Ensikertalainen oopperassa

Ennen eilistä en ollut koskaan käynyt oopperassa. Tampere-talo kutsui Nooran tutustumaan oopperan kulisseihin ja hän valitsi avecikseen minut. Meitä molempia jännitti ilta, sillä ooppera oli ajatuksena todella kaukainen. Ajattelimme, että siellä on vain iltapukuisia eläkeläisiä iltanaukkulasi kädessä. Rehellisesti sanoen, kun esityksen alku lähestyi, sellaista yleisöä alkoikin valua sisään ja lopulta varmaankin 90 % yleisöstä edusti juuri tätä ennakkokäsitystämme. Varsinkin rouvat olivat niin tyylikkäitä, että teki mieli kuvata “katutyylikuvia” kaikista niistä housupuvuista ja juhlamekoista. Se vaan yllätti, että en tuntenut oloani ulkopuoliseksi, nuhjuiseksi tai mitään muutakaan, mitä etukäteen vähän jännitin. Ennen oopperaa pääsimme seuraamaan näyttelijöiden ja kuoron valmistautumista illan toiseen esitykseen. Vanhana ilmaisutaidonlukiolaisena minä olin tietysti aivan pähkinöinä, sillä sainhan aikanaan ylioppilaslakkini juuri tuolla isolla lavalla. Haaveissa taisi olla esiintyäkin tuolla, mutta pääsin vain Tullikamarin Pakkahuoneelle asti haaveissani.

Minun suosikkipaikakseni erottui monttu. Orkesterimontussa tuntui jotenkin turvalliselta, koska sinne ei nähnyt kuin tietystä osasta katsomoa. Pukuhuoneissa oli reilua tuntia ennen esityksen alkui kuhinaa, kun kuorolaiset meikkasivat itseään, avasivat ääntään ja kertasivat esitystä. Kuorolaisia oli alakerrassa, kun taas talon yläkerrassa valmistautuivat esityksen tähdet. Heidän meikkinsä tekivät ammattilaiset. Saimme tutustumiskierroksemme jälkeen jäädä katsomaan myös itse oopperan, joka oli Verdin Kohtalon voima. Vaikka 3,5 tunnin esitys oli pitkä, se piti koukussaan alusta loppuun asti. Tykkäsimme paljon ja tekstityksen lukemiseenkin tottui nopeasti. Tunnistin italiankielisestä laulusta tasan sanat padre, buona notte ja amor, joten ilman tekstitystä ja käsiohjelman selostusta olisin ollut ehkä lirissä juonen suhteen kielitaidottomuuteni kanssa. Pahoittelen, jos sanoja ei edes kirjoiteta noin.

Oli todella kiinnostavaa nähdä kulissien taakse hieman ennen esitystä, vaikka pelkäsinkin koko ajan, että jotenkin häiritsemme esiintyjiä. Itse olen aina ollut ennen esitystä jännittynyt ja vältellyt ylimääräistä tohinaa, mutta nuo ammattilaiset taitavat olla kylmänrauhallisia tilanteessa kuin tilanteessa. Kerrassaan kadehdittava ammattitaitoa. Onneksi paikalla Norpan ja minun lisäksi oli yliopistolta toimittaja ja valokuvaaja, jotka kiertelivät osan ajasta kanssamme. Entä illan ooppera-asuni sitten? Sen te näette kokonaisuudessaan täällä blogissani jo heti huomenna. Pysykää siis taajuuksilla! :)