Kiitos, te ihanat. Edellisen postauksen kipulääketokkurassa alkoi jo tuntua siltä, että mikään ei suju. Töissä itketti, kun joku ei ollut tyytyväinen työjälkeeni. Ulkona ketutti, kun ei ollutkaan hyvä lenkkisää. Illalla sapetti, kun lapsi potki levottomana kylkeäni ja minä odotin iltalääkeaikaa puolitajuttomana. Blogia ei tehnyt mieli vyöruusuavautumisen jälkeen edes avata. Mutta onneksi avasin.

Kommenttiboksiin oli tupsahdellut kilotolkulla tsemppiä ja vertaistukea ihan kuin joskus blogin alkuaikoina. Tiedätkö, kun välillä saatan unohtaa, miten iso kasa kivoja tyyppejä siellä ruudun toisella puolella oikeasti on. Höpöttelen usein kanssanne IG:n yksityisviestien puolella, mutta blogeihin kommentoidaan nykyään paljon, paljon vähemmän kuin ennen. Myös minun blogiini, sillä en kuulu mihinkään rinkiin tai verkostoon. Siksi tuntui erityisen kivalta lukea kommenttejanne.

Fiilis on muutenkin jo parempi. Kyljessä jomottavan lihaskivun sijalla on enää rupisen ihottuman (anteeksi yksityiskohtainen kuvaus) kutinaa ja muutamia satunnaisia vihlaisuja. Lääkekuuri kestää vielä sunnuntaihin asti, mutta se selkeästi puree jo. Ainoa miinus siinä on, että illalla on valvottava myöhään viimeisen pillerin kanssa ja aamulla herättävä aikaisin ensimmäisen kanssa. Se on kuitenkin pieni “hinta” siitä, että olen kohta terve. Kiitos siis tsempistä!

Hyvän tuulen siivittämänä aion pistää hyvän kiertämään ja jättää viikonlopun aikana kommentin ihan jokaiseen blogipostaukseen, jonka luen. Lähdetkö mukaan? Blogien kirjoittajat ilahtuisivat takuulla, kun kommenttiboksissa odottaisi yllätys kommenttitulvan muodossa. Minä ainakin ilahdun. :)