Ainakin tulee ulkoiltua. Sitä hoen itselleni nykyään päivittäin. Olen kävellyt kantapohjani rakoille ja varpaani muussiksi. Kävelen, juoksen ja hölkkään lenkillä, minkä lisäksi kävelen, juoksen ja hölkkään Nöpsyn kanssa pihalla. Nyt, kun pikkutyyppi on melkein 6-vuotias, on häntä jo välillä mahdoton saada juoksemalla kiinni. Se sekä huvittaa että kauhistuttaa minua.

Tällä viikolla on saatu nauttia ihanin lämpimistä päivistä, korkein lämpötila taisi olla jopa 15 lämpöastetta. Arvaa vaan, joinko aamukahvit terassilla? Ulkoilukin on kivempaa, kun lapsen pukemiseen ei tarvitse tuhlata juurikaan aikaa. Sellainen sää, jolloin voi vetäistä vain softshell-takin trikoopaidan päälle ja kiskaista kengät jälkeen, on mieleeni. Kun softshell-housujen alle pukee trikoot, niissä tarkenee hyvin ulkoilla.  Tänään ulkoilumme sisälsi runsaasti Ninjago!-leikkejä ja saippuakuplia. Luulin jo LEGO-ninjojen olevan menneen talven lumia, mutta mitä vielä. Tekivät kunnon comebackin!

Nöpsyn parhaat kevätvinkit:

  • Pesukoneen kestävät kengät. Kirjoitin näistä aikanaan kokonaan oman postauksenkin, mutta sitä ei valitettavasti enää ole olemassani viime kesän katastrofin jälkeen, kun eräs *tähän jokin karmea haukkumasana* poisti molemmat blogini. Nämä Wetter Wash -kengät kestävät tosiaan pyykinpesukoneen ja ne pitävät vettä. Kyllä, testattu on! Kun edellinen pari jää pieneksi, minulla odottaa jo seuraava kaapissa.
  • Vanha kunnon “verkkapuku”. Jos et tykkää verkkatakeista, vaikka ne ovat hurjan kivoja farkkujenkin kanssa, ota näiden Lövet-housujen nimi talteen! Nämä Didriksonsin versiot ovat softshell-materiaalia eli verkka-asua paksummat, mutta polvet ja peppu on tehty vieläkin vahvemmasta kankaasta. Housut hylkivät vettä ja pitävät tuulta. Mitä muuta välikauteen tarvitaan? Takin nimi on Vinden ja tämä taivaansininen sävy tottelee nimeä Breeze Blue.
  • Saippuakuplat. No, ei niihin voi pukeutua, mutta niistä on hupia monelle päivälle. Viime kesänä piti ostaa kolmen litran kanisteri tuota kuplanestettä, kun pieniä purkkeja alkoi kulua huolestuttavalla tahdilla.
  • Kaikki ihanat lippikset. Näitä on vino pino odottamassa käyttöä, suosikkia on kuulemma mahdoton valita ja kaikkia pitää käyttää tasapuolisesti. Lippis on niin tärkeä, että jos se jää autoon yöksi, tai siis uhkaa jäädä, se on haettava yöksi sisälle. Ei siksi, ettei kukaan varastaisi sitä, vaan siksi, ettei lippikselle tulisi paha mieli.

Kuplivaa viikonloppua kaikille! :)