#TYK120

Tampereen yhteiskoulun lukio. Iso, punainen tiilirakennus, jonka sisällä opin paljon ja vietin kolme ehkäpä elämäni hulvattominta vuotta. En ole katunut hetkeäkään, että pikkukylään jäämisen sijaan muutin “isoon” kaupunkiin ja hain erikoislukioon. Olen ikuisesti kiitollinen yläasteaikaiselle kaverilleni, joka vinkkasi minulle tästä mielettömästä koulusta kaikkine ilmaisutaitokursseineen. Normaalien aineiden lisäksi suoritin monia musiikin, luovan kirjoittamisen ja näyttämötyön kursseja. Vain muutaman mainitakseni, sillä valikoimaa oli elokuvakurssista nykytanssiin ja puhekurssin kautta radiotyöhön. Mieletön lukio, mielettömiä opettajia ja mielettömiä ihmisiä, jotka ovat edelleen osa elämääni.

TYK juhli 120-vuotissyntymäpäiviään ja kävimme muutaman lukioystäväni kanssa muistelemassa menneitä tutuissa luokkahuoneissa lauantaina. Oli ihana bongailla tuttuja opettajia, mutta paljon oli muuttunutkin. Ei parane jumiutua vanhaan, vaan pyrkiä eteenpäin. Oli kuitenkin hieman outoa nähdä uudistuneita tiloja, kun oli tottunut tiettyyn fiilikseen omina opiskeluaikoinaan. Suosittelen kaikille lämpimästi tätä lukiota. Vaikka asuisitte kuinka kaukana Tampereesta, TYK on sen arvoinen opinahjo, että kannattaa harkita muuttoa. Lukio kestää kuitenkin vain kolme vuotta ja se on pieni aika elämästä. Parhaimmillaan lukiovuosina löytää suunnan elämälleen. Minä löysin kemian, vaikka se suunta osoittautuikin vain väliaikaiseksi poluksi.

On muuten sen verran kiireinen viikko edessä, että ihan hirvittää. Tuntuu, ettei pääni pysy kasassa, kun koko ajan pitää muistaa hirveästi asioita, jotka pitää saada valmiiksi tällä viikolla. Kirjoitusvirheitä on tässäkin postauksessa varmaan muutama jokaisessa lauseessa, kun tämä laho pääni tuntuu jumittavan pahemman kerran. Lähden onneksi pienelle matkalle loppuviikosta, joten säntäilystä saa palkinnoksi lepohetken. Sitä, jos mitä tähän vauva-arkeen onkin jo kaivattu. :)