Sanottakoon alkuun, että 99% ajasta olen sujut sen kanssa, että me asumme nyt maalla. Että minä, 32-vuotias äiti asun omien vanhempieni talossa, ostan tänne ruokaa ja pesen täällä pyykkiä. Olen kiitollinen, että vanhempani vievät lastani retkille. Olen kiitollinen, että lapseni voi olla täällä tuomassa toisille isovanhemmilleen iloa. Olen kiitollinen, että voimme pienenä, hassuna perheenä ulkoilla yhdessä lähilaavulle ja autoille kiinteistöille.

Samalla olen surullinen, että lapsen isä on muualla. Minä ymmärrän tilanteen ja sen väliaikaisuuden, mutta lapsen ikävä kyllä kirpaisee. Harmittaa, kun ei voi käydä Lahdessa tai Rovaniemellä toisissa pappaloissa ja mummuloissa. Surettaa, kun en tiedä, koska näen siskoani tai kuinka yksinäinen olo hänellä oikeasti on omassa kodissaan.

Mielessäni pörrää silti satunnaisesti myös ihan pieniä juttuja, jotka harmittavat hetken verran, kunnes painuvat taas mielestä taka-alalle. Naurahdin tänään hieman huomatessani haaveilevani kasviksesta, jota lähikaupasta ei täällä saa. Samalla sain idean listata näitä pieniä juttuja, joita on ei-niin-vakavasti-ikävä. Kuvia en ole ehtinyt tällä viikolla ottaa, joten kuvituksena on yksi ikäväni kohde vanhoista kuva-arkistoista.

Ikävöin asioita, jotka otin Helsingissä itsestäänselvyyksinä, mutta joita ei lähi-Tokmannilta saa. Eilen illalla haaveilin rapeasta, pitkävartisesta varsiselleristä, kun taas tänään ikävöin hernekasvimaitoa kahviini. Ikävöin helppoutta ja ajansäästöä ruuan muodossa. Kylmäkoskella ei Wolt ajele eikä  tänne pysähtele Pupun salaattirekka. Bär Bar -ikävästäni en edes aloita, ajatus Caramel Dream Bowlista saattaisi aiheuttaa kyynelvirran.

Ikävöin myös kaikkia niitä avattuja luonnonkosmetiikkapurkkeja, joiden parasta ennen -päivämäärät lähenevät kotona. Ikävöin C-vitamiiniseerumia, jonka on varmaankin muuttumassa ruskeaksi mönjäksi. Ikävöin jokaista purnukkaa, jonka otin aikaisemmin itsestäänselvyytenä. Ikävöin Bybin tuoksuja ja Koran koostumuksia. Ikävöin valinnanvapautta meikkipussilla.

Ikävöin Tempur-sänkyäni ja sitä, miten se ei värähtäisikään, vaikka joku hyppäisi pommilla kolmesta metristä viereen samalle patjalle. Ikävöin bolsteriani, jonka päällä avasin jumiutunutta rintaani olohuoneen lattialla. Ikävöin Nöpsyn LEGO-taideteoksia ikkunalaudalla ja keittiöpöytää, joka oli aina ruokottoman tulvillaan tavaraa. Ikävöin jopa kodin sekasotkua.

Ikävöin PT-tapaamisia, jotka rullasivat kivasti lähisalilla. Ikävöin hiljaista Helsinkiä, jonka läpi kävelin viemään lapsen päiväkotiin. Jestas, miten ikävöinkään päiväkotia ja sen henkilökuntaa! Ikävöin myös salaa toimiston poikia ja heidän älyttömiä juttujaan, vaikka en sitä ääneen aiokaan myöntää. Ikävöin toimistoamme ja sen pakastinta täynnä jäätelöä.

Nyt, kun sain purettua nämä pienet ikävät tänne, kaivaudun peiton alle poikani kainaloon, hengitän ikkunasta keuhkot täyteen raikasta maalaisilmaa ja nukahdan. Kauniita unia, missä sitten oletkin.♥