Kyllä vaan, se on täällä! Hartaudella kasvattamani kesämasu siis.:) Päätin jo kesän alussa, että tänä kesänä herkutellaan enkä ole luistanut suunnitelmastani. Tällaista suunnitelmaa on paljon kivempi noudattaa kuin tiukkaa dieettiä bikinikunnon ylläpitämiseksi. Kesällä otetaan rennosti eikä harrasteta mitään itsekidutusta. Lenkille saa toki käydä ja itsestään pitää pitää huolta, mutta herkuista kieltäytyminen olisi suoranaista kidutusta. Kuvista masua on turha bongailla, sillä en kyllä ala pukeutua sitä korostaakseni, vaikka ylpeä siitä olenkin.

Koetin katsella jo heti aamusta juna-aikatauluja, mutta VR:n nettisivut olivat aivan tukossa. Pääsin siis lähtemään kotiin vasta  puoli kolmen junalla, vaikka olisin tahtonut lähteä jo heti aamusta. Asukuvastakin tuli suttuinen, kiitokset siitä kiukuttelevalle kameralle. Ei sitä vaan näköjään aina huvita napsia onnistuneita kuvia.;)

blurri

housut – H&M

toppi – Pieces

liivi  – Vero Moda

kengät – Aldo

Huomenna olisikin sitten kampaaja-aika. Vihdoinkin tuo harmaa raita jakauksestani katoaa!:) Jatkan vielä punaista linjaa, kun tämä tuntuu niin sopivalta tähän kesään. Nopeastihan tun saa sitten takaisin tylsän ruskeaksi, kun sellainen tunne taas tulee.  Tuntuu jotenkin ihanan kapinalliselta pitää punaisia hiuksia näiden luonnollisten kaunottarien seassa. Ehkä se johtuu siitäkin, etten ole pitkään aikaan pitänyt punaisesta väristä hiuksissa. En ennen kuin ihastuin siihen tosissani.:)

lemmikkipimppari

Talonvahdiksi viikonloppureissuni ajaksi jäi uusi ystäväni Pörri, jonka löysin aamulla kyyhöttämästä parvekkeeltani. Kaveri on kovin hiljainen, mutta luotan sen katsovan asuntoni perään varsin tunnollisesti. Ainakin tunnollisemmin kuin lemmikkikärpäseni, joka kuoli heti seuraavana päivänä tapaamisestamme.