KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / PLANTU

Mikä on älypuutarha? Se on jotakin, mistä olen haaveillut kymmenisen vuotta. Laite, joka luo yrteille ja kasveille optimaaliset kasvuolosuhteet eli se kosteuttaa ja ravitsee sekä valaisee kasveja niin, että ne menestyvät, kukkivat ja tuottavat satoa pimeimmässäkin suomalaiskeittiössä (tai olohuoneessa, krhm) keskellä mustaa ja kylmää joulukuuta. Tämä on tositarina.

Alennuskoodi Plantui-verkkokauppaan

Julistan ylpeänä jo heti alkuun, että koodilla IINAMOU saat kaikista Plantui-verkkokaupan normaalihintaisista tuotteista 20% alennusta. Olitpa siis ostamassa älypuutarhaa, tilaamassa uusia yrttejä kasvatettaviksi tai hankkimassa ylimääräistä lisäpalikkaa, koska kirsikkatomaattisi on kasvanut yhdessä yössä järkyttävän paljon (kyllä, tämä tarina perustuu tositapahtumiin), kannattaa ostoksissa käyttää alekoodiani. Se on voimassa täältä ikuisuuteen, joten talleta se.

Ihastuin Muumi-puutarhaan (ei enää myynnissä)

Itselläni on kolmipaikkainen Moomin Garden -älypuutarha. Siihen mahtuu kolme kapselia, jotka ovat täynnä siemeniä. Tarjolla on myös kuusipaikkaisia puutarhoja tosifaneille, mutta Muumit lumosivat minut ja päädyin tähän kompaktiin malliin. Kasvien valintaan pyysin apua, sillä ymmärsin vain sen, että kannattaa kasvattaa samaan aikaa jotakin, mitä tuottaa satoa suunnilleen samoihin aikoihin.

Mitä yrttejä valita?

Basilika – helppo aloitusyrtti!

Basilikaa taitaa olla nettikaupassa tarjolla jopa kahdeksaa eri lajia, minulle suositeltiin tätä ja tätä. Onnistuin kippaamaan ensimmäisestä basilikasta siemenet avausvaiheessa pois, minkä huomasin vasta muutaman viikon päästä, joten korvasin tyhjentyneen kapselin uudella. Jokaisessa pakkauksessa tulee kolme kapselia, joten varakapseli oli onneksi lähellä. Siksi muuten tuo toinen basilika (kuperalehtisempi eli “tavallinen”) on noin pieni kaveriinsa verrattuna.

Haaveissa tomaattifarmi!

Basilikojen lisäksi valitsin kasvatettaviksi hieman enemmän aikaavievät punaiset tomaatit. Seuraavaksi tahdon kokeilla jotakin salaattilajiketta ja chiliä. Tomaatin taidan pitää tuossa aina, koska mikä on parempaa, kuin se, että omassa keittiössä tai olohuoneessa kasvaa jotakin, mitä normaalisti ostaa kaupasta purkkitolkulla kotiin. Harmi, ettei älypuutarhassa voi kasvattaa kauramaitoa tai kahvipapuja. Rakastan muuten tuota Muumi-ohjekirjaa, jossa on jokaiselle päivälle jokin knoppitieto, kysymys tai tehtävä, joiden kanssa voi seurata kasvien kasvua.

Miten kasvatus sujuu? Mitä korkeuspalikoilla tehdään?

Jossakin vaiheessa pienet lehdet alkavat kasvaa, joten älupuutarhaan tarvitaan korkeuspalikoita, jotta kasveilla on tilaa kasvaa. Tavallinen korkeuspalikka on ihan passeli tähän hommaan, mutta puolet kalliimpi tehokorkeuspalikka, jossa on kasvatusvalo, auttaa kasvia tuottamaan satoa nopeammin. Noita tehokkaampia palikoita suositellaan varsinkin chilin ja tomaattien kanssa, joten minun pitäisi ehkä hankkia sellainen.

Kokeilin kuitenkin toista erikoispalikkaa, jonka sain aloituspakkauksessani. Lisättyäni kukkimista edesauttavan palikan, kirsikkatomaatti alkoi kukkia jo muutaman päivän(!) päästä. Se oli ihmeellistä, mutta ei yhtä ihmeellistä kuin se, kun huomasin lehtien seassa ensimmäisen, vielä raa’an kirsikkatomaatin! Nämä valaisevat palikat ovat muuten syy siihen, miksi kasvoni ovat Zoom-palavereissa violetit. Puutarha siirtyi keittiöstä työpisteelleni, koska huomasin, ette sen katselu tuottaa minulle iloa.

En osaa sanoa, montako viikkoa basilikojen kasvatuksessa meni, sillä kävin kahdesti tai kolmesti lomalla, minkä ajaksi asetin älypuutarhan lomatilaan, jolloin kasvit eivät kasva kovin nopeasti. Myös puutarhan “nukkumisajan” voi säätää itse, jolloin kaikki laitteen valot sammuvat eikä violetti kajastus häiritse esimerkiksi yöunta. Basilikaa laitan jo ruokaan ja sitä itse asiassa pitääkin nyppiä tai leikata usein, jotta se kasvaa vielä isommaksi. Kirsikkatomaatti taas on tällä hetkellä täynnä pieniä, vihreitä raakileita. Voit seurata Plantui-touhujani Instagramissa.

Kysymyksiä saa esittää! Ja ostoksille pääsee TÄSTÄ linkistä. Muista käyttää IINAMOU-alekoodia saadaksesi huikean 20% alennuksen! :)

                    

Edit: Koodin suuruus korjattu 25%->20%. 

Edit: Alennuskoodi ei toimi toistaiseksi. Pahoittelut siitä!