Miten kivoja juttuja tällä viikolla onkaan tapahtunut. Ja tulee vielä tapahtumaan! Eilen kävimme Ninan kanssa synttäripitsoilla. Ajantajuni on joulun jälkeen aivan olematon enkä oikein sisäistä, että ylihuomenna on perjantai, mutta ei silti arkipäivä. Samalla alitajunnassa jyskyttää, mikä päivä ylihuominen on ja mitä sen pitäisi tarkoittaa. Loppiainen yhdistetään joulun ajan päättymiseen ja moni riisuu silloin kodin joulukoristeista ja hankkiutuu eroon joulukuusesta. Jouluttajana kammoksun ajatusta, mutta aion silti alistua sille ja päästää kotiin enemmän valoa. Ja sen myötä kevään.

Nappasin synttärilounaalle mukaan uuden 12-millisen linssini, joka on laajin omistamani objektiivi. Toki kittilinssini toinen pää taitaa olla 14mm, mutta kiinteät linssini ovat 17mm, 25mm ja 45mm. Ja nyt puhutaan puolikennoista, koska kyseessä on suosikkikameramerkkini. Olympuksen nimi on nykyään OM Digital Solutions, mutta vaatii hieman tahdonvoimaa, että oppii uuden nimen. Aivan kuin uusi vuosiluku. Olen koko viikon kirjoittanut häpeilemättä lomakkeisiin 2022 ja sitten juuri ennen lomakkeen lähetystä tajunnut korjata sen. Mutta hei, linssistä vielä. Ihan mahtavaa, miten paljon yhteen kuvaan saa mahtumaan! Nina seisoi edessäni ja sai silti kuvaan taakseni koko Helsingin tuomiokirkon rappuineen.

Miten kutkuttavalta tyhjä kalenteri tuntuukaan. Lapsen koulu jatkuu, mutta sen lisäksi en tiedä yhtään, mitä tulee tapahtumaan. En ole sidottu tiettyyn paikkaan muuta kuin joka toinen viikko, joten mahdollisuudet tuntuvat rajattomilta. Okei, talous hieman rajaa niitä, mutta noin niin kuin muuten. Voin lähteä tekemään kirjoitushommia vaikka ystävän luokse toiseen kaupunkiin, pappalaan landelle tai esimerkiksi vuokramökille. Jotenkin irrallinen tunne enkä ole aivan varma, pelottaako se enemmän kuin innostaa. Aika näyttää.

Prosecco- ja pitsalounas keskellä arkipäivää tuntui pieneltä juhlalta ja juhlaa se olikin, sillä rakkaan ystävän syntymäpäiväintoilu tarttui myös minuun. Sovimme helmikuulle yhteisen talvilomamatkan Lohjalle, joten kalenterissani on nyt jotakin odotettavaa. Toki sellaista on nyt viikonloppunakin, sillä aion yllättää pojan Tubecon Games -lipuilla. Kerroin jo, että lähdemme viikonlopuksi Tampereelle, mutta paljastan vasta siellä, minne todella olemme menossa. Pikkumies tulee takuulla sekoamaan onnesta, sillä Niko ja Santtu sekä muut suosikkitubettajat Paqpasta Lakkoon ovat jokapäiväinen osa pojan elämää ja juttuja.

Ihanaa, talvista viikonloppua! Ehkä törmätään Tampereella. ❄️