KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / SAGA

Helppoa, siistiä, nopeaa ja herkullista. Siinäpä vaatimukseni jälkiruualta, jota suunnittelin äitienpäiväksi. Tällä reseptillä selviää muistakin kevään juhlista, sillä aikaavievä näpertely puuttuu kokonaan. Viimeksi leivoin peltimakaronilaatikkoa sydämin kuvioidulla SAGA leivinarkilla, tällä kertaa kokeilin tehdä peltipullaa. Sen valmistamiseen meni vain kymmenen minuuttia plus paistoaika. Suolakinuskikastikkeen keittelyyn ja jäähdyttämiseen menee hieman enemmän aikaa, mutta peltipulla toimii myös kaupan kinuskikastikkeella, jos tahtoo oikaista.

Vaikka otin lapsen mukaan keittiöön, oli leipominen silti siistiä ja helppoa. SAGA leivinarkki on rasvatiivis ja lämmönsietokykyinen. Siinä on tarttumaton pinta, joten valmis pulla tai muu leipomus irtoaa siitä siististi ja helposti. Suomessa valmistettu leivinarkki on myös biohajoavaa ja kompostoituvaa, joten sitä voi käyttää hyvällä omallatunnolla. Se on kaiken lisäksi valmistettu sertifioidusta puusta. Mutta hypätäänpä peltipullaa paistamaan, kun on vihdoin paperit kunnossa!

Peltipulla (15 annosta)

Pikapullataikina:

2 kananmunaa

0.75 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

250 g maitorahkaa

5 dl vehnäjauhoja

1 rkl leivinjauhetta

2 tl kardemummaa

75 g leivontamargariinia

Tuorejuustotäyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

2 rkl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

1 kananmuna

1.5 dl punaherukoita

Voiteluun:

1 muna

Pane uuni lämpiämään 200 asteeseen. Valmista tuorejuustotäyte sekoittamalla tuorejuusto, sokerit ja muna keskenään tasaiseksi seokseksi. Näihin työvaiheisiin voi ottaa lapsenkin mukaan, munien rikkomisessa tosin pitää ehkä vähän auttaa. Valmista seuraavaksi nerokas pikapullataikina vaahdottamalla ensin munat ja sokerit. Lisää joukkoon maitorahka. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan muutamassa erässä varovasti sekoittaen. Älä kuitenkaan vaivaa taikinaa. Lisää lopuksi pehmeä rasva ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle suorakaiteen muotoiseksi levyksi nuolijalla. Levyn koko voi maksimissaan olla 2/3 uunipellin koosta. Tämän voisi tietysti myös tehdä uunivuokaan, mutta jos tahtoo vältellä tiskiä, uunipellin ja leivinpaperin yhdistelmä toimii aina. Kun leipoo tavallista pullaa, kannattaa muistaa, että kaulimalla taikinan SAGA leivinpaperin välissä, taikina ei tartu leivonta-alustaan, vaan sen voi näppärästi siirtää paperin kanssa suoraan pellille.

Voitele pullataikinalevy munalla. Painele sitten pullalevyyn sormin syvennyksiä ja laita syvennyksiin tuorejuustotäytettä. Painele vielä tuorejuuston päälle punaherukat tai muut pakastimen marja-aarteet. Marjat voivat olla myös tuoreita. Paista pullalevyä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla.

Suolakinuskikuorrute:

2 dl kuohukermaa

1.5 dl fariinisokeria

0.5 tl hienoa merisuolaa

Mittaa kuohukerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen kymmenen minuutin ajan välillä sekoittaen. Siirrä sitten kattila liedeltä, anna jäähtyä kokonaan. Kinuski sakenee jäähtyessään lisää. Lisää jäähtyneeseen kinuskiin suola. Tarkista maku! Raidoita pullalevy suolakinuskikuorrutteella tai tarjoile sitä pullaviipaleiden kanssa. Parasta tässä leipomisprojektissa oli pikapullataikinan oppimisen lisäksi tietysti se, että osaan nyt tehdä järkyttävän hyvää suolakinuskia itse.

Jos ei halua, että pullalevy tuhotaan välittömästi, osan voi pakastaa heti pullan jäähdyttyä. Olen aikanaan äidiltäni oppinut laittamaan kerrosten väliin leivinpaperia, jotta pullapalat eivät takerru toisiinsa. Tähän “välipaperin” rooliin käy tosin hyvin myös SAGA eväspussi, jossa otimme pari palaa pullaa mukaan, kun lähdimme vanhalle talolle remontoimaan äidin kanssa. Eväspussit ovat mikronkestäviä ja niissä voi myös pakastaa. Olen käyttänyt itse asiassa näitä kauemmin kuin SAGA leivinarkkeja – rakastan näitä eväspusseja!

Paras äitienpäivälahja on viettää aikaa äidin kanssa – vaikka sitten rempan ja pullan merkeissä! :)