Makaan paikallani vatsa ja selkä täynnä keskenään risteileviä teippejä ja sideharsokangasta. Tuntuu, kuin oikean puolen kylkiluihini olisi törmännyt traktori. Lihaskipu hämmentää, sillä en ole satuttanut itseäni. Kyljellään en voi olla, selällään olo on ihan okei. Tai siis olisi, jos ei kutittaisi niin helvetin paljon. Noita sideharsoja on teipattu navastani aina selkärankaani asti syystä, joka samaan aikaan vähän pelottaa, mutta myös huvittaa. Näin pääsiäisen kunniaksi pääsin digiklinikan kautta nautiskelemaan lääkekuuria, jolla pääsen eroon vyöruususta. Kyllä, luit oikein.

Huomasin eilen napani vieressä outoa, punaista ihottumaa. Paiseita oli useita ja ne olivat ilmestyneet yöllä. Mietin, oliko jokin ötökkä (se IG-storieni neonvihreä hämyri, iik)  päässyt puremaan minua yöllä tai oliko lakanassa jotakin, mikä ärsytti ihoani. Rasvailin ihottumaa päivän ja ajattelin, että ehkä se vaan katoaa pois. Seuraavana aamuna se pirulainen oli kuitenkin levinnyt selkäpuolellekin. Samalla alkoi kyljen lihaskipu. Äitini alkoi ihottumaa tutkiessa vilautella aika nopeasti vyöruusun mahdollisuutta, olinhan kuitenkin sairastanut lapsena vesirokon.

Kirjauduin Mehiläisen sovellukseen, aloitin keskustelun digiklinikalla ja muutaman minuutin päästä sain jo reseptin. Isot pisteet siitä, että keskustelun alle ilmestyi ilmaisen kotiinkuljetuksen mahdollisuus! Koronapaniikin keskellä tuo toiminto on ihan huikea. Nyt yritän pysyä hereillä kello 23 asti, jotta voin ottaa päivän toiset tabletit. Niitä määrättiin kaksi kappaletta kolmesti päivässä, ja koska ajantajuni on jotenkin erityisen olematon nykyään, taidan viritellä kohta puhelimeeni muistutuksen kahdeksan tunnin välein.

Mutta hei, miten siellä sujuu pääsiäinen? Me jutellaan lähes poikkeuksetta juhlapyhinä lääkäreiden kanssa – etänä tai paikan päällä. Yleensä syynä on kuitenkin ollut lapsen korvatulehdus! :D