Eilinen asupostaus jäikin sitten kokonaan tekemättä, koska en vonut kuvata sitä. Pitänee venyttää teemaviikkoa sitten kompensoinnin vuoksi viikonloppuun asti, vaikka suunnitelmissa oli kyllä vain hengailua. Vähän tahtoisin kiukutella aiheesta “miten paljon ketuttaa, kun parvekkeella riittää talvella valoa kuviin vain kello 11-14“, mutta eipä se fakta valittamalla muutu. Pukutumismasennus vaan vaivaa täälläkin.

Päivän asussa tuli melkein virallinen olo. Olisi ehkä pitänyt keksiä siihen jotakin hassua tai edes todella värikästä piristämään yleisilmettä. Yritin sitä tosin vähän huulipunalla, mutta näissä kuvissa sitä ei oikein edes huomaa. Että se siitä räväkästä huulimeikistä!:D

paita – H&M

neule – H&M

farkut – H&M

kengät – Aldo

laukku – Asos

Päivän unohtunut vaate on tuo neuleen alta pilkottava valkoinen kauluspaita. Tämä jotenkin on enemmänkin symbolisesti unohtunut vaate, sillä omistan näitä parikin erilaista, mutta en juurikaan näitä silti käytä. Syy, miksi kauluspaitoja ei enää ylläni juurikaan näy, on se, että olen alkanut kapeakatseisesti mieltää ne työvaatteiksi. Olen kuitenkin ostanut itselleni muutamankin erilaisen kauluspaidan (mm. bodymallisen, muotoonleikatun ja boyfriend-mallisen), jos joskus pitäisi pukeutua asiallisemmin.

Yhdistin kauluspaidan nyt jumpperiin, jotta se ei olisi ihan niin virallinen ja näin voisin kauluspaitaa käyttää jatkossakin. Neuleen alla kauluspaita tuntui siis ihan kivalta, vaikkakaan ei ihan omalta. Kai näitä on silti hyvä olla olemassa vaatekaapissa kaiken varalta.

Ja tuohon otsikkoon viitaten nythän on tilanne se, että sen tilastotieteen tentin jälkeen olisi jäljellä enää puolikas ruotsi ja puolikas kandi. Sitten tulee se mutta. Olen varma, ettei tilastotiede mennyt läpi. Olen myös varma, etten ehdi suorittaa ruotsia ennen joulua, jos lähden kotiin jo tämän viikon jälkeen. Venytän siis valmistumista tammikuulle, koska silloinhan asun vielä täällä Jyväskylässä pakkailemassa muuttoa varten. Pitäisi löytää jostakin motivaatio tuohon loppupyrähdykseen, sillä maailman turhin tutkinto eli luonnontieteiden kandi ei sytytä nyt kyllä yhtään.