OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On täällä maisemat kohdillaan. Kuvan mainostoimistoleski pakeni miehensä työviikkoa maalle flunssainen taapero kainalossaan ja pääsi pitkästä aikaa hetkeksi yksin pihalle. Käväisin tänään aiemmin Ideaparkissa ja oli kyllä outo olo, kun tajusin, ettei joululahjoja ole enää oikein ostamatta. Tänä vuonna lahjat ovat erityisen täsmällisiä ja suuri osa toivottuja, kun aikaisempina vuonna olen joutunut sortumaan hakuammuntaan. Nyt olen kuunnellut vinkkejä ja vihjeitä koko vuoden ja kirjoitellut niitä ylös. Omista toiveistani en tiedä yhtään, vuosi vuodelta on vaikeampi keksiä, mitä haluaa.

Materian sijaan haaveilen enemmän kokemuksista ja elämyksistä sekä avusta arjen asioihin. Hemmotteluhoito olisi ihana, mutta tykkäisin myös, jos joku maksaisi vaikkapa seuraavan PT-tapaamiseni. Niistä tulisi paljon parempi mieli kuin vaikkapa taas uudesta huivista ja kasasta suklaata, josta tulee vain huono olo ja morkkis. Koska totuushan on, että söisin ne kuitenkin jossakin vaiheessa. Tämän vuoden uutuudet eli suklaakuorrutteinen Omar ja muutamat muut ovat vielä maistamatta.

   OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aion yrittää varastaa äitini pipon mukaani. Tai ehkä etsin suosiolla samanlaisen jostakin kaupasta. Jollakin tavalla valkoinen pipo on vaan todella kaunis, miksihän en ole tajunnut sitä aikaisemmin. Kuvien sinisävyiset aurinkolasit taas sain jo vähän aikaa sitten, ne lahjoitti minulle Sunglasses Shop. Omistan saman Ray-Ban -aurinkolasimallin jo ennestään ruskeana. Tämä vuosi taitaa olla ensimmäinen, jona kiinnitän huomiota siihen, miltä näytän ulkovaatteissa. Aiempina vuosina olen vain hukuttautunut toppatakin uumeniin ja kahlannut nenänpää punaisena loskameressä eteenpäin. Siitä kahlaamisesta olen tainnut saada otsaryppynikin, sen verran paljon vihasin talvea. Muutama vuosi sitten jotakin kuitenkin muuttui enkä enää kammoa tätä kylmää vuodenaikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kärsin jonkinlaisesta leipomisvimmasta, jolle ei vaan näy loppua. En tiedä, onko se joulu vaiko se ihana tunne, kun saa upottaa kätensä pullataikinaan, mutta leipominen rentouttaa minua. Ei niitä pullia, kakkuja ja pipareita tee niin mieli syödä, mutta rakastan puuhastella niiden parissa. Ensi viikolla on projektina eräs klassikkokakku, jonka saan tuunata ja valvoin viime yönä pari tuntia(!) miettien tarinaa kakun ympärille. En tiedä, miten osaisin elää ilman blogia. On parasta maailmassa, kun saa ihan luvan kanssa miettiä hassuja asioita ja kirjoittaa niitä vielä samanhenkisten ihmisten luettavaksi. Kiitos, kun olette siellä! :)

(kengät saatu Crocsilta, takki Stadiumilta)