Modern Family loppui juuri, kun katsoin kauden 11 viimeisen jakson. Sarja on kuvattu hauskaan dokumenttityyliin, jota myös “mokumentiksi” kutsutaan. En lämmennyt tälle sarjalle koskaan, kun näin tv:stä vilauksen jostakin jaksosta enkä muista, miksi aloin katsoa sarjaa Netflixistä, mutta onneksi aloin. Rakastuin tähän. Sarjan tähtiperheitä on kolme ja kaikki kuuluvat samaan sukuun. Sarja seuraa perheiden kommelluksia eikä sen kummempaa juonta oikeastaan tarvita. Viimeisellä kaudella kuullaan myös suomea, mikä lämmittää aina mieltä. Torille!

Superstore on uusin sarjalöytöni. Suureen markettiin sijoittuva sarja on kevyttä katsottavaa, vaikka sinne on aseteltu vaikeampiakin aiheita, kuten laiton maahanmuutto. Komediassa on tuttuja, stereotypisiä hahmoja, mutta markettiin on käsikirjoitettu myös virkistävän erilaisia tyyppejä. Jo se, että yksi päähenkilöistä on pyörätuolissa, on todella kaivattua. Enpä muista suosikkisarjoissani montaa muuta hahmoa pyörätuolissa, tulee mieleen vain Gleen Artie. Gleestä kirjoitin ihan ensimmäisessä sarjasuosituspostauksessani.

Glow on vapaapainifanille nannaa. Kun showpainimaailmaan tarvitaan tyttöenergiaa, sitä löytyy todellakin tästä joukosta. Sarja sijoittuu 80-luvun Losiin, joten puvustus tuntuu kivan raikkaalta. Sarja perustuu kuulemma vuonna 80-luvulla näytettyyn G.L.O.W.: Gorgeous Ladies of Wrestling -tositelevisio-ohjelmaan, jossa naispainijat ottelivat toisiaan vastaan. Tätä modernia versiota kuvattiin kolme kautta, mutta sarja päätettiin lopettaa koronan vuoksi kesken. Todella harmi.

Good Girls on jäänyt vahingossa pois listauksistani. Suuri virhe! Sarja alkaa, kun kolme naista päätyvät ryöstämään pankin selvitäkseen rahaongelmistaan. Tosiasiassa rahaongelmat ovat vasta alkamassa, sillä naiset saavat peräänsä mafiamiehet, jotka havittelevat naisten saalista. Onko tilanteesta pääsyä pois? Katso ja ylläty. Tässä sarjassa on muuten kummallisen karismaattinen miespahis, vaikka tyyppi on kerrassaan ällöttävä. Jakaako joku fiilikset Rioa kohtaan? Anyone..? :D

PARHAAT SARJASUOSITUKSENI:

Parasta ajanvietettä

Parasta ajanvietettä vol. 2

Parasta ajanvietettä vol. 3

Parasta ajanvietettä vol. 4

Parasta ajanvietettä vol. 5

Parasta ajanvietettä vol. 6

Parasta ajanvietettä vol. 7

Parasta ajanvietettä vol. 8

Parasta ajanvietettä (jännitys- ja rikossarjat)

(kuvat täältätäältätäältä ja täältä)