Kun kuulin, että opiskeluaikoina löytämäni sielunsisko suorittaa harjoittelunsa tutussa kampaamossa täällä Helsingissä, innostuin varaamaan häneltä ajan. Suunnittelimme minulle kesätukan, jota sitten lähdimme toteuttamaan. Muutaman viikon päästä jatketaan ja viimeinen yhteinen tapaaminen pidetään vielä ennen harjoittelujakson päättymistä. Saa nähdä, päästäänkö haluttuun lopputulokseen kolmella värjäyskerralla vai jatketaanko sittenkin jotenkin luovasti vielä kohti kesää. Ensimmäisellä värjäyskerralla pituutta lähti hiuksista viitisen senttiä, joka muuten tuntuu tässä pituudessa yllättävän paljon. Hiuksiin tehtiin paljon vaaleita raitoja. Inspiraatiokuvaksi esittelin tämän postauksen vanhan kuvan, vaikkakin tuo kasvatussuunnitelma nyt muuttui. Sain napsittua hiuksistani äsken vasta fiiliskuvia, mutta huomenna voisin ehtiä ottamaan ihan kunnon kuvat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt onkin hyvä alkaa suunnitella viikonlopun matkaa ja kaikkea, mitä sinne tarvitaan mukaan. Pääsen lentämään ensimmäistä kertaa ikinä Kööpenhaminaan. En malttaisi millään odottaa tuota lyhyttä irtiottoa ja kauneusunia, jotka minulle luvattiin. Sain tänään aamulla vaatehuonetta parempaan järjestykseen, mutta alitajunnassa tykyttää koko ajan ajatus siitä, mitä pitäisi vielä tehdä ja järjestää. Helpompi kuitenkin pakata, kun vaatteet ovat omilla paikoillaan. Olipa jälleen aikamoinen päivä! Muuten olisi ollut helppoa, mutta elämä vauva sylissä tekee välillä tiukkaa. Hartiat korvissa, niskat jumissa ja silmät sumeina selvisin kuitenkin jälleen yhdestä arkipäivästä. Olen siis terveellisen suklaavanukkaani ansainnut! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA