Muutama kesä sitten ihastuin Helsingin Kauppatorilta lähtevään pizzaristeilyyn, joten uskalsin varata samalta järjestäjältä eilen lämpimän lauantain ajankuluksi kanavaristeilyn. Lipuista lähti iso osa hinnasta pois CityShopparilla. Normaalisti lippu maksaa 26 euroa, mutta CS-hinta oli 15 euroa. Ja jos en ole tarpeeksi vielä täällä muistutellut, niin OP:n asiakkaat saavat CityShopparin maksutta. Tämä ei ole mikään yhteistyö, vaan tarjoushaukan vinkki kaltaisilleen. Miksi maksaa täyttä hintaan, kun voi säästää kymppejä.

Oikea laiva löytyy Helsingin Kauppatorin Kolera-altaasta etsimällä keltaisia Stromma-lippuja. Laivan on paikalla puoli tuntia ennen lähtöä, ja ennen laivaan astumista henkilökunta tarkistaa liput. Paikan voi valita joko sisältä kahvilan läheltä, perältä rauhalliselta alueelta (jossa ei ole kaiuttimia) ja katolta kahdesta tasosta. Me suuntasimme suoraan katolle niin ylös, kuin mahdollista. Aurinkoterassi oli ihanan väljä eikä kukaan istunut kyljessä kiinni.

Hieman lähdön jälkeen siirryimme alakerran kahvioon. Joimme poikaystäväni kanssa iltapäiväkahvit, lapsi söi lihapasteijan ja minä kasvispiirakan, koska aamiaisesta alkoi olla aikaa. Härkis-tomaattipiirakka näytti kaalilaatikolta, mutta maistui herkulliselta. Sitä oli tarjolla kahdessa eri koossa. Älä annan ulkomuodon pettää! Sisältä löytyi myös värityskuvia ja puuvärejä, niistäkös jälkikasvuni innostui. Hän piirtää aina kun vain mahdollista.

Risteilyaluksen tarkoin mietitty reitti antaa mahdollisuuden ihailla itäisen saariston kauniita merimaisemia. Osa matkasta on selostettu usealla kielellä (suomi, englanti, saksa ja ruotsi). Reitin aikana nähdään esimerkiksi:

  • Suomenlinna ja Kustaanmiekka
  • Korkeasaari
  • jäänmurtajat Katajanokalla
  • Kulosaari, Villinki, Santahamina ja Vartiosaari

Lopulta reitti huipentuu Degerön vehreään kanavaan, jossa matkustajat käsketään alas korkeimmalta aurinkokannelta, jos he haluavat pitää päänsä. Kapea kanava on kaunis ja laivan lipuessa sen läpi alkaa toivoa, että 1,5 tunnin risteilyä olisi vielä kauemmin jäljellä. Pitänee siis lähteä pian uudelleen. Kanavaristeily oli niin mukava elämys, että hyvä, kun sain kohta 9-vuotiaan lapseni houkuteltua ulos aluksesta, kun palasimme Kauppatorille.

Odotan kesää innolla, mutta vähän myös kauhulla, sillä vaikka olen tarjoushaukka, kesäiseen Helsinkiin saa uppoamaan paljon rahaa. Piknikit lähirannalla jaksavat kiinnostaa lasta vain tietyn aikaa ja kun “kaikki” kaverit pääsevät Lintsille, paine kasvaa. Linnanmäen rannekkeet taitavat maksaa jo lähemmän 50 euroa ja siihen ruokailut päälle. Muistan, kun ranneke olin 27€ ja minusta se oli jo silloin hurjan hintainen. Pienemmän lapsen kanssa ilmaislaitealue oli pelastus, mutta näin iso koululainen ei siellä enää viihdy.

Onneksi heinäkuussa tulee veronpalautuksia, sillä budjetoin osan niistä kesäleireihin ja muihin huveihin. Silloin meidän kesämme on osaksi (melkein) ilmaisia elämyksiä, kuten vierailuja Pihlajasaarille, ja osaksi niitä, joihin uppoaa rahaa luvattoman paljon. Sitäkö kauhun tasapaino tarkoittaa? Onneksi näitä muutaman kympin juttujakin on tarjolla, ja monet vesibussit ja lautat maksavat vain Helsingin lähiliikenteen lipun verran. Niin, ja onneksi on Museokortti!

Suosittelen testaamaan “turistireissuja” busseilla ja laivoilla. Niistä oppii jopa tällainen helsinkiläinen! ⛴️