Vihdoinkin se alkaa! Uimakoulua on odotettu meillä jo todella kiihkeästi. Parasta on, että työni ansiosta tai tavallaan sen takia poikani tulee käymään uimakoulun tänä vuonna samassa paikassa, kuin minä kävin aikanaan. Muistan vieläkin, kuinka nousimme kaupan edestä bussiin eväidemme kanssa ja kävimme kavereiden kanssa uimakoulussa tutulla rannalla. Uimamaisteriksi asti en koskaan edennyt, mutta muutamia merkkejä suoritin. Niin, ja opin uimaan. Se taitaa kuitenkin olla tärkeintä.

Uimataito on todella tärkeä, ja tuntuu, että olemme jo ainakin vuoden myöhässä tämän kanssa. Toki olen itse yrittänyt opettaa lasta, mutta se menee aina pelleilyksi ja nauramiseksi. Parasta on, kun pitelen lasta vatsasta, hän kauhoo ja polskii ja minä huudan: “Miten jättiläiskissa kauhoo?! Miten se kauhoo?! Näytä nyt!” Koirauinti on syrjäytetty perheessämme jättiläiskissauinnilla.

Yhdistän maalaistyttönä uimakoulun hyvin vahvasti kesälomaan, joten hämmennyin, kun pojan mummi kysyi, voisiko pojan viedä syksyllä uimahallin uimakouluun. Ihan rehellisesti sanoen, eipä tuo käynyt edes mielessäni. Miten kuplassa välillä elänkään, kun en ymmärrä, ettei kaikille ole ollut samanlaista lapsuutta. Niin hyvässä kuin pahassakin. Pienessä kylässä oli paljon hyvää, mutta joskus mietin, mistä kaikesta jäin paitsi asuinpaikkani vuoksi. Uiminen voisi kuitenkin olla minun ja Nöpsyn oma juttu, en ole juurikaan käynyt uimahallissa hänen kanssaan muutamaa kokeilua lukuunottamatta.

Järvessä olemme sen sijaan polskineet useita kertoja. Rannalla kellukkeet jätetään jo pois, mutta jos uimaan mennään laiturin päästä, kellukkeet tarvitaan vielä mukaan. Uiminen onkin lähinnä ollut polskimista ja varsinainen opettelu on ollut tänä kesänä vain satunnaista. Yritän samaan aikaan totuttaa lasta veteen, mutta myös istuttaa päähän ajatuksen, että vettä pitää kunnioittaa ja vähän pelätä. Miten sekin sitten onnistuu, enpä tiedä. Tähän asti olen lähinnä korostanut sitä, miten ilman kellukkeita vesi ei kannata samalla tavalla, jotta lapsi ei ryntäisi suin päin tuntemattomaan vesistöön.

Uimakoulua ja landeilua on luvassa seuraavien 1,5 viikon verran, koska tänäkään kesänä lomat eivät järjestyneet ihan niin kätevästi kuin toivoin. Onneksi sukulaiset auttavat jälleen. Omaatuntoa helpottaa se, että voin samalla tarjota omaa apuani vanhempieni vanhan talon kunnostamisessa ja nykyisen ylläpidossa. En ehkä tunne oloani sitten ihan niin teini-ikäiseksi vanhempieni kotona. Täältä tullaan, lande! Riippumatto, yrttimaa, SUP-lauta, iltauinnit ja uusin Kotivinkki. Voiko parempaa edes olla? :)

Psst! Pinen vesipedon ajatuksia viime kesältä voi lukea tästä postauksesta.