Muutaman epämääräisen talven jälkeen tämä talvi on tuntunut lottovoitolta kunnon kinoksineen ja aurinkoisine päivineen. Täällä sairastuvalla on hyvin aikaa tuijotella ikkunasta, miten kevätaurinko lämmittää katuja ja sulattaa kinoksia. Haaveilen, että pääsisin vielä hiihtämään tänä talvena, mutta samalla yritän pysyä realistina. Monilla tämä nimenomainen virus on estänyt liikunnan viikoiksi. Kun varautuu pahimpaan, saattaa yllättyä positiivisesti.

Ärsyttää vaan, kun tulee Naisten kympille treenaamiseen taas pidempää taukoa. Alan jo miettiä, onko minusta edes kympin juoksemiseen, vaikka juoksukunto onkin kehittynyt huimasta. Ehkä tarvitsen sen yhden onnistuneen lenkin puhtaaksiharjatuilla kevätkaduilla, että usko omaan tekemiseen palautuu. Käydäänkö vähän läpi tämän talven parhaita hetkiä laduilla ja kinosten keskellä?

Talven parhaita hetkiä Kuhmossa

Hieman upottava umpihanki järvellä oli haaste alle 1,6-metriselle varrelleni ja lumikengilleni, mutta hauskaa oli. Tarvoimme rakkaani kanssa yhdessä menemään ja nautimme raikkaasta pakkasilmasta. Myös silloin, kun poikaystävä kiipesi saunan katolle lumilaudan kanssa ja päätti laskea sieltä alas, oli hauskaa. Enpähän ainakaan tapaile tylsimystä, jonka sisäinen lapsi on vaiennettu. Onneksi lunta oli kuitenkin liikaa eikä lauta luistanut.

Kävimme testaamassa myös Unskin ladut (Unskin ura) ja nauttimassa aamuhiihdosta ilman ruuhkaa. Kun herää aikaisin, ehtii sportata ennen työpäivää ja siitä tulee mielettömän hyvä olo. Hauskaa, kun saan nykyään seuraa ulkoiluille eikä aina tarvitse mennä yksin, vaikka sellaisiakin hetkiä toki tarvitsen. Päädyin muuten lopulta palauttamaan mustavalkoisen laskettelutakkini kokonaan ja lainasin reissulle äitini takkia. Emme tarvitse omia takkeja, yhteishuoltajuus on ihan okei.

Talven parhaita hetkiä Kylmäkoskella

Vanhempieni luona pääsee tällä hetkellä niin hiihtämään kuin lumikenkäilemäänkin. Parasta on, että poikani on innostunut hiihtämisestä. Tyyppi laulaa menemään jo useamman kilometrin verran. Ja siis kirjaimellisesti laulaa, sillä poika on perinyt minulta tavan lauleskella aina hyvällä tuulella. Hyräilevää lasta on kiva seurata ladulla, pienet mäetkin sujuvat jo kivasti. Välillä kaadutaan, mutta 90% kaatumisista vain naurattavat pientä hiihtäjää.

Kaveri opetti alkutalvesta “pulkkasurffaamista” ja koska se sujui hyvin, poika kävi isänsä kanssa kerran lautailutunnilla hiihtolomalla. Toista tuntia ei tähän talveen ehkä enää mahdu, mutta siitä on hyvä jatkaa loppuvuodesta. Jos lapsi ei innostu lautailemaan, ainakin suhde suksiin on hyvä. Laskin itse aikanaan laudalla, joten en osaa opettaa laskettelua suksilla, mutta eiköhän tuo sporttipoikaystävä ole avuksi siinäkin alan koulutuksineen.

Talven parhaita hetkiä Töölössä

Vaikka 99% talviliikunnastani tapahtuu muualla, löytyy täältä kodin läheltäkin jotakin kiinnostavaa. Hesperian puistossa ylläpidetään jäätä eli luistelemaan pääsee suhteellisen lähelle. Latujakin risteilee välillä mm. Töölönlahdella, mutta en tunne yhtään siellä olevia virtauspaikkoja, joten skippaan kaupunkihiihdon. Onneksi hiihtämään pääsee joko oman äidin ja poikkiksen äidin luona halutessaan.

Pojalla on ollut nyt ekaluokalla sekä mäenlaskua että luistelua koulussa.  Hiihtohan ei ole koulussa ollut enää vuosiin pakollista, mutta tunnustan, että jos sitä jossakin vaiheessa heille järjestetään, tulen olemaan hyvin onnellinen. Koen jotenkin hiihdon perustaitona meillä Suomessa. Siitä ei useinkaan ole kenenkään henki kiinni toisin kuin uimataidossa, mutta omalla arvostuslistallani hiihto on korkealla. Olisipa itse hurahtanut siihen lapsena poikani tavoin enkä vasta lähemmäs 30-vuotiaana ns. koululiikuntatraumoista päästyäni.

Millä tavoin sinä nautit tästä talvesta? ❄️