KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / DIDRIKSONS

Ennen haalareihin uppoutumista palaan vielä hetkeksi suosikkiaiheeseeni viime vuodelta eli heijastaviin asusteisiin. Nöpsyn heijastava Biggles-lakki ja saman sarjan Biggles-rukkaset ovat 100-prosenttisesti tuulen- ja vedenpitävät. Suomen syksyyn ja talveen ei oikein voi ottaa käyttöön mitään tätä heppoisempaa, kun yhtenä hetkenä sataa kaatamalla ja toisena taas taivaalta ripsii räntää, sataa lunta tai rävähtää rakeita tuutintäydeltä. Kurkista täältä, miten hauskasti heijastavat asusteet sopivat Halloween-hippaan!

Hanskoja myydään 0-2 -vuotiaasta aina 8-vuotiaille asti, mikä on hyvä, sillä ala-asteikäisellä heijastinhommat saattavat vähän ulkoleikeissä unohtua. Pienemmillä heijastimet ovat onneksi yleensä haalareissa kiinteät, mutta tuntuu, että isommille lapsille ostetaan helpommin jotakin “coolimpaa” eikä välttämättä niin teknistä. Heijastimet voivat myös olla tiellä! Itse olisin lumilinnoihin ja pulkkamäkiin ottanut sata kertaa mieluummin heijastavat hanskat, kuin sen Säästöpankin riippuvan muoviheijastimen, joka irtosi ensimmäiseen puskaan, jonne liukurillani laskin. Näitä heijastavia asusteita lapsille voi käydä ihailemassa Stockmannilla. Pyrin kerrankin valitsemaan postaukseen tuotteita, joita löytyy hyvin kivijalasta.

Ah, vihdoinkin pääsemme haalareihin! Ne ovat yksi suosikkiaiheitani. Olen aina innoissani, kun saan paasata jollekin viimeisimmistä keksinnöistä tai vanhan haalarin paikkaamisesta takaisin käyttökuntoon. Didriksonsin haalariopas on nerokas! Sen avulla on helppo selvittää, mikä nykyisistä malleista on juuri oikea itselle. Siellä on myös hyviä vinkkejä, kuten tämä, joka on ainakin minulle aivan uutta tietoa: “Jos vedenpitävyys alkaa heiketä, silitä haalaria varovasti miedolla lämmöllä pesuohjeen mukaan aktivoidaksesi vedenhylkivyystoiminto uudelleen.” Nuo vettähylkivät käsittelyt ovat Didriksonsilla täysin PFC-vapaita eli ne eivät sisällä ympäristöön vaikuttavia fluorihiilivetyjä.

Valintani syksyyn ja talveen oli tyylikäs Cornelius-haalari sävyssä Leaf Green. Tämä haalari on istuvuudeltaan normaali toisin kuin viime vuoden haalarimme, joka oli leveämpää mallia. Polvet ja hihat ovat tässä esimuotoillut, joten tässä haalarissa mönkiminen, konttaaminen ja muu touhuaminen ei ole yhtään kankeaa. Vedenpitävyys on kolmen pisaran luokkaa (eli Didriksons-asteikon korkein mahdollinen) ja se vastaa vesipilariarvoa 10 000 mm. Hinnaltaan 140€ oleva Cornelius-haalari on Didriksons-hintahaitarin (110€-240€) alapäässä.

Lämmittävyys saa kaksi lumihiutaletta kolmesta ja hengittävyys on samaa keskiluokkaa. Haalari on erittäin kulutuksenkestävä. Valitsin tämä sillä perusteella, että lapseni rakastaa vesileikkejä myös kylmällä ilmalla, joten vedenkestävyydestä en tingi. Hän on aktiivinen poika eli aina liikkeessä, joten lämmittävyys taas voi olla keskitasoa. Olemme molemmat helposti hikoavia ja pidämme mieluummin viileämmästä kuin lämpimämmästä, jos pitää valita niiden välillä. On kamala leikkiä, jos hiki valuu selkää pitkin ja silloin lapsi päättää yleensä ottaa hanskat tai/ja lakin pois, mistä seuraa valitettavan usein vilustuminen.

Paukkupakkasille haalarin alle puetaan Monte-takki ja -housut, joista kirjoitin viime vuonna enemmän tässä postauksessa. Rakastan niitä, koska ne eivät nukkaa! Mikään ei ärsytä välikerroksissa niin paljon kuin nöyhtäävä fleece. Montet ovat meillä käytössä edelleen, tosin taas uudessa värissä. Olisikohan tämän meidän kolmas settimme, mutta ei takuulla viimeinen.

Itselleni yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on Extend Size -toiminto, joka Didriksons-vaatteissa on vailla vertaa. Nimensä mukaisesti se mahdollistaa, että vaatteen käyttöä voi jatkaa vielä yhdellä koolla lisää, sillä hihoista ja punteista puretaan saumat ja tadaa – lisäpituutta tulee heti muutaman sentin verran. Meillä on tänä vuonna haalarista koko 120, joka on tasan 116cm pitkälle pojalle reilu, mutta ei liian iso. Tuo kokotaulukko on pitänyt meillä aina hyvin paikkansa ja olemme voineet valita haalarin koon lapsen iän perusteella. Corneliusta myydän Stockalla, joten sitäkin pääsee halutessaan sovittelemaan.

Kokeile haalariopasta TÄSTÄ ja kerro, mikä haalari olisi TEILLE täydellinen! :)