TUOTTEET SAATU / WHY NOT PR

Hunajakosmetiikkaa, joka toimii? Joo. Hunajakosmetiikkaa, joka toimii ja jota ostamalla voi tehdä hyvää? Joo! Neal’s Yard Remedies -merkin Bee Lovely -tuotesarja osuu kultasuoneen, sillä ahkerien brittimehiläisten (hihityttää mielikuva mehiläisistä surisemassa keskenään hienostuneella brittiaksentilla) valmistamasta hunajasta  tehonsa ammentavien tuotteiden myynneistä lahjoitetaan 10 000 puntaa uhanalaisten mehiläisten pelastamiseksi. Tuntuu reilulta, että mehiläiset, joiden työn tulosta ihmiset hyödyntävät kosmetiikassa, saavat jotakin takaisin näiltä ihmisiltä.

Tuotteiden sisältämä hunaja ja mehiläisvaha saadaan kestävän kehityksen mukaan toimivilta luomutiloilta. Tiloilla mehiläiset eivät joudu kosketuksiin haitallisten torjunta-aineiden kanssa, vaan saavat elää puhtaassa ympäristössä hyödyntäen villi- ja luomukasveja. Luin aiheeseen tutustuessani Katja Kokon blogista, että yrityksen taustalla olisi vielä osaamista luontaislääkinnästä, homeopatiasta, aromaterapiasta ja luomuviljelystä. Tämähän sai minut kiinnostumaan sarjasta entistä enemmän.

Jos Lontoon Covent Gardenissa 1981 vuonna alkunsa saanutta Jos Neal’s Yard Remedies -sarjan tuotteita googlaa, merkin käsivoide nousee ylivoimaisesti eniten esille. Se on erilaisissa kampanjoissa myyty loppuun useita kertoja. Testasin sitä siis ensimmäiseksi. Sain testiin sekä normaalikokoisen tuubin että pienen matkatuubin, joka pääsi heti vakioasukkaaksi kesävyölaukkuuni. Koostumus on voiteessa aivan ihana ja todella kosteuttava. En yhtään tykkää liian litkumaisista käsivoiteista, ne vain turhauttavat. Tämä tuote on suunniteltu kuiville ja karheille käsille, joten olen ihan täydellisesti kohderyhmää.

Tuoksumaailma näissä kauniisiin purkkeihin pakatuissa Bee Lovely -tuotteissa appelsiinin eteerisen öljyn ansiosta raikas, mutta haluatko kuulla rehellisen mielipiteeni tuoksusta? 100% Fazerina-patukka! En tiedä, mistä tuon suklaan nappaan mukaan tuoksuun, mutta näin se vaan on. Käsivoiteen lisäksi ehdin jo testailla vartalovoita, joka sekin on upean paksua ja ravitsevaa. Epiloin sääreni aamulla pressimatkaa varten ja tuntui, että iho suorastaan hilseli jaloista prosessin jälkeen. Kerros vartalovoita ja iho oli tasainen ja kosteutettu eikä sitä kiristellyt yhtään. Täydellistä!

Jos toivoisit kokemuksia jostakin muusta tuotteesta esim. Instagramin puolelle, toiveita voi jättää kommenttiboksiin! 🐝