#IINANKIRJAHAASTE24: kirja Keltaisesta kirjastosta
Lue kirja Keltaisesta kirjastosta.
Tunnustan syntini heti alkuun. Se kirja, jonka alunperin valitsin kirjahaasteeni ensimmäiseksi kirjaksi, ei ole tämä, josta postaus kertoo. Pääsin valitsemani kirjan juuri ja juuri puoliväliin, kunnes 28.1. tajusin, etten saa sitä luettua millään. En ainakaan ennen kuun loppua. Jätän kesken ehkä yhden kirjan vuodessa, joten tämä ei ole minulle tyypillistä toimintaa. Vaikka valitsemani kirjan juoni oli kiinnostava ja kirjoitustyyli kaunista ja selkeää, kirja on jotenkin niin tahmea, etten voi lukea sitä kuin muutaman luvun kerrallaan. Vaihdoin siis kirjaa tammikuun loppumetreillä.
Haastattelin työpaikkani artikkelia varten kustantamolla Keltaisen kirjaston konkarilukijoita ja nappasin heidän vinkkilistastaan teoksen. Tuo artikkeli on vielä julkaisematta, mutta jos joku haluaa, voin linkittää sen tähän postaukseen vaikkapa myöhemmin. Aiheena ovat kirjat, joiden kautta tutustuminen Keltsiin kannattaa tehdä, jotta ei hyppää vahingossa suoraan syvään päätyyn opettelematta alkeita. Kuinka osuva aihe oman tilanteeni huomioiden. Valitsin tuolta listalta Claire Keganin kirjan Nämä pienet asiat…
… ja luin kirjan yhdessä illassa. 😅 Ensin morkkistelin hieman tekoani: valita nyt ohuin mahdollinen kirja listalta. Morkkis haihtui kuitenkin samalla hetkellä, kun aloin uppoutua kirjaan. Suljettuani kirjan muutamaa tuntia myöhemmin totesin, että kirjan kuvaus oli luonut minulle odotukset aivan erilaisesta kirjasta.
Kirjan kuvaus kuuluu näin: “Joulu lähestyy, irlantilainen pikkukaupunki on hiljainen varhain aamulla. Bill Furlong lähtee toimittamaan hiiliä luostariin ja kohtaa nuoren tytön, jonka kohtalo järkyttää häntä sydänjuuria myöten. Kohtaaminen saa miehen asettumaan kirkkoa ja tuomitsevaa ilmapiiriä vastaan, vaikka oma perhe ja koko kaupunki toivovat hänen unohtavan näkemänsä ja vaikenevan.”
Jostakin syystä odotin yhteenottoja, rajuutta ja jotakin jopa hieman rujoa, mutta totesinkin lukeneeni kauniin ja eleettömän tarinan toivosta. Kirjan kerronta vei mukanaan heti alusta asti ja, anna anteeksi kliseinen ilmaisu, kirjan sivut kääntyivät kuin itsestään. Vaikka tarina perustuu historiallisiin tapahtumiin, joista tiedämme tuntevamme vain jäävuoren huipun, ei kirja mässäile naisten ja lasten kärsimyksellä. Päin vastoin se onnistuu kaunein sanoin alleviivaamaan sitä, miten keskuudessamme voi olla jotakin pahaa, joka on kyllä tiedossa, mutta jolle moni silti päätyy vain kohauttamaan olkiaan.
Huh, mikä aloitus kirjahaastevuodelle. Kirjan teema jää takuulla kalvamaan mieltäni, sillä loppusanoissa avattiin ihan numeromuodossa Magdalena-pesuloiden tapahtumia, joista kirja kertoo. Jos tahdot lukea kirjan avoimin mielin eikä aihe ole tuttu, tartu kirjaan. Jos taas tahdot tutustua ensin teemaan, tämä YLE:n uutinen tiivistää hyvin, mistä on kyse. Pyrin kirjoittamaan kirja-arvioni niin, etten pilaa (liikaa) kirjan juonta, vaan arvioni jälkeen kirjan voi lukea ja yllättyä. Antaisin Claire Keeganin Nämä pienet asiat -kirjalle arvioksi 5-/5, koska se olisi saanut olla himpun pidempi. Edes 20 sivua. Mielelläni olisin tosin lukenut vaikka 200 sivua tätä lisää.
Mitä kirjoja luit tammikuussa? Jaa kokemuksesi kommenttiboksin puolella ja/tai osallistu kirjahaasteeseeni somessa! 📚
Taija-Tiia
Tosi hauska ja ennen kaikkea sopivan mittainen haaste, otin oman lukemiseni tueksi tälle vuodelle :) Vasta yksi kirja luettu, mutta monta kesken!
Iina M.
