Olipa hektinen pyrähdys Pariisiin! Sain nukuttua tänään aika pitkään, mutta tuntuu, että pääni sisältö jäi erääseen hotelliin. Ja vähän Pariisin kaduille. Ja vielä ihan vähän Orlyn lentokentän skumppabaariin. Ensimmäisen päivän matkustin tekonahkaleggareissa ja t-paidassa, joten siltä päivältä ei ole asukuvia. Viimeisenä päivänä niitä ei taas ehditty ottaa, koska saimme yllättäen selville Diorin muotinäytöksen sijainnin ja ampaisimme sinne. Instrumentariumin muotiviikkoreissun porukka oli niin hyvä, että tätä blogimatkaa taitaa olla mahdoton ylittää. Poskilihakseni ovat pysyvässä krampissa kaikesta siitä nauramisesta ja Paris Fashion Week -tunnelman aiheuttamasta hepulista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muotipäivien reportteriasuni meni vähän uusiksi kesken matkan, kun Ranskassa olikin todella kuuma. Asussani piti olla takki ja pitkät housut, mutta vaihdoin ne lennossa läpinäkyvään paitaan ja villashortseihin. Jalkaani vedin ylipolvensaappaat. Asusteiksi päätyi uusin hattuni ja Eccolta saatu nahkareppu, joka jätti kätevästi kädet vapaiksi. Siinä sinkoillessani kuvaamaan muotitaitureita päädyin itsekin muutaman kameran muistikortille. Eräs jättimäinen kosmetiikkamerkki kuvasi hiuksistani hauskan videon, heillä kun kuulemma rakastetaan pinkkiä väriä. Niin rakastan muuten minäkin, näissä kuvissa hiukseni ovat pitkästä aikaa mielestäni ihan täydelliset. Juuri tällainen sekavan seksikäs hiustyyli on ominta minua ja ehdottomasti hatun kanssa, jotten hiuksista ei tarvitse stressata. Ilman hattua pöyhin ja lääpin hiuksiani koko ajan, kunnes ne ovat niin sanotusti lehmännuolemat.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

paita – R/H

shortsit – Sonia Rykiel pour H&M

lakki – H&M

reppu – Ecco (saatu)

silmälasit – Heritage (lainassa)

kengät – vintagea

Suomeen oli todella haikea palata. Tuli sellainen olo, että matkalla sai olla oma itsensä ilman sensuuria ja peittelyä. Mietin lentokoneessa, etten kehtaisi kävellä Helsingin keskustassa tässä asussa, vaikka oloni oli siinä itsevarma ja hyvä. En edes tiedä miksi. Tulin surulliseksi, kun ymmärsin, miten paljon ympäristö vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Vaikka ymmärsinkin matkalla haikeita asioita itsestäni, reissusta jäi hyvä maku suuhun. Muutama bisnesideakin siellä syntyi, taitaa Leijonan luola kutsua pian. Palataan niihin katumuotikuviin pian. Niitä odottellessa voitte vaikka katsoa live-lähetykseni Balmainin näytöksen edustalta täältä Instrun FB-sivulta. Koko huikean muotimatkan tunnelma tiivistyy aika tasan tähän viimeiseen kuvaan. ♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(kuvat: next door Jyrki)