KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / CATTIER PARIS & LAVERA

Ah, aurinko! Aika kaivaa kaapista viime kesän aurinkovoiteet, todeta niiden vanhentuneen (kyllä, jo vuodessa) ja metsästää uutuuksien joukosta parhaat voiteet käyttöön. Vai kuulutko kenties heihin, jotka ostavat joka kesä saman purkin, jonka voimaan luottavat vuodesta toiseen? Pääsin tutustumaan muutaman luonnonkosmetiikkamerkin aurinkotuoteuutuuksiin jo pari kuukautta sitten ja kerron nyt suosikkini niistä teillekin. Hehkutin etukäteen somessa sävytettyä aurinkosuojaa kasvoille ja nyt esittelen sitä vihdoinkin lisää.

Cattier Parisin tuotteista löytyy myös kokonainen postaus, jossa käsittelen ihonhoitotuotteita. Nyt merkiltä tuli aurinkosuojatuotelinja, jota löytyy esimerkiksi Hyvinvoinnin.fi-nettikaupasta tai Stockmannin valikoimista. Linkitin kaikki tuotteet postaukseen, joten niihin on helppo tutustua. Päivättäistavarakauppojen puolella Prisman ja Citymarketin valikoimissa on todella hyvä saatavuus toista luonnonkosmetiikan merkkiä, josta pidän eli Laveraa. Näiden kahden merkin aurinkotuotteisiin pääsemme sukeltamaan kohta. Keitäpä itsellesi kuppi kahvia ja hyppää aurinkotuotteiden ihanaan maailmaan.

Aamulla, jos olen lähdössä kaupungille tai edessä on työpäivä, tasoitan ihoni sävyn ja suojaan sen auringolta suorastaan nerokkaalla tuotteella. Viime keväänä ihastuin sävytettyyn voiteeseen, jossa oli kevyt aurinkosuoja, mutta nyt löysin vielä paremman tuotteen.  Cattier Parisin sävytetty aurinkosuojavoide kasvoille sisältää suojakertoimen 50! Kurkatkaapa IG-videoni tämän peittävyydestä ja pysyvyydestä pitkän päivän jälkeen täältä. Voiteen tuoksu on kevyen kookoksinen ja purkki todella riittoisa. Iho jää tällä voiteella kuulaan hehkuvaksi ja kolmen kasviöljyn yhdistelmän ansiosta se myös tuntuu kosteutetulta koko päivän ajan. Sävy on universaali eli sopii kaikille.

Jos ei kuitenkaan tahdo kasvoilleen sävyttävää aurinkosuojaa,  löytyy vaihtoehto Laveran valikoimista. Tätä olen käyttänyt itse asiassa myös meikin alla. Sensitive Face Sun Cream Anti-Age -aurinkoivoide kasvoille sisältää aurinkosuojan SPF 30. Voide hylkii vettä ja jättää mattaisen pinnan iholle. Voide ei sisällä nanopartikkeleita, se on koralliystävällinen ja tuotettu hiilineutraalisti. Voiteessa on mineraalipohjaisia UV-filttereitä eli se on hyvin valkoista, kun sen levittää kasvoille, mutta imeytyessään valkoinen väri häviää. Käytän tällaisia voiteita myös pojallani, jotta näen, mihin kohtaan olen jo voidetta levittänyt.

Jos ihastuit ajatukseen Laveran aurinkosuojavoiteesta kasvoille, siitä löytyy myös kaksi versiota vartalolle. Kumpikin on suihkutettavassa muodossa, jotta levitys on helppoa. Sensitive Sun Spray -aurinkosuojasuihke on hyvin samantyyppinen kuin kasvovoide eli vettähylkivä, vapaa nanopartikkeleista, koralliystävällinen ja tuotettu hiilineutraalisti. Ja hei, tämä SPF 20 -versio on nyt tarjouksessa Stockalla! Tästä löytyy myös SPF 30 -suojakertoimellinen versio heille, jotka tahtovat enemmän suojaa. Lapsille suosittelen aina suojatasoa 50, itse siirryn yleensä pohjarusketuksen saatuani suunnilleen tasoon 30.

Illalla, kun on aika huuhdella aurinkovoiteet iholla, pesuhetkeen kannattaa kiinnittää huomiota. Varsinkin fysikaalisten suojien kanssa huomaa, että suihkugeeli täytyy oikeasti vaahdottaa kunnolla, jotta aurinkovoide lähtee pois iholta. Tämä huomio sai minut miettimään, kuinka huonosti olen aina pessyt pois kaikki ne voiteet, joiden irtoamista ihosta ei huomaa niin hyvin. Peseytymiseen käytän Laveran Natural Super Fruit -suihkugeeliä. Tuo suihkugeeli tuoksuu aivan ihanalta! Kunpa saisin siitä tuoksunäytteen tähän postaukseen.

Lisäksi käytän joskus Cattier Parisin vartalokuorintaa (tuoksuna persikka ja ylang -ylang, nam) tasaisen rusketuksen saamiseksi. Kuolleen ihosolut pitää kuoria pois, jos haaveilee tasaisesta sävystä iholla. Tämä koskee sekä itseruskettavien käyttöä että auringonottoa. Vartalokuorinta on hellävarainen ja sisältää luomulaatuista aloe veraa, joka suojaa, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Rakeita ei ole hurjasti, vaan kuorinta on oikeasti iholle hellä. Parasta kuorintaa on käyttää sellaisina päivinä, kun iho altistuu auringolle mahdollisimman vähän.

Cattier Paris After Sun on suosikkini tämän postauksen tuotteista sävyttävän aurinkovoiteen ohella. Tämä ensinnäkin rauhoittaa ihoa auringonoton jälkeen ja auttaa samalla UV-säteiden aiheuttamien vaurioiden hoitamisessa. Extrana on kuitenkin ominaisuus, joka korostaa rusketusta upeasti. Auringonoton jälkeen käytettävä voide sisältää Sun Glow -aktiiviainetta, joka on luotu syventämään rusketuksen sävyä. En ole vielä saanut väriä ihooni tänä kesänä, mutta kun niin käy, tämä voide tulee olemaan osa iltarutiiniani.

Mikä on oma luottotuotteesi auringonottoon tai sen jälkeen? :)