Viime viikonloppuna juhlittiin ystäväni häitä. Vaikka olin kuinka psyykannut itseäni etukäteen, kestin häämarssia tasan viisi sekuntia, minkä jälkeen hanat aukesivat. Olin onneksi varustautunut vedenkestävällä ripsivärillä, mutta meikkipohja kärsi hieman kosteusvaurioista.  Oli jotenkin niin liikuttavaa nähdä rakas ystävä isänsä käsipuolessa katsomassa silmiin miestä, jonka kanssa tahtoo viettää koko loppuelämän yhdessä. Morsiamen isä jatkoi itkettämistä vielä juhlapaikallakin puheellaan, siinä vaiheessa aloin jo tosin epäillä omaa herkkyyttäni syyksi ainaiselle kyynelehtimiselle.

Koetin saada kuvia juhla-asustani tänne blogiin, mutta hieman nihkeästihän se yritys päättyi. Kun morsian pyysi minua viemään kimpun hääpöytään, lainasin sitä (luvan kanssa) hetkeksi ja niistä kuvista saa ehkä jonkinlaisen mielikuvan kampauksestani sekä yleisestä juhlatyylistäni. Olisin tosin halunnut tuosta ihanasta lettikampauksesta kuvan takaa, mutta eipä sellaista sitten tullut otettua. Kenkiä, laukkua tai sormustahan noissa kuvissa ei myöskään näy, mutta mekon väritys tulee ainakin esille.

Hieman paremmin tuon maksimekkoni etumus näkyy alla olevassa, mielestäni tunnelmaltaan varsin onnistuneessa yhteiskuvassamme. Tuon ylempien kuvien typerän poseerauksen taas piti esitellä sormustani, kun leikin morsianta, mutta se ei näytä kovin edustavalta. Onneksi oikea morsian tuli pelastamaan tilanteen ja saimme kivoja yhteiskuvia. Ne eivät vaan nyt päädy tänne asti yksityisyyssyistä.

Häät olivat tosiaan ihanat ja aivan hääparin tyyliset. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa lukiotuttuja ja varsinkin niitä kaikista rakkaimpia tapauksia. Kuvasin häissä monta sataa otosta ja sainkin tallennettua kauniita hetkiä muistoksi päivästä. Erityiskiitoksen ansaitsee pikkusiskoni avomiehineen, sillä harva sisko lähtisi hakemaan isosiskoaan Tampereen keskustasta yöllä, kun junatkin kulkevat. Kyllä meikäläistä on siunattu sekä ihanalla perheellä että ihanilla ystävillä. :)