Olisiko 65 euroa ballerinoista liikaa? Täydellisten ballerinojen löytäminen ei ole mitenkään helppoa, sillä niissä pitää osua niin monta ominaisuutta samaan kenkäpariin. Kumipohjat ovat hyvä alku, sillä nahkapohjia täytyy suojella ja varoa, niin ihanilta kuin ne jaloissa tuntuvatkin. Pohjan täytyy olla myös juuri oikeassa suhteessa jämäkkä, mutta silti joustava. Täydellisten ballerinojen on oltava nahkaa sekä sisä- että ulkomateriaaliltaan. Nappanahka miellyttää omaa silmääni enemmän kuin kiiltonahka ja se on makuuni myös monipuolisempi ulkomuodoltaan. Kärjen mallikaan ei ole yhdentekevä, mutta se, onko kärki pyöreä vai jonkin verran terävä, on täysin makukysymys. Itse miellän asian niin, että tällainen hieman kapeneva kärki tekee ballerinoista enemmän “kenkämäiset”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Postauksen innoittajana asukuvien lisäksi toimivat oikeastaan Vagabondin ballerinat (myynnissä myös ihanina turkooseina), joita olin kaupoissa pariinkin otteeseen ennen kuukausittaisella sponsorilahjakortillani tilatun paketin saapumista sovitellut. Ballerinat tuntuivat hyviltä jalkaan ilman mitään sisäänajoa tai venyttelyä. Ne sekä tuntuivat että näyttivät juuri siltä kuin halusin. Toivon myös, että kenkien kestävyys on sitä luokkaa, etteivät ne ole kesän lopussa roskiskunnossa. Materiaali vaikuttaa ainakin sen verran jämäkältä, että oletan näiden kestävän käyttöä vuosia. Ohuemmasta nahasta valmistetuista ballerinoista tulee helposti kesän lopussa varvas läpi ja se ei ole toivottavaa. Mutta silti, olisiko 65 euroa ballerinoista teidän mielestänne liikaa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko – Marimekko (saatu)

kengät – Vagabond (saatu)

Harmittaa kyllä hieman, kun eilisestä videosta jäi lopulta asukuvasessiopätkä kokonaan puuttumaan. Kamera ei ilmeiseti ollut tallentanut sitä ollenkaan. Ei voi kuitenkaan mitään, näillä mennään. Onneksi tajusin ottaa ulos toisen linssin mukaan asukuvia varten. Tämä alkuviikko tulee olemaan aikamoista pyöritystä töissä enkä malttaisi odottaa torstaita, kun stressi vähän hellittää viimein. Ystäväni tulee luokseni lomalle, joten nauruhermot voivat valmistautua aikamoiseen kuritukseen. Kun tämä varvas vaan parantuisi, ei tarvitsisi kiukutella joka päivä siitä, miten jokin pieni asia rajoittaa jokapäiväistä elämääni. Rikkinäiset ruumiinosat, damn you! :D