Vaihdoin mustan kameralaukkuni vaaleaan kesäversioon kesäkuun kunniaksi. Vaikka tuuli meinasi viedä mukanaan torstaina ja kaipasin vähän villatumppuja, oli olo silti kesäinen. Ainakin tavallaan. Beigeilin oikein kunnolla pukemalla ylleni beiget alusvaatteet, beigen alusmekon, beigeraidallisen maksimekon ja nappaamalla mukaan vielä beigen laukun. En yleensä käytä kyseistä väriä juurikaan, mutta nyt tuntui siltä, että tekee mieli olla väritön. Värittömän asuni kuvasi ystäväni Salla.

  

mekko – Nosh

takki – JC

laukku – Olympus

laukkukoru/avaimenperä – H&M

aurinkolasit – Jimmy Choo (saatu)

kengät – H&M

Saatoitte ehkä otsikon perusteella odottaa jotakin intiimiä masupostausta. Otsikko syntyi siitä, että tajusin tätä postausta kirjoittaessani, etten olisi seitsemän vuotta sitten julkaissut tuota yllä olevaa kuvaa. En ikimaailmassa! Katsokaa nyt vatsaani. Se ei koskaan palautunut litteäksi synnytyksen jälkeen, vaan siinä on venynyttä ihoa. Pullataikinaa. Lisäksi olin juuri syönyt aamiaisen. Alkoi ällöttää oma ajatusmaailma, kun muistelin, miten kriittinen olin ennen. Miten yritin jollakin esikatseluohjelman kämäisellä työkalulla blurrata tummia silmänaluksiani muutaman kerran, vaikka ne olivat vain murto-osa siitä, mitä silmieni alta löytyy nyt. Tämä maailma oksettaa välillä.

Se, miten toiselle ihmiselle voi puhua, on muuttunut todella pelottavaan suuntaan. Näitte ehkä aiemmin tällä viikolla tekemäni Facebook-postauksen? Monia se nauratti ja olihan kieliasu nyt täysi vitsi, mutta minua koko kommentti järkytti. Jonkun tytär tai jonkun äiti on ihan oikeasti ajatellut, että noin voi puhua toiselle ihmiselle. Jonkun mielestä on ihan okei sanoa noin ääneen eikä vaan chatissä parhaalle ystävälle, joka on kaikesta samaa mieltä. Senpä takia julkaisen pömppömasukuvan enkä todellakaan rupea kaunistelemaan elämääni vain siksi, että jonkun mielestä niin pitäisi tehdä.

Saatatte järkyttyä tästä, mutta minä tykkään peilikuvastani. Elämästäni ei juuri löydy muutettavaa, vaikkakin ajankulua ehkä voisin jollakin supervoimalla hidastaa. Ja minä rakastan kirjoittaa tätä blogia.

Psst! Jos tämä kommentti ei vielä järkyttänyt, käykääpä lukemassa Annan saamaa palautetta. En voi millään tasolla ymmärtää ihmistä, joka kehtaa toivoa toisen lapsen kuolemaa. EN MILLÄÄN.