Kiva kuulla! Haluatko paljastaa, minkä kirjan luit jo? 😍
Taija-Tiia
Pinja Sanaksenahon ja Sari Luhtasen Aurora -kirjan, joka ilmestyi hiljattain. On nuortenkirjaksi luonnehdittukin, ja tarinan mukana eläessä tuli nostalginen olo joten olin “liian vanha” :D mielenkiintoinen kirja joka tapauksessa, hyviä opetuksia ja ajatuksia toisaalta ikään katsomatta!
Iina M.
Siis mä kuuntelin sen kahdessa päivässä! Piti tehdä illalla ylimääräinen lenkki, kun en malttanut jättää kolmannelle päivälle. Vei kyllä mukanaan! 👏🏽
Wella
Luin loppuun Brit Bennettin Äidit (taitaa muuten olla keltaisen kirjasto kokoelmassa). Olin aloittanut sen reissussa joulukuussa. Hyvää kaunokirjallisuutta oli se.
Sitten luon loppuun Stella Harasekin Pimeän aineen (lupaava, mutta olisi kaivannut editointia) ja viime viikolla luin Eduard Louisin Muutos: metodin. Jälkimmäinen ehkä myös keltainen kirjasto- osastoa.
Nyt kun nuo tuohon listasin, niin huomaan olevani sillä tavalla sinnikäs, että luen keskenään täysin eri tyylisiä ja eri tavalla vaikuttavia kaunokirjoja. Louisin kirja oli hämmentävin ja ristiriitaisin, karu ja kyyninenkin, mutta samalla terävä ja tehokas. Tulkitsin kirjan yhtenä viestinä sen, että menneisyys ei todellakaan aina tule sankarimaisesti taklatuksi, vaan jäljet ovat joskus niin syvällä, ettei niitä pääse pakoon missään maailman kolkassa. Feministiä minussa häiritsi tarinassa ehkä se, että kun mies toimii esimerkiksi escortina, siitä tulee eurooppalaista taidetta, mutta naisen kohdalla useimmiten sama rooli johtaisi säälin ja muunlaisen objektisoinnin sekä alentamisen kohteeksi ajautumiseen.
Jätän toisinaan kirjoja kesken, enkä erityisemmin murehdi sitä. Joulukuussa kesken meinasi jäädä Hildur, se oli kuitenkin niin lyhyt, että pääsin loppuun. Luin teininä dekkareita, kunnes tajusin, etteivät ne ole minua varten. En innostu dekkarien uonesta, en koe oppivani niistä mitään elämästä ja yleensä juonenkuljetus on aivan liian konkreettista.
Iina M.
Oi joo, Äidit on Keltaisessa kirjastossa! 📒 Se on omalla lukulistallanikin odottamassa.
Pimeä aine oli makuuni ihanasti, jotenkin naiivilla ja samaan aikaan raikkaalla tavalla kirjoitettu, mutta en pitänyt loppuratkaisusta.
“Feministiä minussa häiritsi tarinassa ehkä se, että kun mies toimii esimerkiksi escortina, siitä tulee eurooppalaista taidetta, mutta naisen kohdalla useimmiten sama rooli johtaisi säälin ja muunlaisen objektisoinnin sekä alentamisen kohteeksi ajautumiseen.”
Tämä on muuten aivan totta. Hieman sama ilmiö isä- ja äiti-rooleissa mielestäni. Etäinen isä on kirjallisuuden normi, jolle tuskin edes kohauttaa enää olkapäitään, mutta etäinen äiti jotakin raastavaa ja luonnonvastaista. Ihan vain, koska äitimyytti. 🥹 Mutta mikäpä sen parempi tapa purkaa myyttejä kuin kirjallisuus.
Kiitos vielä pitkästä kommentista!
Wella
Nimenomaan noin- äitimyytti on raskas kuin lyijy, mutta etenkin autofiktion puolella isähahmoilla on lupa mellestää egosentrismissään tai tyydyttää infantiileja puoliaan palvelutaloon asti. Tai jos kirjan isähahmo onkin jotenkin tosi stabiili, hän on niin poikkeustyyppi, että hän saa varauksetonta ihailua (voi sitä kehujen määrää, kun mieskirjailija kirjoittaa isyys- ja hoitovapaistaan).
Mutta tuossa Bennettissä oli itse asiassa myllätty noita vanhemmuuden arkkityyppejä reippaasti, mikään hahmo ei ole iästä riippumatta ristiriidaton karikatyyri. Kirjassa myös rasismin eri muodot tulevat näkyviksi painokkaasti.
Iina M.
Oi, miten kiva kuulla! Kuulostaa siltä, että Äidit on otettava lukuun pikaisesti. 👏🏽