Syksy toi mukanaan stressin. Tuntuu, että päivän paras hetki on se, kun saa istua työpäivän jälkeen kotona ruokapöytään ja hengähtää. Toki nautin edelleen aamuista ja työmatkoista, mutta onhan se helpottava tunne, kun työpäivä on takana. Huomaan olevani pienen irtioton tarpeessa, kun alan tehdä typeriä virheitä enkä ymmärrä yksinkertaisiakaan ohjeita. Onneksi tähän on tulossa pelastus blogiristeilyn muodossa. Aion ottaa siitä kaiken irti!

Mutta ennen irtiottoa ja lomailua jaan yhden uusista arkiruokaresepteistä, joka saapui luokseni Ruokaboksin mukana. En muuten ole enää satunnaistilaaja, vaan tilakseni muuttui kestotilaukseksi, kun en halunnut olla viikkoakaan ilman tätä jokamaanantaista arjen helpotusta. Olen tehnyt lohikeiton vuosia samalla reseptillä, mutta nyt kokeilein uutta versiota, johon savukala ja maissi toivat omat sävynsä.

Savulohikeitto

n. 700 g perunoita
½ purjo
1 valkosipulinkynsi
1 fenkoli
1 rkl voita tai öljyä
1 rkl tomaattipyreetä
n. 7 dl vettä
1 prk ruokakermaa
1 tlk maissia
1 pkt kylmäsavustettua kirjolohta
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

Harjaa perunat puhtaaksi ja kuori ne. Kesällä tämän voi tosin valmistaa uusista perunoista, jotka voi käyttää kuorineen. Lohko perunat, suikaloi pesty purjo, viipaloi fenkoli ohuiksi viipaleiksi ja hienonna valkosipulin kynsi (tai kaksi, nam). Lisää kattilaan voi, perunat, purjo, fenkoli, valkosipuli ja tomaattipyree. Kuullota kasviksia muutama minuutti.

Lisää vielä vesi ja mausta keitto sen jälkeen suolalla sekä mustapippurilla. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta noin 15-20 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Suikaloi keiton kiehuessa kylmäsavulohi ja valuta maissit. Kun perunat ovat kypsiä, lisää keittoon kaurakerma, kylmäsavulohisuikaleet ja valutetut maissit. Kuumenna keitto vielä kiehuvaksi ja tarkista vielä maku.

Sitten loppuun vielä tiukka gallup. Lohikeitto – kirkkaalla vai (kaura)kermaliemellä? :)