MUUMI RAKKAUS -TUOTTEET SAATU / MARTINEX

Se, minkä piti olla rento lomaviikko ennen töiden alkua, muuttuikin “remppamiehet saattavat tulla ma-pe kello 8-17 välillä kerran tai muutamia kertoja päivässä useina päivinä teille” -viikoksi, joten pakenimme hotelliin staycation-hengessä. Kyllä, työpaikka tärppäsi vihdoin. Kyllä, olen niin introvertti, että ahdistun suunnattomasti siitä, että joku saattaa tulla käymään ajankohtana, jota ei ole määritelty tarkemmin ja että jos olen sillä hetkellä vaikka suihkussa tai nukkumassa, tuo henkilö tulee kotiini yleisavaimella. Mieskin valmistautui tärkeään palaveriin eikä kaivannut keskeytyksiä. Siispä puhelu Marski by Scandicin respaan kuinka aikaisin sinne saa tulla, jos vuokraa huoneen, ja kamat laukkuun. Kirjauduimme sisään lopulta jo aamukymmeneltä.

Aloitimme päivän laskiaispullilla, sillä Marskin yhteydessä oleva Kahvila 7:01 on yksi Helsingin parhaita. Heidän oma paahtonsa on niin täydellisen tasapainoista! Pakkasin mukaan myös omia kahvitarvikkeita, koska miehen etätyöpäivä vaatii paljon kofeiinia. Kahvinpurut kuljetin Muumi Rakkaus -peltirasiassa ja sen taas saman sarjan kangaskassissa. Kumpaidenkin olivat PR-näytteitä Martinexilta, kaikki sarjan sydäntuotteet näet tältä sivulta. Tuo vaniljainen baristakasvimaito maistui himpun liikaa vaniljajogurtilta, mutta tulipa kokeiltua.

En voi ohittaa postauksen alussa lipsautettuja työpaikkauutisia vain yhdellä lauseella, mutta koska työt eivät ole vielä alkaneet, en halua “jinksata” mitään. Sen verran voin kertoa, että hain aivan eri paikkaa kuin mihin lopulta tuossa firmassa päädyin. Planeetat olivat kuitenkin kohdillaan, sillä saamani työ on enemmän mukavuusalueellani kuin hakemani, vaikkakin se antaa upean mahdollisuuden kehittyä. Ja tittelini? Se on ihan uusi ja ihmeellinen minulle! En malta odottaa, että pääsen kertomaan tästä lisää.

Marski on yksi suosikkihotellejani Helsingissä. Viimeksi olin siellä samana keväänä, kun aloimme seurustella avomieheni kanssa, joten paikka on silläkin tavalla tärkeä perheellemme. Koko päivää ens jaksanut olla etätyöläisen seurana, vaan kipaisin tien toisella puolella Lushissa ostamassa muutamia kylpytuotteita. Hotellilomailun ohella kävin ystävänpäivälounaalla Ninan kanssa Kauppahallissa. Sää oli upea!

Mutta kääk… Paluumatkalla Kauppatorilta hotellille eksyin kotimaisen Lumin liikkeeseen! Olen käyttänyt Salmiakki-laukun lilaa versiota todella paljon, mutta jo viime kesänä aloin haaveilla kirkkaammasta väristä. Nyt kävin katsomassa sitä livenä, mutta koska käynnissä oli ystävänpäiväale, ei se mallailu jäänytkään siihen, vaan ostin laukun. Tällaista heräteostelua ei ole aikoihin tullut tehtyä ja vielä uutena. Yleensä haukkailen vain secondhand-osastoilla. Ehkä suomalaisen brändin tukeminen on kuitenkin okei ja tiedän etukäteen, että laukulle tulee paljon käyttöä.

Miehen työpäivän jälkeen kävimme illallisella alakerran Kuusi Palaa -ravintolassa. Heidän “palansa” ovat superherkullisia! Niitä voi nautiskella yhden tai kolme alkupaloiksi tai valita raflan nimen mukaan kuusi palaa isompaan nälkään. Minun lautaselleni eksyivät (yllä olevassa kuvassa kolme lähinnä kameraa):

  • LOHISASHIMI / TUORETTA WASABIA / PONZU-KASTIKETTA (L, G)
  • AURAJUUSTOA / TYRNIÄ / LYLYN TILAN HUNAJAA (L)
  • HERKKUTATTI-RIISIPALLO / KATAJA-AIOLIA (L)

Masut täynnä oli hyvä nukahtaa unille isoon sänkyyn. Vietin päivän ystävää treffaten, kaupungilla haahuillen, kirjaa lukien ja pitkästä kylvystä nauttien. Illalla olin niin rentoutunut, että hipsin hotellin ravintolaan aamutossuissa. Marski on niin kotoisa ja kodinomainen, että aamupalalla hiihtelin menemään onnellisena villasukissa. Tuorepuuron, chiavanukkaan ja kuivattujen banaanilastujen liitto oli herkullinen. Ai niin, yksi ammattilaisen vinkki staycationille…. Hotellihuoneeessa on AINA oltava kylpyamme! 🛁