Ensin sormuksia oli vain yksi. Voitin jonkin kilpailun, jossa oli palkintona yksinkertaisen kaunis sormus, jonka arvo oli opiskelijatytön mielestä aivan älyttömän korkea. Valkokultainen sormus yhdellä, minun asteikollani mitattuna vieläpä aika isolla timantilla koristettuna symboloi minulle sitä, miten halutessani selviän elämästä yksin ja itsenäisenä. Pitkään sormus oli ainoa koru turhanpäiväisten nappikorvisteni rinnalla, joita käytän vain, jotta korvareiät eivät umpeutuisi. Luultavasti ne eivät kyllä tekisi sitä enää, vaikka korut ottaisi pois, mutta se ei ole olennaista. Olennaista on se, että sain jotenkin voimaa sormuksestani ja siitä tuli minulle vuosien myötä hyvin tärkeä. Sormuksen kanssa selvisin mistä vaan, vaikka olin kuinka yksin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten kohtalo puuttui peliin ja sormukseni sai seuralaisen. Viime vuoden huhtikuussa aloin kauhukseni tajuta olevani pahasti lätkässä erääseen mieheen. En kuitenkaan halunnut miehen kanssa yhteistä tulevaisuutta, koska olimme niin erilaisia. Kirjoitin jo aiemmin blogissani siitä, miten tämä sormus edustaa ajatusta siitä, miten kaksi näennäisesti yhteensopimatonta voikin lopulta täydentää toisiaan. Sormuksen tarinasta voi lukea enemmän tästä vanhasta postauksesta. Hassua muuten, että kun aika kului, tajusin jotakin typerää. Mies oli tavattoman ärsyttävä, koska luonteemme olivat niin samanlaiset tietyissä asioissa ja sekös kävi luonnolleni. Ovathan nuo sormuksetkin muotoilultaan hyvin samaa maata. Toinen on valkokultaa, toinen keltakultaa. Niin, ja keltakultaisen kivi on ilmeisesti lasia tai muuta arvotonta materiaalia. Mutta kaunis se on silti mielestäni.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt duoni on yllättäen kasvanut trioksi. Syytän jälleen kerran sattumaa, sillä ympyrä sulkeutui pressipäivillä, kun minulle ojennettiin korutarjotinta, josta sai valita itselleen sormuksen. Yksi sormus kiinnitti heti huomioni ja pujotin sen kiitosten lomassa sormeeni. Ohut, rösöpintainen kaunotar oli ruusukullansävyisenä hehkuva Pernille Corydon -sormus. Arvasittekin ehkä jo, että tämä kolmas sormus edustaa esikoistani. On hauskaa, miten pieni perheemme on koko ajan mukanani oikean käteni nimettömässä ja tietysti hämmentää välillä soppaa, jos satun julkaisemaan peilikuvia.

Löytyykö teidän korujenne takaa muuten tällaisia satuja vai olenko ainut hölmö haaveilija, jonka pitää keksiä arkisille asioille suurempia merkityksiä? :)