STARTTIPAKETTI SAATU / PLANTUI

Microgreens eli miniversot ovat olleet kuuma puheenaihe meillä kotona muutaman viikon verran. Kuten täältä postauskategoriasta näkyy, olen harrastanut Plantui-älypuutarhahommia nyt noin reilun vuoden ajan ja koukuttanut samalla myös lapseni juttelemaan kasveille ja tutkimaan niitä. Niin, ja tietysti maistelemaan! Mutta entäs, kun yrtit ovat jo hallussa, ja tomaatit sekä chilit on testattu? Mitä seuraavaksi? Seuraavaksi vaihdetaan kapselitarjotin versotarjottimeen!

Kaikki lähtee microgreens-starttipaketista

Niin, seuraavaksi siirrytään miniversoihin, jotka myös nimellä microgreens tunnetaan! Starttipaketti, jonka sain ilmaisnäytteenä blogin kautta, sisältää miniversotarjottimen Plantui Smart Garden 6 -laitteelle sekä Miniverso 5 -maistelupaketin, jotka voi siis toki ostaa erikseenkin. Paketista löytyy rukola, punakaali, paksoi, retiisi ja parsakaali. Miniversojen kasvattamiseen tarvitset siis tämän starttipaketin lisäksi siis Plantui Smart Garden 6 -laitteen, minä ostin tuon punaisen omani vähän ennen joulua.

Miten miniversot kylvetään ja kerätään?

Tärkeintä on melkeinpä muistaa, että sato on valmista jo 7-14 päivässä eli Plantui-ajanlaskussa hyvin nopeasti. Sato kerätään leikkaamalla miniversot noin sentin korkeudelta tarjottimen reunan yläpuolelta. Varret ja lehdet syödään, mutta juuret ja varren alin tynkä jätetään syömättä. Tämän jälkeen versotarjotin pestään ja sille voi kylvää uutta kasvamaan. Vettä ei kuulemma tarvitse versokierrosten välillä aina vaihtaa. Seuraavaksi tutkitaan tarkemmin kylvövaihetta päivä päivältä.

Minun miniversoviikkoni:

Päivä 1

Puhdistin puutarhani ja kuivasin sen. Miniversotarjotin on jaettu neljään lohkoon, joista jokaiseen voit kylvää halutessasi eri siemeniä. Toisin kuin yrttien kanssa, siemenet eivät ole kapseleissa, vaan irrallaan. Pakkauksen mukana tulevat läpinäkyvät kannet asetetaan kylvöksen päälle muutamaksi ensimmäiseksi päiväksi.

Minä valitsin kylvää punakaalia ja parsakaalia. Levitettyäni siemenet tarjottimille, läpinäkyvät kannet laitettiin niiden päälle. Laitteeseen voi heti kylvön jälkeen laittaa korotuspalan.  Ensimmäisen pumppauskierroksen aikana tarjotinta kannattaa painaa kevyesti alaspäin, jotta vesi rikkoo metalliverkon pntajännityksen ja pääse koskettamaan siemeniä. Tämänkin vinkin sain Plantuin Insta-tililtä, jonka kautta kyselen aina apua. Onneksi tämä on kotimainen merkki, niin vastauksen saa aina suomeksi! :D

Päivä 2

Läpinäkyvät muovikannet ovat huurussa eli jotakin tapahtuu. On aika tasata siemenet märällä teelusikalla, jotta niitä ei jää tarjottimen reunoille ja jotta ne on levitetty mahdollisimman tasaisesti tarjottimille. Tämä tarvitsee tehdä vain kerran kasvukierron aikana. Tasaan siemenet aamulla ja kappas, illalla ensimmäiset siemenet ovatkin haljenneet.

Päivät 3-5

Läpinäkyvät muovisuojat poistetaan kokonaan, mutta tältä kierrokselta opin sen, että jos jokin lajike alkaa versoa muita hitaammin, sen päällä voi pitää kansia päivän ja pari pidempään. Sekä punakaalin että parsakaalin siemenet ovat nyt haljenneet kunnolla. Siemenet puskevat pientä, valkeaa juurta. Juurten tehtävä on kasvaa metalliverkon läpi sen alapuolelle, jotta ne yltävät veteen paremmin.

Päivät 5-7

Olemme maalla ja Plantui jää yksin kotiin. Huomaan palatessamme, että kasvu on hyvin epätasaista, ja parsakaali puskee jotenkin kovemmalla voimalla valoa kohti. Vaihdan tavallisen korotuspalan tilalle varastostani tehovalon.

Päivät 8-12

Ihmettelen, kuinka paljon kovemmalla tahdilla parsakaali puskee versoa verrattuna punakaaliin. Itse asiassa toinen punakaalilokero on jumittunut haljenneiden siementen tasolle. Otan tavaksi varmistaa pumppauksen aikana aina, että tarjotin todella kastuu. Tuo yllä oleva kuva on päivältä 12, ero versojen välillä on todella suuri ja päätän, että korjaan pian sadon, mutta vain parsakaalin puolelta.

Päivät 13-14

Parsaakaali on saavuttanut täyden loistonsa, mutta punakaali jumittaa. Kyselen apuja Plantuin Instassa ja kuulen, että punakaali on yleisestikin hitaampi lajike ja sen päällä voisi pitää läpinäkyvää muovia kasvatuksen alussa ilmeisesti vähän pidempään, jotta siemenet ehtivät varmasti itää. ehkä jatkossa kylvän vain yhtä lajiketta kerrallaan, jotta kasvu on tasaista. Päätän parsakaalin sadonkorjuun kunniaksi paistaa nyhtökaura-makaronilaatikon ja trimmata parsakaalin versot salaatiksi fetan sekä viinirypäleiden kanssa. Maku on hyvä! Mitähän sitä seuraavaksi kasvattaisi?

Jos innostut tilailemaan jotakin, muistathan jälleen, että koodilla IINAMOU saat maailmanloppuun saakka 20% alennuksen kaikista normaalihintaisista Plantui-tuotteista. Tallenna siis koodi jonnekin varmaan paikkaan.

Edit: Alennuskoodi ei toimi toistaiseksi. Pahoittelut siitä!

Oletko joskus maistanut miniversoja? Mihin käytät niitä? :)