Uimakoulua odotettiin meillä kiihkeästi. Kun se vihdoin alkoi, normaalisti ujohko poikani solahti porukkaan yllättävän helposti. Hän jopa halusi mennä jokaisen tunnin jälkeen saunaan “poikien kanssa”, vaikka ei normaalisti voi sietää saunomista. Vesileikkiryhmässä oli osallistujia 5-7 päivästä riippuen, kun taas opettajia ja apuopettajia oli 4. Muistan miettineeni rannalla, kuinka fiksusti lapsia jatkuvasti kehuttiin ja kannustettiin. Oli aivan yhtä rohkeaa puhaltaa veteen pinnan yläpuolella kuin tehdä se kasvot vedessä. Rohkaisemisen ja painostamisen raja on aika häilyvä ja nämä Akaan uimakoulun opettajat puhuivat lapsille taitavasti.

Suurimmat edustysaskeleet otettiin ehdottomasti uskalluksessa. Nöpsy on ollut aina todella arka veden kanssa ihan suihku- ja kylpytilanteissakin. Tuntui helpottavalta jutella erään toisen äidin kanssa siitä, miten jo vesipisarat kasvoilla tai kasvojen peseminen saaattavat ahdistaa joitakin lapsia ja sekin on ihan normaalia. Siitä voi oppia eroon. Uimakoulu muutti meillä yllättäen kaiken kahdessa viikossa.

Ennen arka poika puhaltaa nyt rohkeasti kuplia veteen, kastaa kasvonsa sekä korvansa(!) eikä enää pelkää polskiessa kasvoille lentäviä roiskeita. Varhaistaitomerkkiin olisi vaadittu mm. kellumista kasvot vedessä ja se oli jo aivan liikaa vaadittu pojalta, joka vasta samalla viikolla uskalsi kastaa kasvonsa. Ostimme oman lötköpötkön, jonka avulla treenailimme iltaisin kellumista, koska halu oppia on suuri. Säilyisipä motivaatio seuraavaan uimakouluun saakka näin suurena.

Ensi vuonna tavoitteena on sitten kuulemma ensimmäinen merkki! :)