskausblogeista omani taitaakin erota siinä, että aiemmista virheistäni oppineena en tee miehestäni blogini toista päähenkilöä tai edes näkyvää sivuhenkilöä. Edellinen avomieheni joutui aikamoisen ryöpytyksen kohteeksi, vaikka julkaisin hänestä koko suhteemme aikana vain noin viitisen kuvaa. Minä tässä kuitenkin olen raskaana ja minun tunteitani täällä käydään läpi, joten mies saa valmistautua isyyteen ihan rauhassa blogipostausteni rivien välissä. Me Beben kanssa edustamme sitten virallisesti blogin puolella. Mutta pähkinänkuoressa voin siis tiivistää, että mies löytyy ja tuo ihana tapaus taitaa olla syy siihen, miksi alitajuntani alkoi yhtäkkiä popsautella mieleeni toivetta vauvasta. Tiedättekö, kun joskus kaikki kääntyy päälaelleen, kun kaksi ihan tiettyä ihmistä kohtaavat? Sitä tapahtuu muuallakin kuin vain Disneyn elokuvissa.

Toivon, että viihdytte blogini parissa. Tällä hetkellä odotan siis kesällä syntyvää ensimmäistä lastani. Täytyy tunnustaa, että nyt, kun olen ollut suunnilleen kymmenen vuotta pois maaseudulta, tahtoisin rauhoittua ja muuttaa sinne jossakin vaiheessa takaisin. Mutta se onkin sitten jo aivan toinen tarina.

Edit: Joudun valitettavasti sulkemaan tämän postauksen kommentoinnin, sillä spämmirobotit naputtavat joka yö monta kymmentä roskaviestiä juuri tähän postaukseen ja oikeita kommentteja on vaikea löytää niiden seasta. Jos siis tahdot kommentoida tähän aiheeseen, jätä kommenttisi johonkin toiseen tekstiin. Huomaan kyllä, sillä kaikki kommentit tulevat tarkistettavakseni. 🙂