Roosa nauha -kampanjalla on erityinen paikka sydämessäni. Koska tänään on Roosa nauha -päivä, kokosin vuosien varrelta aiheeseen liittyviä tempauksiani yhteen postaukseen. Vaikka vanhimmat puuttuvat, sisältöä löytyi mukavan paljon. Osasta näistä voi inspiroitua edelleen. Sitten vaan nauha rintaan ja perjantaita viettämään. Kuulithan jo, että tänä vuonna nauhan suunnittelivat Duudsonit?

 

Vuonna 2016 tuunasin nahkatakkini lokakuun ajaksi. Ihastuin Michael Monroen suunnittelemaan nauhaan kovasti, joten ei haitannut yhtään ostaa niitä isoa kasaa. Luovutin nauhat lopulta äitini työpaikalle, koska siellä hoitajat tykkäävät  tukea tällaisilla näkyvillä tavoilla tärkeitä asioita. Tuhlailin myös hieman vaaleanpunaisen “tekosyyn” turvin. Lisäksi kävin Keskon lähettiläänä Roosa nauha -lanseeraustilaisuudessa listaamassa parhaita tuotetärppejä.

Vuonna 2015 intoilin Katri Niskasen Roosa nauha -vaatemallistosta. En ostanut siitä mitään, mutta lainasin ison osan mallistosta kuvattavaksi kotiin. Tuo neuletakki kaivelee edelleen, eihän kukaan sattuisi olemaan myymässä omaansa? Tuunasin myös kumisaappaani Roosa nauha -heijastinnauhoilla ja ne ovat edelleen käytössä. Suosittelen! Nauhoja saa ainakin Helsingin Pääpostista.

Vuonna 2014 tein perinteisen kollaasin tuotteista, joista pidin kampanjassa. Ai, tuota kollaasien kulta-aikaa! Niitä postattiin monta kertaa viikossa milloin mistäkin aiheesta. Tätäkin ennen olen aiheesta kirjoittanut, mutta vanhoja postauksia ei löydy enää blogin arkistoista. Harmi! :/

Psst! Tänä vuonna olen mukana mm. Pokémon Go Finland Goes Pink -keräyksen kautta. Vaaleanpunaiseen en valitettavasti voi kapselihaasteen vuoksi pukeutua, mutta pukeudu sinä? ♥