Ja hitot nukuta  – ainakaan meillä. Tänäänkin olimme Ruoholahdessa tutussa leikkipuistossa jo aamukahdeksan jälkeen. Aamut ovat minun ja Nöpsyn omaa aikaa, joka jatkuu aamupäivän ajan hyväntuulisena kaupungilla pörräämisenä. Keskipäivällä syömme lounasta, mutta sitten tulee notkahdus. Iltapäivän entinen päiväuniaika, jonka poika haukottelee läpi suostumatta nukkumaan, on vähän kitisevää ja natisevaa aikaa, jolloin mikään ei tunnu hyvältä idealta. Silloin pötköttelemme kotona sohvalla.

Iltapäivällä teemme toisen (tai kolmannen) puistoreissun samoihin aikoihin kuin päiväkodissa yleensä tehdään. Lomapäivistä selviää rutiineilla ja aikatauluilla, niin tylsältä kuin se saattaa kuulostaa. Siitä kuitenkin seuraa se, että lapsi nukahtaa omasta tahdostaan seitsemän ja kahdeksan välillä ja herää aamuseitsemältä virkeänä ja hyväntuulisena. Meille jää omaa aikaa iltaan eivätkä päivät venyt pitkälle yöhön.

Viikon lomani alkaa olla loppusuoralla, seuraavaksi olisi vuorossa parin viikon työputki. Sen jälkeen nautiskelen kahden viikon lomasta, ja jos hyvin käy, mieskin saa vietettyä muutaman lomapäivänsä kanssani samaan aikaan. Työpaikan vaihtamisessa on puolensa ja puolensa. “Nollaantuneet” lomapäivät eivät kuulu niihin kivoihin juttuihin. Muistan, kuinka itseäni harmitti sama juttu viime kesänä. Silloin tosin taisin saada tehdä muutaman päivän siellä ja täällä etänä, mikä vähän toi  valheellista lomafiilistä.

Pidemmälle lomajaksolle meillä ei ole kovin tarkkoja suunnitelmia, mutta haluaisin viettää ainakin yhden yön hotellissa jonkin vesistön rannalla. Meillä tunnetusti muutetaan suunnitelmia monta kertaa viikossa milloin mistäkin syystä, joten pidän riman suosiolla aika matalalla, niin en ehkä pety tällä kertaa. Muumimaailmassa oli kyllä puhetta käydä toistamiseen tuttavaperheen kanssa, viimeksi olimme siellä pikkusiskoni kanssa. En ehkä koskaan unohda, kun Haisuli pyyhki räkää paitaani ja poikani meinasi tikahtua nauruun! :D