KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / KEVIN.MURPHY

Facebook-seinäni on viime viikkoina täyttynyt päivityksissä, joissa ikävöidään omaa luottokampaajaa. Jotkin kampaamot ovat pysyneet auki ja ottaneet vain yhden asiakkaan kerrallaan, mutta joidenkin kohdalla oma kampaaja on sulkenut liikkeen toistaiseksi. Onneksi Suomi alkaa aueta hiljalleen ja tietysti kotonakin voi tehdä tukkataikoja joko tarpeeseen tai tylsyyteen. Tässä postauksessa tartun arkaan aiheeseen ja annan mm. vinkkejä ohentuvien tai jopa lähtevien hiusten kanssa kamppaileville, mutta jaan myös näppäriä kikkoja, joilla omaa hiustyyliä voi piristää, vaikka siinä ei olisi niin sanotusti mitään vialla.

Etätyöpäivinä meidän pitkähiuksisten tulee helposti turvauduttua niin sanottuun hätäponnariin. Joskus syynä on se, ettei ole käynyt suihkussa ja kuivashampoo on loppu, joskus taas ponnarin alle piiloutuu jotakin muuta. Kirjoitin loppuvuoden stressistäni jo aiemmin paljastaen, että se aiheutti minulle jopa hiustenlähtöä. Huomasin aiheen olevan arka, sillä en saanut juurikaan julkisia kommentteja, mutta yksityisviestejä sateli kohtalotovereilta sitäkin enemmän. Siksi nostan aihetta esille uudelleen.

BODY.MASS-suihke on kehitetty vauhdittamaan hiustenkasvua yleisesti, mutta minä otin sen tehokäyttöön kasvattaessani stressin vuoksi kaljuuntuneeseen läikkään päänahassani hiuksia takaisin. Suihke ei toimi, jos karvatuppi on tuhoutunut, mutta minulla ne olivat onneksi tallessa. Suihkutan tätä aina suihkun jälkeen läikkään ja taputtelen kohtaa kevyesti, jotta verenkierto tehostuu alueella. Ennen kuin kysyt, toimiiko se todella, katso kuvat takaraivoni hiustupsusta. Aika jäätävää kasvua!

Suihke sisältää risiiniöljyä, jota moni esimerkiksi moni kauneusbloggaaja käyttää pidempien ripsien ja tuuheampien kulmakarvojen kasvattamiseen. Lisäksi mukana on hiustuppeen eri tavoin vaikuttavia ainesosia. Sitruksen flavonoidit sekä mm. inkiväärijuuren uutteet tuuheuttavat ja estävät hiusten katkeamista. Ravinteikkaat oleanolihapot taas vahvistavat hiuksia juuresta lähtien ja ennaltaehkäisevät hiusten ohentumista sekä lähtöä hiuspohjasta. Suihke käyttää samaa teknologiaa, jota käytetään myös ripsien tuuheuttamisessa ja pidentämisessä. Juuri tällaisten nerokkaiden tuotteiden vuoksi rakastan KEVIN.MURPHY-hiustuotteita!

RETOUCH.ME-tyvisuihke astuu avuksi siinä vaiheessa, kun hiukset ohenevat kohdasta, jota ei saa ponnarilla piiloon. Suihkeella saa tyvikasvun piiloon, mutta se auttaa myös kohtiin, joissa päänahka kuultaa ohuen hiuskerroksen läpi. Suihkeita on myynnissä sävyissä vaaleanruskea, tummanruskea, musta ja (punertava) kastanja, joista minulla on käytössä vaaleanruskea. Myös tummanruskea olisi sopinut käyttööni, sillä tyveni sävy on jotakin noiden kahden väliltä.

Hienojakoisen suihkeen mikrokokoiset pigmentit sekoittuvat saumattomasti muuhun hiusväriin. Tämä ei hilseile nolosti pois eikä jätä hiuksiin paakkuja. Kannattaa kuitenkin suihkuttaa mieluummin pari kerrosta, kuin kerralla isompi määrä. Nämä tyvivärit on nyt saatavilla KEVIN.MURPHY-kampaamoista kautta maan kampanjahintaan 21,90€/kpl (Norm. 27,90€). Kysy lisää kampaajaltasi!

RE.STORE on pesevä hoitoaine, jonka olen huomannut aktivoivan luonnonkiharoita upealla tavalla. Tästä olen levittänyt sanaa paljon! Käytän tätä myös pojalleni, koska hänen kärsivällisyytensä useiden hiustuotteiden levittämiseen ja huuhtomiseen on nolla, mutta hänen hiustyyppinsä vaatii hoitoaineen eikä shampoota voi oikein skipata. Tämä on tällainen #momhacks-kategorian tuotevinkki.

Itselläni käytän tätä päivinä, joina tahdon kiharani näkyville. Jos tahdot kokeilla, onko sinun hiustyyppisi taipuvainen kihartumaan, kokeile pestä hiukset tällä niin, että puristelet aineen hiuksiin ja puristelet hiuksia myös huuhdellessasi niitä. Anna hiusten kuivua luonnollisesti ja puristele niitä lisää pää alaspäin aina välillä. Tämä on muuten varsin näppärä tuote myös matkoilla, jos ei tahdo raahata mukana sekä shampoota että hoitoainetta ja vielä tehohoitoakin.

MOTION.LOTION on voide (jolla on ensinnäkin paras nimi ikinä), joka toimii tavallaan jatkotuotteena RE.STORE-pesun jälkeen. Se kiinnittää kiharan muotoonsa, mutta liian tönkköä pitoa siinä ei ole. Lopputulos on hyvin luonnollinen ja enemmänkin pörröisyyttä ehkäisevä ja kiharaa aktivoiva. Tätä puristellaan pyyhekuiviin hiuksiin eli voidetta ei huuhdella pois. En tosin kiharoiden kanssa suosittele tuota pyyhekuivausta, vaan hiusten kuivumista omaan tahtiin. Tästä on olemassa myös 40-millinen matkakoko.

AUTUMN.ANGEL onkin jo tuttu aiemmista postauksista. Ruusun ja aprikoosin sävyjä hiuksiin tuova hoitoaine antaa kosteisiin hiuksiin levitettynä joko kauniin, “huulikiiltomaisen” hohteen tai kuivaan hiukseen levitettynä kunnon sävyn, kuten minulla. Annoin aineen vaikuttaa 5 minuuttia ja huuhtelin sen sitten pois viileällä vedellä, jotta pigmenttiä jäi hiuksiin maksimaalisesti. Vaikutusaika voi olla 20 minuuttiakin, jos tahtoo intensiivisen sävyn. Pohjavärini oli kinuskisen vaalea, mutta ei kuitenkaan ihan blondi. Kyseessä on siis hoitoaine eli erillistä hoitsikkaa ei tämän kanssa tarvita. COLOURING.ANGELS -tuotteista löytyy kokonainen blogipostaus, josta näet kaikki myynnissä olevat sävyt.

Kokeilitko mitään hiustaikoja eristyksen aikana? Päädyitkö jopa ehkä tarttumaan saksiin itse? :)