Vielä pari päivää sinnittelyä ja sitten pääsee taas maaseudun rauhaan. Kun pikkusiskon lomaviikko loppuu, kaveripojan alkaa. Kyllä on nyt hyvää seuraa luvassa ja vielä moninkertaisesti! Eikä tietenkään parane unohtaa sitä karvaista kaveria, jonka kanssa pääsee taas temmeltämään oikein sydämensä kyllyydestä. Elämä ilman kissaa olisi niin tylsää ja turhaa.

Tylsyydestä puheen ollen. Tuli vaan mieleen, että nyt näyttää siltä, etten välttämättä pääse ensi viikolla siihen tenttiin. Lähetin jo asiasta sähköpostia tentaattorille ja toivon todella, että aikataulut saadaan jotenkin sovitettua fiksusti. Tuo tentti tuntuu niin pelottavalta, että se akateemisen ruotsin kirjallinenkin vähän kalpenee tuon rinnalla. Tämän kurssin tenttiin lukeminen tuntuu vähän samalta kuin lukisi mandariinikiinaksi kirjoitettua tekstiä ylösalaisin vuoristoradassa. Eli “erittäin motivoivalta”!

Vähän aikaa sitten tilaamani Elina Äärelän toppi putkahti vihdoinkin tuossa muutama päivä sitten sitten postiluukusta ja tänään oli sen aika kohdata ulkoilma. Toppi on lyhyttä mallia ja tarkoitettu käytettäväksi korkeavyötäröisen hameen tai housujen kanssa. Siis normaalimittaisilla ihmisillä. Minullehan tämä käy näköjään ihan heittämällä normaalista tuubitopista. Paljon parjattu hukkapätkäpituus todellakin rocks!:D


toppi – Elina Äärelä

liivi – Lindex (lasten osasto)

farkut – H&M

laukku – Minna Parikka

kengät – Aldo

Katsokaa nyt, kuinka söpösti läski-Maxine ja mokkakorkoni sopivat yhteen. Tänään oli sen verran kuiva keli, että uskaltauduin ulos mokkakengissä. Ne kyllä näyttävät livenä aika paljon kivemmilta. Tuo valokuvaaminen ei ole ollut tänään vahvimpia ominaisuuksiani jostain kumman syystä, mutta ehkä tuon kuvan pointti tulee silti esiin. Luonnossa sekä laukku että kengät ovat kyllä ihan mustat, kuten asukuvista näkyy.

Tänään sain raivattua taas lisää tilaa vaatekaappiini. Tieto siitä, että jossakin vaiheessa tämä kaksion tavaramäärä on hyvin todennäköisesti sullottava pieneen yksiöön, kalvaa takaraivossani ja pakottaa karsimaan tätä tavaramäärää koko ajan. Jos olisin fiksu, laittaisin tuon jättisohvani jo nyt myyntiin, jottei se jää kummittelemaan tänne viimeiseksi. Lievästi sanottuna ahdistaa, mutta itsepä olen itseni totuttanut suureen neliömäärään. Mieluummin olen sitten onnellinen köyhempänä pienessä kopperossa, kuin onneton tässä isossa läävässä. Elämä on valintoja ja muuta p*skaa.;)