Tänään tapahtuu jotakin, mitä olen odottanut jo pitkään. Aivan liian pitkä aika on kulunut edellisestä blogimiitistä, joten kun Peppi pisti virallisen epävirallista kutsua miittiin, kiljahtelin töissä riemusta. Muita bloggaajia on aina niin kiva nähdä ja kun illan teemakin kuulosti vielä hyvältä, päätin siltä istumalta, että tästä tulee vuoden paras maanantai. Tai no, loppuvuoden aikana tulee tapahtumaan vaikka mitä kivaa, joten enpä uskalla luvata. Pelkästään marraskuun aikana aion vierailla tyttöporukalla Tukholmassa, romanttisella minilomalla Tallinnassa ja työmatkalla Pariisissa, joten muutama muukin maanantai saattaa tuntua epämaanantailta lähitulevaisuudessa.

Iltaohjelman vuoksi sovittelin ylleni hieman normaalia arkiasuani siistimmän kokonaisuuden ja vaihdoin trikoopaidan kiiltävään paitapuseroon. Sormeeni kaivelin itsenäisyyssormukseni, jota olen alkanut pitää yhä useammin viime aikoina. Matalat bootsit vaihdoin korkonilkkureihin, jotta en näyttäisi ihan urpolta. Salamavalo hoitikin sitten kuvien “urpouttamisen”, mutta sille nyt ei voi mitään. Tavallaan outo valaistus luo kuviin vain kivaa fiilistä, koettakaa siis nauttia siitä. Niin minäkin aion tehdä läpi koko pimeän taven. ;)

paita – Jackpot (saatu)

farkut – H&M

sormus – Lapponia

kengät – Spirit (saatu)

Niskaan kerätty kiharakampaus oli mielestäni sopivan rento valinta noiden vaatteiden kanssa. Näyttävä huulipuna olisi ollut jo jotenkin liikaa, joten meikkasin painopisteen silmiini lisäämällä nopeasti tylsään työmeikkiini pehmeät rajaukset. Pidän siitä, miten jännittävästi tuon pressipäiviltä näytekappaletangosta valitsemani paitapuseron ja hiusteni väri kommunikoivat keskenään. Ne ovat jopa melkein ristiriitaiset, mikä tekee väriyhdistelmästä minusta vain kiinnostavan. Jokin siinä ristiriidassa vaan edelleen kiehtoo.

Veera jääkin illan blogimiitistä luokseni yökylään, joten luvassa on taas nauramista aamuyölle asti sekä hyvin, hyvin huonoja juttuja aiheista “lapselliset ja mauttomat letkautukset”. Vaikka ikää on meikäläisellekin kertynyt jo kauniisti sanottuna monta kymmentä vuotta, yökyläilyn hohto ei silti himmene. Tai ehkä tämä sinkkuilu tekee sen, että tärkeän ystävän yökyläily tuntuu aina niin kivalta. Television katselu jonkun kainalossa kun vaan on sitä ajankäyttöä ihan parhaimmillaan. :)