Lue teos POC-kirjailijailta.

Vuosi sitten tuhahtelin uudessa työpaikassani, miksei omassa nuoruudessani ollut näin laajaa valikoimaa nuortenkirjallisuutta. Muistan lukemistani nuortenkirjoista tasan Katri Mannisen SiKABileet, Bittitiikerin ja muut samantyyliset kirjat, jotka olivat viihdyttäviä ja yllättävän edellä aikaansa. Valikoima vaan oli kovin suppea. Jossakin vaiheessa kuluneen vuoden varrella tajusin, ettei mikään estä minua sukeltamasta nuortenkirjojen pariin näin 37-vuotiaana. Luin ulkomailla menestyneen Lopussa molemmat kuolevat viime vuonna, joten jatko-osan lukeminen nyt tuntui luontevalta.

Ensimmäinen viimeinen päivä (ikäsuositus 15+) on Adam Silveran trilogian toinen osa. Keksin valita Silveran kirjahaasteeni neljänneksi kirjailijaksi POC-lukupiirin kautta. (POC on lyhenne sanoista people of colour.) POC-lukupiirin sivuilla on arvosteltu Silveran molemmat kirjat, mutta en lukenut arvioita ennen omani kirjoittamista, jotta ne eivät vaikuttaisi ajatuksiini. Niin käy minulle liian helposti. Tämän kirjan luin lähes kokonaan vaahtokylvyssä kofeiinitonta colaa hörppien, halusin ehkä alitajuisesti raskaan teeman vastapainoksi kevyen ja kirjaimellisesti kuplivan lukuympäristön.

Silveran Kuolinhetki-kirjasarja kertoo palvelusta, joka osaa ennustaa ihmisen kuolinpäivän. Kuolinhetki-palvelusta soitetaan epäonnekkaalle ihmiselle eli kirijälle hänen kuolinpäivänään, mutta mitään lisätietoja lähestyvästä kuolemasta ei puhelun aikana kerrota. Elinaikaa saattaa olla jäljellä joko sekunteja tai lähes vuorokausi. Siinä missä kirjasarjan ensimmäinen osa on nykyaikaisempi, tämän toinen osa sijoittuu Kuolinhetki-palvelun julkaisun aikoihin.

Kirjat etenevät hyvin samalla tavalla ja keskittyvät kumpainenkin nuorten, sattumalta toisensa tapaavien poikien väliseen dynamiikkaan. Miten viettää viimeinen päivä? Mitä, jos ei ole ketään, jolle puhua asiasta? Missä menee ystävyyden ja rakkauden raja? Miten monta ekaa kertaa ehtii ennen viimeistä hengenvetoa?

Päähenkilöt on rakennettu uskottaviksi ja jopa sivuhenkilöt ovat todella pidettäviä. Toki niitä inhotuksiakin löytyy eikä kirjan juoni ole mitään höttöä, vaan pitää sisällään mm. lähisuhdeväkivaltaa. Kirjan sivuilla pysyy yllä seitinohut toivo siitä, että kuolinhetkensä voisi välttää. Jos palvelu ei olekaan erehtymätön? Vaikka kirjan loppua kohti liikutaan haikeina, tapahtuu matkalla ihania ja ikimuistoisia asioita.

Lukijana pyörittelin kirjan edetessä usein mielessäni ajatusta, mitä itse tekisin, jos elämääni olisi jäljellä enää päivä. Iltaisin halaan poikaani nykyään entistä tiukemmin ja toivon, ettei hänen kasvaessaan kehitetä mitään edes kaukaisesti Kuolinhetki-palvelua muistuttavaa, vaan ihmiset muistaisivat muutenkin nauttia elämästä, olla rohkeita ja elää niin, ettei viimeisenä elinpäivänä ole mitään isoa kaduttavaa. Ja että aina voi soittaa kotiin, vaikka olisi kuinka kaukana.

Mitä kirjoja luit huhtikuussa? Jaa kokemuksesi kommenttiboksin puolella ja/tai osallistu kirjahaasteeseeni somessa! 📚